16.-17.6.2014
Valitkaa elämä ja vapaus, mutta älkää kuolemaa ja vankeutta.
Valitkaa nyt.
Te aikuiset, vastuullisiksi teoistanne Jumalan ja Kristuksen edessä katsottavat Suomen asukkaat,
jotka vapaaehtoisesti olette antautuneet palvelemaan etenkin työllänne Lissabonin sopimuksen alaisen Euroopan Unionin alaista Suomen valtiota (EU-Suomea), joka on vielä perustuslaillisesti liittynyt tähän Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen vastaiseen yhteiskuntajärjestelmään ja hallintoon, järjestyksineen ja toimintoineen ja joka ei tunnusta missään dokumenteissaan pääkseen, kuninkaakseen ja Herrakseen Kaikkivaltiasta Luojaa, yhtä ainutta Jumalaa ja Hänen Sanaansa, Kristusta (Messiasta) eikä ilmoita missään dokumenteissaan myöskään pyrkivänsä noudattamaan toiminnassaan Jumalan Pyhää, Sanaa, Lakia ja Järjestystä, Kristuksen maanpäällistä kuningaskuntaa eikä myöskään pyrkivänsä kasvattamaan kansalaisiaan Kristuksen opetuslapsiksi,
ja jotka olette antautuneet vapaaehtoisesti palvelemaan muitakin Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen vastaisia liittoja, sopimuksia ja määräyksiä,
oletteko vieläkään tarkistaneet, onko teidän Kristuksen Uusi Liittonne voimassa enää laisinkaan Kaikkivaltiaan Luojan kanssa?
Oletteko tarkistaneet vain ettekö ole edes välittäneet?
Varoituksia Kristuksen Uuden Liittonne rikkoutumisesta olette jo saaneet aivan tarpeeksi muun muassa tämän foorumin kautta, mutta onko viestiä viety eteenpäin edes ns. uskovien toimesta, jotka ovat niitä lukeneet vai eivätkö hekään ole välittäneet siitä mitään? Mutta vastuullisiksi välinpitämättömyydestään he ovat totisesti joutuneet ja sen joutuvat myös toteamaan.
Tahattoman synnin saa vielä anteeksi, mutta tahallista ei eikä Jumalan Pyhän Hengen pilkkaa edes tulevassa elämässä.
Aikarajat on nyt ylitetty. Joustot on käytetty. Neuvotteluvaraa ei enää ole.
Älkää edetkö enää päivääkään vääryyden ja tuhon tietänne.
Valitkaa elämä älkääkä kuolemaa. Valitkaa vapaus älkääkä vankeutta.
Nyt.
Ja jos ette itse halua elämää ja vapautta, vaan kuoleman ja vankeuden, niin päästäkää syntisistä vääryyden siteistänne vapaiksi edes ne, jotka elämää ja vapautta Kristuksessa ja Jumalassa kaipaavat.
Ja jos ette heitä vapaaehtoisesti irti päästä, niin Jumala yhdessä Kristuksen kanssa on kyllä kykenevä lähettämään heille vapauttajat vastustuksestanne huolimatta, ettekä te heitä enää alamaisinanne ja sijaisuhreinanne pidä.
"Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat."
Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan. (Snl. 24:11-12)
Valitkaa elämä ja vapaus, mutta älkää kuolemaa ja vankeutta.
Valitkaa nyt.
Te aikuiset, vastuullisiksi teoistanne Jumalan ja Kristuksen edessä katsottavat Suomen asukkaat,
jotka vapaaehtoisesti olette antautuneet palvelemaan etenkin työllänne Lissabonin sopimuksen alaisen Euroopan Unionin alaista Suomen valtiota (EU-Suomea), joka on vielä perustuslaillisesti liittynyt tähän Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen vastaiseen yhteiskuntajärjestelmään ja hallintoon, järjestyksineen ja toimintoineen ja joka ei tunnusta missään dokumenteissaan pääkseen, kuninkaakseen ja Herrakseen Kaikkivaltiasta Luojaa, yhtä ainutta Jumalaa ja Hänen Sanaansa, Kristusta (Messiasta) eikä ilmoita missään dokumenteissaan myöskään pyrkivänsä noudattamaan toiminnassaan Jumalan Pyhää, Sanaa, Lakia ja Järjestystä, Kristuksen maanpäällistä kuningaskuntaa eikä myöskään pyrkivänsä kasvattamaan kansalaisiaan Kristuksen opetuslapsiksi,
ja jotka olette antautuneet vapaaehtoisesti palvelemaan muitakin Jumalan Pyhän Sanan, Lain ja Järjestyksen vastaisia liittoja, sopimuksia ja määräyksiä,
oletteko vieläkään tarkistaneet, onko teidän Kristuksen Uusi Liittonne voimassa enää laisinkaan Kaikkivaltiaan Luojan kanssa?
Oletteko tarkistaneet vain ettekö ole edes välittäneet?
Varoituksia Kristuksen Uuden Liittonne rikkoutumisesta olette jo saaneet aivan tarpeeksi muun muassa tämän foorumin kautta, mutta onko viestiä viety eteenpäin edes ns. uskovien toimesta, jotka ovat niitä lukeneet vai eivätkö hekään ole välittäneet siitä mitään? Mutta vastuullisiksi välinpitämättömyydestään he ovat totisesti joutuneet ja sen joutuvat myös toteamaan.
Tahattoman synnin saa vielä anteeksi, mutta tahallista ei eikä Jumalan Pyhän Hengen pilkkaa edes tulevassa elämässä.
Aikarajat on nyt ylitetty. Joustot on käytetty. Neuvotteluvaraa ei enää ole.
Älkää edetkö enää päivääkään vääryyden ja tuhon tietänne.
Valitkaa elämä älkääkä kuolemaa. Valitkaa vapaus älkääkä vankeutta.
Nyt.
Ja jos ette itse halua elämää ja vapautta, vaan kuoleman ja vankeuden, niin päästäkää syntisistä vääryyden siteistänne vapaiksi edes ne, jotka elämää ja vapautta Kristuksessa ja Jumalassa kaipaavat.
Ja jos ette heitä vapaaehtoisesti irti päästä, niin Jumala yhdessä Kristuksen kanssa on kyllä kykenevä lähettämään heille vapauttajat vastustuksestanne huolimatta, ettekä te heitä enää alamaisinanne ja sijaisuhreinanne pidä.
"Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat."
Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan. (Snl. 24:11-12)
Vastaukset 8
Vanhimmat
(jatkoa edelliseen)
Vapauttajat ja Jumalan ja Kristuksen edessä väärien yhteiskuntajärjestelmien hajottajat ovat jo lähteneet liikkeelle. Ja vääryydellä valtaa ja omaisuuksia kahmineet pelkäävät heitä. Syystäkin. Takaisinmaksun aika on tullut. Vähintään kaksinkertaisesti niin kuin Jumalan Sana ja Laki (Toora) määrää.
Ne, jotka eivät ajoissa luopuneet elämästään vääryydessä ja valheessa saadaksensa elämän Jumalan oikeudessa ja totuudessa, menettävät lopulta kaiken, mitä hamusivat ahneuksissaan.
Missä olikaan Vanhan Liiton aikainen Babylon ja missä on Uuden Liiton aikainen? Ja onko Vanhan Liiton aikaisen Babylonin aluetta ollut valloittamassa Uuden Liiton aikainen? Ja miten on nyt käymässä Vanhan Babylonin alueella Uuden Babylonin vaikutuksen seurauksena? Ja miten käy Uudelle Liiton aikaiselle Babylonille ja kenen toimesta?
"Asettukaa sotarintaan Baabelia vastaan, yltympäri, kaikki jousenjännittäjät. Ampukaa sitä, älkää nuolia säästäkö; sillä se on tehnyt syntiä JHVH:a vastaan.
Nostakaa sotahuuto sitä vastaan joka taholta. Se antautuu, sen pylväät kaatuvat, sen muurit sortuvat. Sillä tämä on JHVH:n kosto. Kostakaa sille, tehkää sille, niinkuin sekin on tehnyt." (Jer.50:14-15)
"Käy Merataimin (kaksoiskapinan) maan kimppuun ja Pekodin (rangaistuksen) asukasten kimppuun. Aja heitä takaa, hävitä, vihi tuhon omaksi heidät, sanoo JHVH, ja tee kaikki, mitä minä olen käskenyt sinun tehdä.
Sotahuuto kuuluu maassa, suuri hävityksen melske!
Kuinka rikottu ja särjetty onkaan se vasara, joka löi koko maanpiiriä! Kuinka onkaan Baabel tullut kauhistukseksi kansojen seassa!
Minä viritin sinulle pyydyksen, ja niin sinut, Baabel, vangittiin tietämättäsi. Sinut tavattiin ja otettiin kiinni, sillä JHVH:a vastaan sinä ryhdyit taisteluun.
JHVH avasi asehuoneensa ja toi ulos vihansa aseet. Sillä Herra JHVH Sebaot, on tekevä työnsä kaldealaisten maassa.
Käykää sen kimppuun kaikilta ääriltä, avatkaa sen aitat, heittäkää ulos, mitä siinä on, läjään niinkuin lyhteet. Vihkikää se tuhon omaksi, älköön siitä tähdettä jääkö.
Hävittäkää kaikki sen härät, astukoot ne teurastettaviksi. Voi heitä! Sillä heidän päivänsä on tullut, heidän rangaistuksensa aika.
Kuule! Pakenevia ja pakolaisia tulee Baabelin maasta Siioniin ilmoittamaan JHVH:n, meidän Jumalamme, kostoa, kostoa Hänen temppelinsä puolesta.
Kutsukaa ampujat kokoon Baabelia vastaan, kaikki jousenjännittäjät: leiriytykää sen ympärille, älköön pääskö pakoon ainoakaan. Maksakaa sille sen tekojen mukaan; kaiken sen mukaan, mitä se on tehnyt, tehkää sillekin. Sillä se on uhitellut JHVH:a, Israelin Pyhää.
Sentähden sen nuorukaiset kaatuvat sen kaduilla, ja kaikki sotamiehet saavat surmansa sinä päivänä, sanoo JHVH.
Katso, minä käyn sinun kimppuusi, sinä ylpeä, sanoo Herra JHVH Sebaot, sillä sinun päiväsi on tullut, sinun rangaistuksesi aika.
Ylpeä kompastuu ja kaatuu, eikä ole hänen nostajaansa. Ja minä sytytän hänen kaupunkinsa tuleen, ja se kuluttaa ne ja kaiken, mitä hänen ympärillänsä on.
Näin sanoo JHVH Sebaot: Sorrettuja ovat niin israelilaiset kuin Juudan miehet, ja kaikki heidän vangitsijansa pitävät heitä kiinni, he eivät tahdo päästää heitä irti.
Mutta heidän lunastajansa on väkevä, JHVH Sebaot on hänen nimensä. Hän ajaa heidän asiansa, tuo rauhan maan päälle, mutta Baabelin asukkaille vavistuksen.
Miekka kaldealaisten kimppuun, sanoo JHVH, ja Baabelin asukasten kimppuun, sen ruhtinasten ja tietäjäin kimppuun!
Miekka valhettelijain kimppuun, ja he typertyvät! Miekka sen sankarien kimppuun, ja he kauhistuvat!
Miekka sen hevosten ja vaunujen kimppuun ja kaiken sekakansan kimppuun, joka on sen keskellä, ja he muuttuvat naisiksi! Miekka sen aarteiden kimppuun, ja ne ryöstetään!
Helle sen vetten kimppuun, ja ne kuivuvat! Sillä se on jumalankuvien maa, ja hirmujumaliinsa he uskaltavat mielettömästi." (Jer.50:21-38)
(jatkoa edelliseen)
Näin sanoo JHVH: "Katso, minä herätän Baabelia vastaan, Leeb-Kaamain (vastustajaini sydän, keskus) asukkaita vastaan hävittäjän hengen.
Ja minä lähetän Baabeliin muukalaisia, jotka hajottavat sen ja tyhjentävät sen maan, sillä joka taholta he tulevat sitä vastaan onnettomuuden päivänä.
Jousimies jännittäköön jousensa sitä vastaan, joka jousen jännittää, ja sitä vastaan, joka uljastelee rintahaarniskassaan. Älkää säälikö sen nuorukaisia, vihkikää tuhon omaksi koko sen sotajoukko.
Haavoitettuja kaatuu kaldealaisten maassa ja lävistettyjä sen kaduilla.
Sillä ei Israel eikä Juuda ole Jumalansa, JHVH:n Sebaotin, hylkäämä, vaan noiden maa on täynnä syntivelkaa Israelin Pyhän edessä.
Paetkaa Baabelista ja pelastakoon kukin henkensä, älkää hukkuko sen syntiin. Sillä tämä on Herran koston aika, hän maksaa sille, mitä se on ansainnut." (Jer.51:1-6)
"Nostakaa lippu maassa, puhaltakaa pasunaan kansoissa, vihkikää kansat häntä vastaan, kutsukaa häntä vastaan Araratin, Minnin ja Askenaan kuningaskunnat, asettakaa päämies häntä vastaan, antakaa tulla hevosia kuin pörheitä heinäsirkkoja.
Vihkikää kansat häntä vastaan, Meedian kuninkaat, sen käskynhaltijat ja kaikki päämiehet ja koko sen vallan alainen maa.
Ja maa vapisee ja vääntelehtii tuskasta, sillä JHVH:n aivoitukset täyttyvät Baabelia vastaan: hän tekee Baabelin maasta asumattoman erämaan.
Baabelin sankarit lakkaavat taistelemasta, he istuvat linnoituksissaan, heidän voimansa on kuihtunut, he ovat naisiksi muuttuneet; sen asunnot ovat poltetut, sen salvat rikotut.
Juoksija juoksee juoksijaa vastaan, sanansaattaja sanansaattajaa vastaan, ilmoittamaan Baabelin kuninkaalle, että hänen kaupunkinsa on valloitettu äärestä toiseen,
kahlauspaikat vallatut, linnoitukset tulella poltetut ja sotamiehet kauhun vallassa." (Jer.51:27-32)
"Sillä hävittäjä käy Baabelin kimppuun, ja sen sankarit vangitaan, heidän jousensa murretaan; sillä JHVH on koston Jumala: hän maksaa tarkoin.
Minä juovutan sen ruhtinaat ja tietäjät, sen käskynhaltijat, päämiehet ja sankarit; ja he nukkuvat ikuiseen uneen eivätkä enää heräjä, sanoo Kuningas; JHVH Sebaot on hänen nimensä." (Jer.51:56-57)
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on JHVH Jumala, joka on hänet tuominnut." (Ilm.18:4-8)
Ja minne kokoontuvat lopulta oikeat (eivät väärät) ja uskolliset Juudan ja Israelin miehet kumppaneineen sotimaan vangitsijoitaan ja vainoajiaan vastaan? Aikanaan heitä siirrettiin Eufrat-virran tuolle puolen. Hurjia on tapahtumassa juuri nyt silmiemme edessä. Vapautuminen on jo alkanut. Mutta voi, voi pettureita ja vihollisia, myös identiteetin varastaneita!
"Mutta israelilaisten luku on oleva niinkuin meren hiekka, jota ei voi mitata eikä lukea. Ja siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', heille sanotaan: 'Elävän Jumalan lapset!'
Ja Juudan miehet ja Israelin miehet kokoontuvat yhteen ja asettavat itsellensä yhteisen pään; ja he lähtevät sotaan siitä maasta, sillä suuri on Jisreelin päivä." (Hoos.1:10-11)
"Tuhoa kaikki kansat, jotka JHVH, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli. Älä myöskään palvele heidän jumaliansa, sillä se tulee sinulle paulaksi." (5.Ms.7:16)
"Sillä se kansa tai kuningaskunta, joka ei sinua palvele, hukkuu, ja ne kansat hävitetään perinjuurin." (Jes.60:12)
(jatkoa edelliseen)
Mutta mitä te myös Suomessa aikuisina, vastullisiksi katsottavina valitsettekin, seuraukset myös kannatte.
Jumala Kaikkivaltias yhdessä Kristuksen (Messiaan) kanssa hoitaa kyllä voittamattomuudellaan, auktoriteetillaan ja voimallaan sitten valintanne seuraukset. Valitkaa siis oikein. Se kannattaa.
"Olen luonut henkiolennot ja ihmiset vain palvelemaan Itseäni."
(Koraani, 51: 56)
”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava taikka toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista rakastava. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” (Matt.6:24)
Silloin Jahushua (Jeesus) sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'JHVH:a, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja Häntä ainoata palveleman (Hänelle ainoalle työtä tekemän).' (Matt.4:10)
”Minulle on annettu kaikki auktoriteetti (valta) taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään, mitä Minä olen käskenyt pitää. Ja katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28:18-20)
Ja Jumala sanoi:
»Jeesus, katso, Minä otan (kuoleman kautta) sinut, sitten olen ylentävä sinut luokseni ja vapauttava sinut niistä, jotka ovat uskottomia, sekä asettava ne, jotka sinua seuraavat, uskottomien yläpuolelle aina Ylösnousemuksen päivään saakka. Aikanaan on teidän kaikkien palattava minun luokseni, ja minä olen ratkaiseva sen, mistä te keskenänne kiistelitte.
Mitä niihin tulee, jotka eivät uskoneet, olen kurittava heitä raskaalla rangaistuksella sekä tässä että tulevassa elämässä; eivätkä he löydä ketään auttajaa.»
Mutta uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. Jumala ei rakasta väärintekijöitä.
(Koraani, 3:54-56)
”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen.” (Joh.17:3)
"Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh.3:35-36)
”Minä olen tie totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Minun kauttani.” (Joh.14:6)
”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” (Joh.10:10)
”Minä olen maailman valkeus; joka Minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.” (Joh.8:12)
”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?”
Niin Hän (Kristus) sanoi hänelle: ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?”
”Hän (lainoppinut) vastasi ja sanoi: ”Rakasta JHVH:a, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Hän (Kristus) sanoi heille: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää.”
(Luuk.10:25-28) & (Matt.22:36-40) & (Mark.12:28-33)
”Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” (Matt.7:12)
"Älkää luulko, että Minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en Minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Sillä totisesti Minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten kuningaskunnassa kutsuttaman, mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten kuningaskunnassa." (Matt.5:17-19)
"Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Luuk.16:17)
(jatkoa edelliseen)
Neljä todistajaa: neljä todistuksen vuotta jo täynnä Kristuksen Uuden Liiton rikkomista, ja viides menossa (2010-2014)
Nämä ovat Jumalan asetukset. Sen, joka tottelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään, Hän on päästävä huvitarhoihin, joissa purot solisevat ja jossa hän ikuisesti on viihtyvä, tämä on suuri autuus.
Mutta sen, joka on tottelematon Jumalalle ja Hänen lähettiläälleen ja rikkoo Hänen asetuksiaan, Hän on johdattava Tuleen, jossa hän iankaikkisesti on pysyvä; häntä odottaa häpeällinen rangaistus.
Niitä teidän naisianne
vastaan, jotka tekevät huorin/ylittävät säädetyn (säädyllisyyden) rajan,
on teidän kutsuttava joukostanne neljä todistajaa
jos he todistavat heidät syyllisiksi,
niin pitäkää heidät eristettyinä/kiinniotettuina/pidätettyinä/vangittuina
asunnoissanne/taloissanne/talouksissanne
kunnes kuolema heidät korjaa tai Jumala osoittaa heitä varten jonkun muun mahdollisuuden (uuden lainsäädännön kautta).
Sellaiseen häpeään syyllistyviä
on (kumpaakin) rangaistava,
mutta jos he katuvat ja tekevät parannuksen/korjaavat rikkomuksensa,
niin jättäkää heidät rauhaan/kääntykää pois heistä.
Katso, Jumala on sääliväinen ja laupias.
Anteeksiantamusta/katumisen hyväksymistä riittää Jumalalta ainoastaan niille, jotka tekevät pahaa tietämättömyydessään, mutta sitten viipymättä katuvat.
Näille on anteeksiantamus Jumalalta, sillä Jumala on tietävä, viisas.
Mutta mitään anteeksiantamusta/katumuksen hyväksymistä ei ole niille,
jotka tekevät pahoja töitä aina siihen saakka,
kunnes ovat kuolemaisillaan/kuolema lähestyy ja silloin sanovat:
»Nyt minä teen totisesti parannuksen»,
eikä niille, jotka kuolevat ollessaan uskottomia/uskottomuudessa;
heille Me olemme valmistanut tuskallisen rangaistuksen. (Koraani 4:13-18)
Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. (Hebr.2:14-16)
Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!"
Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.
Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!"
Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.
Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka.
Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä."
Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen olennon äänen sanovan: "Tule!"
Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.
Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"
Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.
Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,
ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa,
ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.
Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin
ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?" (Ilm.6:1-17)
(jatkoa edelliseen)
"Näin sanoo JHVH, Israelin Jumala: Minä tein teidän isäinne kanssa liiton silloin, kun minä vein heidät pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, sanoen:
Seitsemän vuoden kuluttua päästäkää veljenne, hebrealainen: joka on myynyt itsensä sinulle ja palvellut sinua kuusi vuotta, se päästä luotasi vapaaksi. Mutta teidän isänne eivät kuulleet minua, eivät korvaansa kallistaneet.
Vaan nyt te olette kääntyneet ja tehneet teon, joka on oikea minun silmissäni, julistaessanne vapautuksen kukin lähimmäisellensä, ja olette tehneet liiton minun kasvojeni edessä temppelissä, joka on otettu minun nimiini.
Mutta sitten te olette jälleen kääntyneet pois ja häväisseet minun nimeni: olette ottaneet takaisin jokainen orjansa ja orjattarensa, jotka olitte päästäneet vapaiksi omiin valtoihinsa, ja olette pakottaneet heidät olemaan orjinanne ja orjattarinanne.
Sentähden näin sanoo JHVH: Te ette kuulleet minua ettekä julistaneetkaan vapautusta kukin veljellensä ja lähimmäisellensä; katso, minä julistan teille vapautuksen, sanoo JHVH: menon miekkaan, ruttoon ja nälkään. Ja minä teen teidät kauhistukseksi kaikille valtakunnille maan päällä.
Ja minä annan ne miehet, jotka ovat rikkoneet minun liittoni, jotka eivät ole pitäneet sen liiton sanoja, jonka he tekivät minun edessäni halkaisten kahtia uhrivasikan ja käyden sen puolikkaiden välitse, nämä miehet -
Juudan ruhtinaat ja Jerusalemin ruhtinaat, hoviherrat ja papit sekä kaiken maan kansan, jotka kävivät vasikan puolikkaiden välitse - ne minä annan heidän vihollistensa käsiin, niiden käsiin, jotka etsivät heidän henkeänsä; ja heidän ruumiinsa joutuvat taivaan lintujen ja maan eläinten ruuaksi. (Hes.34:13-20)
Minulle tuli tämä JHVH:n sana:
"Ihmislapsi, käännä kasvosi Israelin vuoria kohti ja ennusta niitä vastaan
ja sano: Israelin vuoret, kuulkaa Herra JHVH:n sana. Näin sanoo Herra JHVH vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille: Katso, minä annan miekan tulla teidän ylitsenne ja hävitän teidän uhrikukkulanne.
Teidän alttarinne jäävät autioiksi, auringonpatsaanne murskataan, ja teidän surmattujenne minä annan kaatua teidän kivijumalainne eteen.
Minä panen israelilaisten ruumiit heidän kivijumalainsa eteen ja hajotan heidän luunsa heidän alttariensa ympärille.
Kaikilla teidän asuinpaikoillanne tulevat kaupungit raunioiksi ja uhrikukkulat autioiksi; niin jäävät teidän alttarinne raunioiksi ja autioiksi, teidän kivijumalanne murskataan ja hävitetään, teidän auringonpatsaanne särjetään, ja teidän tekeleenne pyyhkäistään pois,
surmattuja kaatuu teidän keskellänne, ja te tulette tietämään, että minä olen JHVH.
Mutta minä jätän jäännöksen: teillä on oleva miekasta pelastuneita kansojen (pakanain) seassa, kun teidät on hajotettu niiden maihin;
ja ne teistä, jotka pelastuvat, muistavat minut kansojen (pakanain) seassa, mihin ovat vangeiksi viedyt, sillä minä särjen heidän haureellisen sydämensä, joka poikkesi minusta pois, ja heidän silmänsä, jotka haureellisina kulkivat heidän kivijumalainsa jäljessä. Ja heitä kyllästyttää oma itsensä pahain töitten tähden, joita he ovat tehneet, kaikkien heidän kauhistustensa tähden.
Ja he tulevat tietämään, että minä olen JHVH; en ole turhaan puhunut, että minä tuotan teille tämän onnettomuuden.
Näin sanoo Herra JHVH: Paukuta käsiäsi ja polje jalkaasi ja sano: 'voi!' kaikista Israelin heimon häijyistä kauhistuksista, heidän, jotka kaatuvat miekkaan, nälkään ja ruttoon.
Kaukainen kuolee ruttoon, läheinen kaatuu miekkaan, jäljellejäänyt ja säilynyt kuolee nälkään, ja minä panen vihani täytäntöön heissä.
Ja te tulette tietämään, että minä olen JHVH, kun heitä on surmattuina heidän kivijumalainsa keskellä, heidän alttariensa ympärillä, jokaisella korkealla kukkulalla, kaikilla vuorten huipuilla, jokaisen viheriän puun alla ja jokaisen tuuhean tammen alla, missä paikassa vain he ovat tarinneet suloista tuoksua kaikille kivijumalillensa.
Ja minä ojennan käteni heitä vastaan ja teen maan autiommaksi ja hävitetymmäksi, kuin on Diblatan erämaa, kaikilla heidän asuinpaikoillansa; ja he tulevat tietämään, että minä olen JHVH." (Hes.6:1-14)
(jatkoa edelliseen)
"Joka seitsemäs vuosi pane toimeen vapautus.
Ja näin on vapautuksesta määrätty: jokainen saamamies luopukoon siitä, minkä hän on lähimmäiselleen lainannut, älköönkä velkoko lähimmäistänsä ja veljeänsä, sillä silloin on JHVH:n kunniaksi vapautus julistettu.
Vierasta saat velkoa, mutta luovu siitä, mitä sinulla on saamista veljeltäsi." (5.Ms.15:1-3)
Mutta rahvas ja heidän vaimonsa nostivat suuren huudon juutalaisia veljiänsä vastaan.
Muutamat sanoivat: "Meitä, meidän poikiamme ja tyttäriämme on paljon. Meidän täytyy saada viljaa, että meillä olisi mitä syödä pysyäksemme hengissä."
Toiset sanoivat: "Peltomme, viinitarhamme ja talomme meidän täytyy pantata saadaksemme viljaa nälkäämme".
Toiset sanoivat: "Meidän on täytynyt kuninkaan veroihin lainata rahaa peltojamme ja viinitarhojamme vastaan.
Ovathan meidän ruumiimme veljiemme ruumiitten veroiset ja lapsemme heidän lastensa veroiset; ja katso, kuitenkin meidän täytyy antaa poikamme ja tyttäremme orjiksi, ja tyttäriämme on jo annettukin orjuuteen, emmekä me voi sille mitään, koska peltomme ja viinitarhamme ovat toisten käsissä."
Kun minä kuulin heidän valituksensa ja nämä puheet, vihastuin minä kovin.
Ja harkittuani mielessäni tätä asiaa minä nuhtelin ylimyksiä ja esimiehiä ja sanoin heille: "Tehän kiskotte korkoa, kukin veljeltänne". Sitten minä panin toimeen suuren kokouksen heitä vastaan.
Ja minä sanoin heille: "Me olemme, sen mukaan kuin olemme voineet, ostaneet vapaiksi juutalaisia veljiämme, jotka oli myyty kansoille (pakanoille). Tekö nyt myytte veljiänne, ja täytyykö heidän myydä itsensä meille?" He olivat vaiti eivätkä voineet vastata mitään.
Ja minä sanoin: "Ette te siinä tee hyvin. Teidänhän tulisi vaeltaa meidän Jumalamme pelossa jo kansojen (pakanain), meidän vihollistemme, häväistyksen tähden.
Myöskin minä, minun veljeni ja palvelijani olemme lainanneet heille rahaa ja viljaa; luopukaamme tästä saatavasta.
Luovuttakaa heille jo tänä päivänä heidän peltonsa, viinitarhansa, öljypuunsa ja talonsa, ja luopukaa rahan korosta sekä viljasta, viinistä ja öljystä, jonka olette heille lainanneet."
He vastasivat: "Me luovutamme ne emmekä vaadi heiltä mitään; me teemme, niinkuin olet sanonut". Ja minä kutsuin papit ja vannotin heidät tekemään näin.
Minä myös pudistin helmukseni ja sanoin: "Jokaisen, joka ei tätä sanaa täytä, pudistakoon Jumala näin pois hänen talostansa ja vaivannäkönsä hedelmistä; näin hän tulkoon pudistetuksi ja tyhjennetyksi". Ja koko seurakunta sanoi: "Amen", ja ylisti JHVH:a. Ja kansa teki, niinkuin oli sanottu. (Neh.5:1-13)
(jatkoa edelliseen)
Tahattoman synnin saa anteeksi, mutta tahallista ei
Ja JHVH puhui Moosekselle sanoen:
"Puhu israelilaisille ja sano:
Jos joku erehdyksestä rikkoo jotakuta JHVH:n käskyä vastaan ja tekee jotakin, mitä ei saa tehdä,
niin, jos voideltu pappi tekee rikkomuksen ja saattaa kansan vikapääksi,
tuokoon rikkomuksensa tähden, jonka hän on tehnyt... (3.Ms.4:1-12)
"Ja jos koko Israelin seurakunta erehdyksestä tekee rikkomuksen ja seurakunta ei siitä tiedä ja he rikkomalla jotakuta JHVH:n käskyä vastaan ovat tehneet sellaista, mitä ei saa tehdä, ja niin joutuneet vikapäiksi, ja jos sitten rikkomus, jonka he ovat tehneet sitä vastaan, tulee tunnetuksi,
niin tuokoon seurakunta...
Kun pappi näin on toimittanut heille sovituksen, annetaan heille anteeksi." (3.Ms.4:13-20)
"Jos päämies tekee rikkomuksen ja erehdyksestä rikkomalla jotakuta JHVH:n, Jumalansa, käskyä vastaan tekee sellaista, mitä ei saa tehdä, ja niin joutuu vikapääksi, ja hän sitten saa tietää rikkomuksensa, jonka hän on tehnyt,
niin tuokoon.....
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen hänen rikkomuksestansa, annetaan hänelle anteeksi." (3.Ms.4:22-26)
"Jos joku rahvaasta erehdyksestä rikkoo jotakuta JHVH:n käskyä vastaan tekemällä sellaista, mitä ei saa tehdä, ja niin joutuu vikapääksi, ja hän sitten saa tietää rikkomuksensa, jonka hän on tehnyt,
niin tuokoon rikkomuksensa tähden, jonka hän on tehnyt, ....
Kun pappi on toimittanut hänelle sovituksen hänen rikkomuksestansa, jonka hän on tehnyt, annetaan hänelle anteeksi." (3.Ms.4:27-35)
"Jos joku rikkoo siten, että hän, vaikka kuulee vannotuksen ja voisi olla todistajana, joko hän on ollut silminnäkijänä tahi muuten saanut asiasta tietää, ei kuitenkaan ilmoita sitä ja niin joutuu syynalaiseksi;
tahi jos joku tietämättään koskee johonkin saastaiseen, mihin tahansa, joko saastaisen metsäeläimen raatoon tai saastaisen kotieläimen raatoon tai saastaisen matelijan raatoon, ja on siten tullut saastaiseksi ja vikapääksi;
tahi jos hän tietämättään koskee ihmisen saastaan, olipa se mitä saastaa tahansa, josta tulee saastaiseksi, mutta sitten huomaa sen ja joutuu vikapääksi;
tahi jos joku, ajattelemattomasti puhuen huulillansa, tietämättään vannoo tekevänsä jotakin, pahaa tai hyvää - vannoipa mitä hyvänsä, mitä ihminen saattaa ajattelemattomasti vannoa -
mutta sitten huomaa sen ja joutuu johonkin sellaiseen vikapääksi,
niin, jos hän on vikapää johonkin sellaiseen, tunnustakoon sen, mitä on rikkonut,
ja tuokoon hyvityksenä JHVH:lle rikkomuksesta, jonka hän on tehnyt,...
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen jostakin sellaisesta hänen tekemästään rikkomuksesta, annetaan hänelle anteeksi." (3.Ms.5:1-13)
Ja JHVH puhui Moosekselle sanoen:
"Jos joku lankeaa uskottomuuteen ja erehdyksestä rikkoo anastamalla sitä, mikä on JHVH:lle pyhitetty, tuokoon hyvityksenä...
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen uhraamalla vikauhrioinaan, annetaan hänelle anteeksi."
(3.Ms.5:14-16)
"Jos joku rikkoo jotakuta JHVH:n käskyä vastaan ja tekee tietämättään sellaista, mitä ei saa tehdä, ja tulee vikapääksi ja joutuu syynalaiseksi,
niin tuokoon....
Kun pappi on toimittanut hänelle sovituksen siitä erehdyksestä, jonka hän on tietämättään tehnyt, annetaan hänelle anteeksi.
Se on vikauhri; sillä hän on tullut vikapääksi JHVH:n edessä." (3.Ms.5:17-19)
Ja JHVH puhui Moosekselle sanoen:
"Jos joku tekee rikkomuksen ja on uskoton JHVH:a kohtaan kieltämällä saaneensa lähimmäiseltään, mitä tämä on hänen haltuunsa antanut tai hänen hoitoonsa uskonut, tahi mitä hän itse on väkisin ottanut tai vääryydellä anastanut lähimmäiseltään,
tahi jos hän on löytänyt kadotetun esineen ja kieltää sen, tahi vannoo väärin missä asiassa tahansa, jossa ihminen helposti rikkoo,
niin hän, jos hän näin on rikkonut ja tullut vikapääksi,...
Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen JHVH:n edessä, annetaan hänelle anteeksi kaikki, mitä hän on tehnyt sellaista, josta hän on tullut vikapääksi." (3.Ms.6:1-7)
(jatkoa edelliseen)
"Seurakunnassa olkoon laki sama teillä kuin vieraallakin (muukalaisellakin), joka asuu teidän luonanne. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen. Se, mikä koskee teitä, koskekoon myös vierasta (muukalaista) JHVH:n edessä.
Sama laki ja sama oikeus olkoon sekä teillä että vieraalla (muukalaisella), joka asuu teidän luonanne." (4.Ms.15:15-16)
"Mutta jos erehdyksestä jätätte täyttämättä jonkun näistä käskyistä, jotka JHVH on Moosekselle puhunut,
mitä hyvänsä, mistä JHVH Mooseksen kautta on teille käskyn antanut,
siitä päivästä lähtien, jolloin JHVH antoi käskynsä, ja edelleen sukupolvesta sukupolveen,
niin, jos rikkomus tapahtui seurakunnan tietämättä, erehdyksestä,...
Kun pappi sitten on toimittanut sovituksen kaikelle israelilaisten seurakunnalle, niin rikkomus annetaan heille anteeksi; sillä se on ollut erehdys...
Se annetaan silloin anteeksi kaikelle israelilaisten seurakunnalle samoinkuin vieraalle (muukalaiselle), joka asuu heidän keskellänsä; sillä koko kansa on vastuunalainen erehdyksestä." (4.Ms.15:22-26)
"Mutta jos joku yksityinen rikkoo erehdyksestä,.....Kun pappi on toimittanut sovituksen sille, joka on erehdyksestä, tahtomattaan, rikkonut JHVH:a vastaan, kun hän on toimittanut hänelle sovituksen, niin hänelle annetaan anteeksi.
Sama laki onkoon sekä maassa syntyneillä israelilaisilla että vieraalla (muukalaisella), joka asuu heidän keskellänsä, kun joku rikkoo erehdyksestä.
Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai vieras (muukalainen), pilkkaa JHVH:a, ja hänet hävitettäköön kansastansa. Sillä hän on pitänyt halpana JHVH:n Sanan ja rikkonut Hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä." (4.Ms.15:27-30)
"Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman; kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä (kreik. koinon, 2840) liiton veren, jossa hänet on pyhitetty ja pilkkaa armon henkeä.
Sillä me tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava" ja vielä "JHVH on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." (Hebr.10:26-31)
"Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet tulevan maailmanajan voimia ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja Häntä julki häpäisevät.
Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta; mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan." (Hebr.6:4-8)
"Sillä jos meidän Herramme ja Vapahtajan Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.
Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan oikeamielisyyden (vanhurskauden) tietä , kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ”Koira palaa oksennukselleen” ja: ”Pesty sika rypee rapakossa”." (2.Piet.2:20-22)
"Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi." (1.Joh.5:16-17)