Urho Kekkosen uran uudelleenarviointi

Juhani Suomi ja Suomen Keskusta voi ylistää Urho Kekkosta vaikka kuinka mutta mikään ei voi peittää niitä tosiasioita Kekkosen poliittiselta uralta että sieltä löytyy liuta aika massiivisia virhearvioita jotka olisivat tietyissä tilanteissa voinee muodostua sekä Kekkoselle itselleen että Suomen kansalle hyvin kohtalokkaiksi. Tässä muutama:

1. Talvisodan rauhan vastustaminen. Kekkonen yhdessä Niukkasen ja Hannulan kanssa sinnikkäästi vastusti rauhaa vaikka armeijan puolustuskyvyn luhistuminen oli lähellä. Kekkonen vastusti rauhaa osittain vain kerätäkseen poliittisia irtopisteitä. Hän siis osoitti poliittisen opportunisminsa jo tällöin.

2. Vaati Suomelta suostumista Stalinin rauhanehtoihin kesäkuussa 1944 vaikka nuo rauhanehdot olivat: EHDOTON ANTAUTUMINEN. Onneksi poliitinen johto osoitti vastuuntuntoisuutta, ulosmittasi kaiken sotilaallisen ja materiaalisen avun Saksasta ja kykeni vakauttamaan armeijan torjuntavoitoilla paremmat rauhanehdot syksyllä 1944. Tässä vaiheessa - kuten huomaamme - oli UKK siirtynyt poliittisessa opportunismissaan toiselle puolelle rintamalinjaa. Nyt hän pani koko poliittisen tulevaisuutensa riippuvaiseks NL:n tuesta.

3. Ei koskaan käsittänyt uransa loppuvaiheessa että NL:ssa oli näkyvissä ensimmäiset rapautumisen merkit jo heti 1970-luvun alussa. Päinvastoin hän luuli että NL:n painoarvo oli jatkuvassa nousussa ja että lopulta yhä useammat länsimaat siirtyvät kohti neuvostoliittolaisempaa suunnittelutalousmallia. Kekkoselta puuttui selvä kyky nähdä tulevaisuuteen.

Unohtamatta tietenkään vielä hänen muita toilailujaan kuten suhteiden tarpeeton sotkeminen Ruotsin kanssa. Kekkonen kantaa myös päävastuun siitä että Suomeen luotiin läpimätä poliittisen korruption muoto joka ilmeni ns. suomettumisena. Professori Matti Pohjolan mukaan Kekkosen aikana Suomi myös alkoi tehdä yli-investointeja. Satsasi sellaiseen joka ei koskaan tuottaisi sijoitetulle pääomalle edes kohtuullista tulosta. Kekkosen aikakausi oli suurena osatekijänä sille että Suomi joutui todelliseen myrskynsilmään 1990-luvun alussa NL:n romahtaessa.

KAIKKEA MUUTA KUIN SUURMIES. KEKKOSEN URA OLISI JO AIKA ARVIOIDA UUDELLEEN.
31124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Koplasi omat etunsa valtakunnan etujen kanssa. Jokainen joka vastusti Kekkosen politiikkaan sen luoman korruption takia julistettiin 1970-luvulla neuvostovastaiseksi. Se vastasi samaa kuin joutua keskiajalla kirkon kiroukseen. Tuollainen vapaan avoimen keskustelun kahlitseminen ei voinut olla vaikuttamatta myöskään tieteelliseen tutkimukseen tämän hännystelymentaliteetin takia. Ja huvittavinta kaikessa on se että radikaali vasemmisto piti Kekkosta vieläpä "renesanssipresidenttinä".

Kekkosen aikakautena suomalainen älymystö taas kerran munasi itsensä aivan perusteellisesti.

Äänestä

Erittäin hyvä aloitus, toivottavasti jatko pysyy asiallisena.

Äänestä

Jukka Nevakivi (1996):

” Kekkosen isänmaallisuutta on tuskin syytä epäillä. Kysymys on siitä, pystyikö hän erottamaan isänmaata omista intresseistään. (...) Pettämättä maataan, rikkomatta kirjaimellisesti valtiosääntöä, Kekkonen oli ehtinyt neljännesvuosisadan jatkuneella presidenttikaudellaan tulkita valtaoikeuksiaan niin subjektiivisesti, että hän olisi saattanut joutua vastaamaan Neuvostoliiton suhteistaan, mikäli hän olisi niissä epäonnistunut.”

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#suomettuminen

Kekkonen epäonnistui siinäkin että NL tunnusti Suomen puolueettomuuden vasta kun Kekkonen itse oli jo kuollut ja Neuvostoliitto riippui pahasti piestynä köysissä....Tunnustamisen teki Gorbatshov aivan 1980-luvun lopussa kun useimmat sen liittolaismaat olivat jo jättäneet uppoavan laivan.

Äänestä

En minäkään uskonut 70-luvun lopussa kun olin työssä rajantakaisella Kekkosen sopimalla kaivos ja kaupunkikombinaatilla, kun eräs nimeltä ja syntyperältään mainitsematon paikallinen työtekijä sanoi, että kommunisteja on Venäjällä vain 5 % ja tulee romahtamaan se systeemi lähiaikoina, ja niin sitten kävi.

Äänestä

1.Urho Kalevi Kekkonen todellakin muiden poliittisesti tiedostavien suomalaisten eliitti kansalaisten tavoin vastusti suostumista Talvisodan jälkeen neuvostoliiton taholta saneltuihin rauhan ehtoihin, jolloin ajauduimme Jatkosotaan jossa vihdoinkin saavutimme Suomen kannalta kohtuullisen hyväksyttävät rauhan ehdot.

2. Suomen poliisin esittämässä 2. väitteessä tuodaan käänteisesti sama Jatkosodan merkitystä käsittelevä asia esiin, johon annoinkin jo vastauksen.

3. Urho Kalevi Kekkonen on kuitenkin kaiken jälleen arvioinninkin jälkeen todettava ehdottomasti viimeiseksi todella aidosti kunnioitettaksi ja tarpeeksi kunnolliseksi Suomen Presidentiksi.

Äänestä

Kekkonen myös vuoti luottamuksellisia tietoja maamme rajojen ulkopuolelle ja EK asetti hänet matkakieltoon kesällä 1944. Maalaisliiton sisällä Kekkosen luottamus romahti kesäkuussa 1944 ja hän jäi lähes yksin. Myöhemmin Kekkonen kosti kaikille niille maalaisliittolaisille jotka toivat noita kiistattomia asioita esille Kekkosen maanpetoksellisuudesta vieläpä sota-aikana. Useat näistä maalaisliittolaisista joutuivat sotasyyllisyysoikeuteen ja muiden uran Kekkonen pyrki katkaisemaan Neuvostoliiton avulla.

Jos Kekkonen eläisi vielä vetäisin häntä surutta turpaan.

Äänestä
  • VETÄISIMME JOKASUUNNASTA KALLOON, KUN ET TEHNY YHTÄÄ MITÄÄ SUOMEN HYVÄKSI !!!

    PIILOTTELIT KUIN LUIHU, KUN PELEKÄSIT, ETTÄ PERSKARVASI KÄRVENTYY !!!

    Äänestä

  • JA ME SINUA kirjoitti:

    VETÄISIMME JOKASUUNNASTA KALLOON, KUN ET TEHNY YHTÄÄ MITÄÄ SUOMEN HYVÄKSI !!!

    PIILOTTELIT KUIN LUIHU, KUN PELEKÄSIT, ETTÄ PERSKARVASI KÄRVENTYY !!!

    Tiedossani on todellakin ollut jo monen vuoden ajan, kuten Suomen poliisi asian ilmaisee nimimerkillä " Ja me sinua" että me vetäisimme Suomen Kansallistietäjä Raakkunaa joka suunnasta kalloon. Ja tämän lisäksi varsinkin täällä Tampereella on paljonkin ns. "poliisi kartellin" henkilöitä, jotka ovat lähes päivittäin yrittäneet järjestää Raakkunan pidätyksiä, toteuttaakseen aikomuksensa Suomen Kansallistietäjän vaientamiseksi lopullisesti.

    Vaan kun täytyy todeta että ihmeellisen täydellinen Jeesuksen Kristuksen suojelus on jatkuvasti ympärilläni tämän vakaviin laittomuuksiin syyllistyneen sukupolven keskellä. Ja Suomen Kansallistietäjä Raakkuna saa häiriöttä jatkaa lopun aikojen tiedoitus toimintaa. Niin koittakaahan tajuta vihdoinkin.

    Äänestä

Kaikki presidentit olleet vellihousuja!!!

Äänestä

menneitä,keskittykää vain tulevaan. siinä on aivan tarpeeksi huolta ja murhetta.
kekkonen oli ja meni ja piste.

Äänestä

Kekkosen aikana puoli miljoonaa suomalaista jouti pakenemaan Kekkosen aiheuttamaa kurjuutta Ruotsiin. Kekkonen piti Kokoomuksen ulkona hallituksesta ja samalla antoi piut paut Suomen länsiviennille ja keskittyi tukemaan pas-katavaran valmistusta ja vientiä Neukkuihin.

Samaan aikaan Ruotsi vaurastui moninkertaisesti kehittämällä ja valmistamalla tuotteita länsimarkkinoiden standardien vaatimusten mukaisesti.

Kekkonen=Suomen täystuho.

Äänestä
  • Voi kauhistus. Kertakaikkiaan järkyttävää. Kai ne puolimiljoonaa pakenijaa on jo tulleet takaisin kotisuomeen?
    Suomella onkin ollut jo kymmenet vuodet kohota maailman huipulle kehittämällä ja valmistamalla tuotteita länsimarkkinoiden standardien vaatimusten mukaisesti.
    Ihmettelen vaan, mitä on tehty, paitsi työttömiä joita edes Ruotsi ei enää tarvitse!

    Vaatikaa nyt kuitenkin suurta palkankorotusta ja lakkoilkaa kunnolla!

    Äänestä

  • sikanauta-korotus kirjoitti:

    Voi kauhistus. Kertakaikkiaan järkyttävää. Kai ne puolimiljoonaa pakenijaa on jo tulleet takaisin kotisuomeen?
    Suomella onkin ollut jo kymmenet vuodet kohota maailman huipulle kehittämällä ja valmistamalla tuotteita länsimarkkinoiden standardien vaatimusten mukaisesti.
    Ihmettelen vaan, mitä on tehty, paitsi työttömiä joita edes Ruotsi ei enää tarvitse!

    Vaatikaa nyt kuitenkin suurta palkankorotusta ja lakkoilkaa kunnolla!

    Ei; ei ne puoli miljoonaa maastamuuttajaa ole palanneet Suomeen.

    Sen sijaan Suomi on Kekkosen ajan jälkeen noussut maailman rikkaimpien kansakuntien joukkoon juuri sillä, että ollaan alettu kehittämään tuotteita länsimarkkinoiden vaatimusten mukaisiksi.

    Nykyään Suomi on niin hyvinvoiva, että vaikka täällä on satoja tuhansia työttömiä, niin heistä pidetään kuitenkin huolta, eikä heidän tarvitse lähteä kurjuutta pakoon.

    Äänestä

  • sdaasdasdasasddsadsa kirjoitti:

    Kunnes talous pakotteet asetetaan .

    Äänestä

Kataisen uran uudelleenarviointi olisi tarpeen, aiheutti Suomelle enemmän vahinkoa kuin sotakorvaukset.

Äänestä
  • Ei Katainen mitään vahinkoa ole aiheuttanut, vaan kansainvälinen lama ja suomalainen vasemmisto, joka on jääräpäisesti kieltäytynyt Kataisen vaatimista leikkauksista, mikä on nostanut Suomen valtionvelkaa.

    Äänestä

Kävitte valmiiseen pöytään jota olitte kateellisena ja kuolaa valuen kytänneet sekä vuosia himoinneet ! . nyt kun olette pelanneet maamme kasinotaloudessa vararikkoon ja velkavankeuteen niin etsitte syypäitä muualta kuin peilistä ! .

Äänestä

Paskapuhetta !!! KEKKONEN teki valtavasti hyvää työtä SUOMELLE niissä oloissa, mitkä silloin oli käsissä, ja TORJUI VENÄLÄISTEN yhteistyö ehdotukset JÄRJESTELMÄLLISESTI sotilaallisella tasolla, ja SIITÄ HUOLIMATTA SAI kauppasuhteet toimimaan erinomaisella tavalla !!!

Yksikään muu mies EI OLISI SIIHEN PYSTYNYT-SE ON AIVAN VARMAA !!!

ON NIMITTÄIN OLEMASSA ISÄNTÄ TALOSSA, -JA MUUT ON VAIN RENKEJÄ , JOILLA EI OO MINKÄÄNLAISTA VASTUUTA MISTÄÄN,-EI EES JÄRKEÄ SELLAISEEN !!!

Äänestä
  • Kekkosen toiminta johti Suomen kansainväliseen häpeään. Suomen nimi on synonyymi Venäjän per-seennuolemispolitiikalle, eli "suomettuminen"

    Kekkonen oli KGB:n agentti. Alinta mutakastia koko mies.

    Äänestä

Ruotsiin pakenemin ei ollut kyllä Kekkosen syytä, hän oli aikoinaan niitä harvoja joka yritti tehdä jotain ettei olisi tarvinut lähteä, vuosisadan vaihteessa piti lähteä Amerikkaaan, oliko sekin Kekkosen syytä?

Äänestä
  • Kekkonen tuki voimakkaasti nimenomaan Suomen viennin painottumista itään, jolloin länsimarkkinat kärsivät. Itään viedyt tuotteet olivat ala-arvoisia, eivätkä kelvanneet vientiin länsimaihin. Sen vuoksi Suomen vientimarkkinat eivät voineet kehittyä normaalisti, mikä välillisesti johti siihen, että suomalaisista suuri osa joutui muuttamaan kurjia olosuhteita Ruotsiin.

    Kyllä se Ruotsiin muutto oli melko pitkälle Kekkosen politiikan syytä.

    Äänestä

  • dsaSDasdaasd kirjoitti:

    Kekkonen tuki voimakkaasti nimenomaan Suomen viennin painottumista itään, jolloin länsimarkkinat kärsivät. Itään viedyt tuotteet olivat ala-arvoisia, eivätkä kelvanneet vientiin länsimaihin. Sen vuoksi Suomen vientimarkkinat eivät voineet kehittyä normaalisti, mikä välillisesti johti siihen, että suomalaisista suuri osa joutui muuttamaan kurjia olosuhteita Ruotsiin.

    Kyllä se Ruotsiin muutto oli melko pitkälle Kekkosen politiikan syytä.

    Suomen lähihistoriassa on täysin käsittelemättä sekä sotalasten Ruotsiin lähettäminen että suuri muuttoaalto Ruotsiin. Miksi näistä traumaattisista asioista edelleen vaietaan vaikka keskuudessamme on paljon suomalaisia pakolaisia. Muualta maailmasta tulleet pakolaiset ovat eliitin huolen kohteena mutta ei tietysti supisuomalaiset, he ovat vähän hyljeksittyjä.

    Äänestä

Kiistaton tosiasia on kuten aloittaja esitti, että Kekkosen aikana Suomi jähmettyi sisäisesti koska maan poliittinen johto oli korruptoitunut. Lisäksi Kekkosen politiikka ei estänyt sitä että n. 300 000 suomalaista joutui pakenemaan maasta Ruotsiin. Siitä huolimatta jotkut idiootit vieläkin väittävät Kekkosen aikaa menestyskertomukseksi.

Kaiken kaikkiaan suomettuminen oli vakava sairaus joka johti monenkaltaisiin virheellisiin toimintohin kuten noihin teollisuuden yli-investointeihin. Neuvostoliiton kauppa mahdollisti sen että aivan keskinkertaiset tuotteet menivät kaupaksi koska ne sovittiin valtioiden tasolla. Sen sijaan muualle Eurooppaan tuollainen tusinatavara, mauton, tyylitön ei käynyt kaupaksi.

Kannattaa muistaa myös sekin että Kekkosta vastusti se sukupolvi joka tunsi hänet paremmin. Vasta nuori idealistinen perseennuolijasukupolvi (suuret ikäluokat) ottivat opportunistisesti hänet esikuvakseen.

Kekkosen suuruus oli todellisuudessa Neuvostoliiton suuruutta. Ilman Neuvostoliittoa hänestä ei olisi koskaan tullut presidenttiä sillä hän oli jo vuoteen 1944 mennessä polttanut sillat pahemmin kuin Paavo Väyrynen myöhemmin.

Äänestä

Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, kun työttömiä alkoi tulla liikaa. (taisi olla
70 000 työtöntä).
Nyt otetaan vain velkaa , kun työttömiä on moninkertainen määrä. Kaikki siis hyvin
siihen asti, kun velka tulee liian suureksi pienen maan itse hoitaa ja joku muu taho
alkaa sanella ehdot.

Äänestä
  • Kekkonen ei julistanut hätätilaa kun maasta lähti 300 000 etupäässä nuorta ihmistä Ruotsiin. Taisi ukko olla tyytyväinen että maaseudun liikaväestöstä päästiin eroon. Mutta jostain syystä kepulaiset ja muut K-linjan ihmiset eivät halua tästä puhua mitään.

    Ja entäs sitten tuo Kekkosen hätätilatouhu? Maassa oli 200 000 työtöntä (siihenastinen ennätys) kun tuo seniili ukko valittiin helmikuussa 1978 vielä kerran presidentiksi.

    Tässä siis Kekkosen Suomen saldo: 200 000 työtöntä ja 300 000 pakolaista Ruotsissa. Siihen päälle sellaisetkin porsaat kuin Uolevi Raade ja Olavi J. Mattila. Kuka hullu kaipaa vielä takaisin tuollaiseen paratiisiin?

    Äänestä

Oliko Kekkosella tai muillakaa paljon vaihtoehtoja 50-70- vuosina? Toinen vaihtoehto olisi ollut ehkä N-liiton-tankit tähän maahan.

Äänestä
  • Höpö höpö. Tuo uhka NL:sta oli Kekkosen taitavasti luoma uhka jonka varjolla hän itse sai häärätä minkä ehti. Kun Koivistosta tuli presidentti loppuivat kaikenlaiset nootit melko pian. Tästä havaitsemme myös miten Kekkonen manipuloi Neuvostoliiton "aiheuttamalla uhalla" suomalaiset lammasmaisiksi alamaiseksi.

    Ukko oli täysi huijari. Samaan aikaan paitsi seniili myös koijari. Hänessä oli myös selvästi luonnevikaisuutta. Kaikkien aikojen vastenmielisin suomalainen poliitikko.

    Äänestä

  • UKK oli seniili kirjoitti:

    Höpö höpö. Tuo uhka NL:sta oli Kekkosen taitavasti luoma uhka jonka varjolla hän itse sai häärätä minkä ehti. Kun Koivistosta tuli presidentti loppuivat kaikenlaiset nootit melko pian. Tästä havaitsemme myös miten Kekkonen manipuloi Neuvostoliiton "aiheuttamalla uhalla" suomalaiset lammasmaisiksi alamaiseksi.

    Ukko oli täysi huijari. Samaan aikaan paitsi seniili myös koijari. Hänessä oli myös selvästi luonnevikaisuutta. Kaikkien aikojen vastenmielisin suomalainen poliitikko.

    Urkki oli puhtaaksipesty sutki savolaiskainuulainen opportunisti.

    Äänestä

Uhka oli todellinen kylmänsodan aikana. Esim. 60-luvulla
oli lähellä 3. maailmansodan syttyminen kuuban kriisin aikaan.
"Kaikenlaisten nootien" tulemisen loppuminen liittyi kyllä maailmanpoliittiseen tilanteeseen eikä yhteen tai moneenkaan henkilöön.

Olihan se Kekkonen loppuaikoinaan jo liiankin vanha mies presidentiksi, siitä olen samaa mieltä, mutta ennen sitä ihan käypä presidentti .

Nykyään on työttömiä ja tilastokikkailulla yms. työllistettyjä kuitenkin
enemmän kuin Kekkosen aikaan, ja erona on vielä se että ei taida löytyä
nyt Ruotsistakaan niitä töitä.

Löytyisiköhän sieltä tulevaisuusselvitys-opuksesta neuvoja nykytilanteeseen ?
En tiedä, kun en ole kokonaan lukenut, mutta vähän epäilyttää, vaikka niin arvokas teos onkin kyseessä.

Äänestä
  • On silmiinpistävää että kun Kekkonen joutui luopumaan vallasta loppui NL:n uhkailu lähes välittömästi. Suomettuminen alkoi vähetä samalla kun sen luoja - U.K. Kekkonen poistui näyttämöltä. Tämä kaikki viittaa juuri siihen peliin jota Kekkonen kävi Neuvostoliiton avulla. Hän loi käsityksen siitä että vain hänen kautta Suomi välttää ikävät toimenpiteet Kremlin taholta. Todellisuudessa hän siis loi kuvan uhasta jotta hänen valtansa vakiintuisi.

    Ne jotka kehuvat Kekkosta siitä että maassa vallitsi vakaa talouskasvu unohtavat sen että esim. Saksassa, Itävallassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa on vielä Suomeakin parempi talouskasvu. Ja unohtaa ei sovi sitäkään että ennen viime sotia vuosina 1919-1938 maamme bkt kaksinkertaistui ilman että siinä olisi ollut mitään idänkaupan luomaa lisäharhaa. Kansalaisten reaalinen ostovoima tuplaantui. Se oli Suomen historian todellinen menestyskertomus joka päättyi sitten Neuvostoliiton aggressioon.

    Äänestä

Hehheh, kylläpä kokkareet ovat katkeria kun eivät päässeet Kekkosen aikaan maan asioita sotkemaan.
Nyt kokkareet saatuaan maan lähes konkurssiin 100 miljardin velkoineen, purkavat epäonnistumistaan kuolleeseen, säälittävää, todella säälittävää.

Nykyisen kokkarevetoisen hallituksen aikana talouskasvu on ollut nolla, kuten koko puolue on täysi nolla, tai oikeastaan pelkkää miinustahan se on tälle maalle aiheuttanut vuodesta -87.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UKK epäonnistui kirjoitti:

Juhani Suomi ja Suomen Keskusta voi ylistää Urho Kekkosta vaikka kuinka mutta mikään ei voi peittää niitä tosiasioita Kekkosen poliittiselta uralta että sieltä löytyy liuta aika massiivisia virhearvioita jotka olisivat tietyissä tilanteissa voinee muodostua sekä Kekkoselle itselleen että Suomen kansalle hyvin kohtalokkaiksi. Tässä muutama:

1. Talvisodan rauhan vastustaminen. Kekkonen yhdessä Niukkasen ja Hannulan kanssa sinnikkäästi vastusti rauhaa vaikka armeijan puolustuskyvyn luhistuminen oli lähellä. Kekkonen vastusti rauhaa osittain vain kerätäkseen poliittisia irtopisteitä. Hän siis osoitti poliittisen opportunisminsa jo tällöin.

2. Vaati Suomelta suostumista Stalinin rauhanehtoihin kesäkuussa 1944 vaikka nuo rauhanehdot olivat: EHDOTON ANTAUTUMINEN. Onneksi poliitinen johto osoitti vastuuntuntoisuutta, ulosmittasi kaiken sotilaallisen ja materiaalisen avun Saksasta ja kykeni vakauttamaan armeijan torjuntavoitoilla paremmat rauhanehdot syksyllä 1944. Tässä vaiheessa - kuten huomaamme - oli UKK siirtynyt poliittisessa opportunismissaan toiselle puolelle rintamalinjaa. Nyt hän pani koko poliittisen tulevaisuutensa riippuvaiseks NL:n tuesta.

3. Ei koskaan käsittänyt uransa loppuvaiheessa että NL:ssa oli näkyvissä ensimmäiset rapautumisen merkit jo heti 1970-luvun alussa. Päinvastoin hän luuli että NL:n painoarvo oli jatkuvassa nousussa ja että lopulta yhä useammat länsimaat siirtyvät kohti neuvostoliittolaisempaa suunnittelutalousmallia. Kekkoselta puuttui selvä kyky nähdä tulevaisuuteen.

Unohtamatta tietenkään vielä hänen muita toilailujaan kuten suhteiden tarpeeton sotkeminen Ruotsin kanssa. Kekkonen kantaa myös päävastuun siitä että Suomeen luotiin läpimätä poliittisen korruption muoto joka ilmeni ns. suomettumisena. Professori Matti Pohjolan mukaan Kekkosen aikana Suomi myös alkoi tehdä yli-investointeja. Satsasi sellaiseen joka ei koskaan tuottaisi sijoitetulle pääomalle edes kohtuullista tulosta. Kekkosen aikakausi oli suurena osatekijänä sille että Suomi joutui todelliseen myrskynsilmään 1990-luvun alussa NL:n romahtaessa.

KAIKKEA MUUTA KUIN SUURMIES. KEKKOSEN URA OLISI JO AIKA ARVIOIDA UUDELLEEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu