Jatkuva epätodellinen olo

jep on ollu vissiin 2 vuotta ja sit se vaan meni ohi 3kk sit sain ph lääkityksen mut eihä nuo mittää auta miulla se meni ajallaan vaan ohi,jaksamisia sulle

Se kestää pari vuotta jonka jälkeen se menee ohi. Elämäsi on ollut valetta ja käyt läpi muutos prosessia. Olo menee sitä nopeammin ohin mitä nopeammin kykenet antautumaan elämälle ja hyväksymään itsesi ja oman todellisuutesi vailla ehtoja. Pelko pois, luonto kyllä korjaa itsensä tasapainoon, vaikka muutos toki pelottaa.

Pitäisi tietää oletko käyttänyt jotakin psyykenlääkettä, mutta jos et niin ei ole vaarallista ja menee ohi, kun saat asiat kuntoon ja psyykkisen vointisi taas paremmaksi. Jos olet käyttänyt aineita niin pois ei voi sulkea aivovaurion mahdollisuutta.

Ilmeisesti normaalia. Itse sain Eka paniikkikohtauksen n 10v sitten. Olin 26v silloin. Ihmetytti mitä Se oli. Muutaman vuoden välein tulee epätodellista oloa ja ahdistusta mut aina Se on helpottanut. Kuitenkin ns paniikkipelko aina päällä ja tiedostaa et on paniikkihäiriö. Nyt oon käynyt terapiassa ja ajatellut et tutkitaampa nyt et mistä kaikki johtuu ja sai alkunsa. Lääkkeitä en syö. Töissä oon aina ollut ja sairaslomaa en tämän takia ole ottanut. Ehkä pitää oppia elämään tämän kanssa. Oireita ollut mitä ihmeellisimpiä. Pakkoajatuksia Ym. Mut aina Se helpottaa. Nyt vaan ajattelen et vaikka Se helpottaa niin jatkan terapiaa että saisin kaiken selville. Pitää ajatella et jos ikä parantaisi. :). Oon perheellinen mies. Arvostetussa työssä, urheilullinen. Eli ei kenessäkään mitään vikaa ole vaikka ahdistaa. Itseäni pidän normaalina ja vahvana ihmisenä mutta ei Se paniikki sitä katso. Se voi tulla ihan kelle vaan.

artsi7-tarina:
’mun ongelmat alkoi huimausaalloilla ja ruoansulatus meni täysin sekaisin. Paniikkikohtaukset yöllä, sähköiskut, pelkotilat, rinnan ahdistus, hengitysvaikeudet, rytmihäiriöt, ripuli seurasivat pian perässä. Menin työpaikkalääkärille koska en pysynyt kunnolla pystyssä ja olotila oli sietämätön. Vaivaa hoidettiin ripulina ja lopulta kehotettiin menemään tähystykseen. Ylä- ja alapään tähystykset, ultraäänet, verikokeet, sydänfilmit, verenpaineet ym. otettiin ja kaikki olivat kunnossa. Tiputuksessa kävin kaksi kertaa. Diagnoosi oli ärtynyt paksusuoli.
En jaksanut kävellä kuin 100 metriä oksentamatta. Ruokahalut ja voimat menivät. Pää oli aivan sekaisin. Ajattelin, että jos terveys edelleen heikkenee, kuolen tai sekoan. 4 kuukautta oli jo kulunut ja olin aivan loppu. Menin onneksi vielä vaimon tukemana kunnalliselle, riippumattomalle lääkärille jossa romahdin. Diagnoosi oli vakava ahdistuneisuus/paniikkihäiriö. Kova paine ja kiire myyntityössä oli ainakin yksi iso syy sairauteen. Sain ensin Opamoxia(rauhoittava) ja Citalopram-masennuslääkkeen. Lisäksi kävin terapeutilla. Opamox helpotti oloa, mutta lääkäri ei antanut niitä syödä säännöllisesti riippuvuuteen vedoten. Yritin käyttää 4 kk Citalopramia, mutta haittavaikutukset olivat liian kovat. Lääke olisi pitänyt vaihtaa jo kahden viikon jälkeen.
Sain yhteensä 3 kuukauden sairasloman. Askel, askeleelta menin eteenpäin – ensin kävelyä 100 metriä, 200 metriä jne….Lopulta kykenin tekemään kevyen hiihtolenkin oksentamatta. Vaikka olotila oli surkea, huomasin sen hivenen parantuneen lenkin jälkeen. Mielihyvähormonit lähtivät liikkeelle. Se oli ensimmäinen kerta kun ajattelin, että tästä voi selvitä hengissä! Lisäsin liikuntaa sitä mukaa kun kunto salli. Sos.kanssakäyminen, puolipäivätyö, jooga, avantouinti, riittävä uni, kevään aurinko helpottivat myös oloa. Terveellinen ruokavalio, maitohappobakteerit, Omega3, D- ja B-vitamiinit olivat tukena. Olo oli kohentunut, mutta edelleen ahdistunut. Päätin kokeilla toista masennuslääkettä Venlafax, joka onneksi sopii ja on osaltaan auttanut. 1,5 vuotta on kulunut - liikuntapohjaisella terveellä/rennonmalla elämän tavalla kevyellä Venlafax 75 mg-lääkityksellä olen saanut itseni melkein terveeksi.
Teen nyt täysiä työpäiviä, mutta työtaakkaani on kevennetty. Jokainen pystyy tavalla tai toisella vaikuttamaan omaan olotilaansa, tosin ponnistelua ja tukea se vaatii. Toivottavasti joillekin on tarinastani hyötyä!’

Epätodellinen olo ei ole pysyvä tila, voin tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä tokaista. :) Itselläni vastaavaa oloa kesti muistaakseni puolisen vuotta, johtuen hankalasta elämäntilanteesta.

Tuolloin itsekin olin aivan kauhuissani, että jääkö tämä olo päälle ja kuinka tätä kestää. Mutta päivä kerrallaan ja lohduttautuen ajatuksella, että se on vain vaihe, joka on elettävä läpi. Parempaa on luvassa, vaatii nyt vain kärsivällisyyttä ja ymmärrystä itseä kohtaan.

Itselläni tuo olo alkoi jäämään asteittain pois, kun käsittelin vaikeita asioita terapiassa ja ohessa yritin myös elää ihan normaalia arkea; hakeuduin töihin ja harrastuksiin ja tein kaikkea normaalia, mikä saisi ajatukset muualle. Menihän tuo kaikki alkuun ihan autopilotilla, mutta hiljattain pääsin sen epätodellisen kuplan läpi ja pystyin nauttimaan arkisistakin asioista.

Mutta toivon sulle ja teille muillekin kirjoittaneille kovasti voimia! Vaikka epätodellinen olo tuntuu sietämättömältä, koettakaa olla pelkäämättä sitä, se ei ole vaarallinen olo vaan hyvinkin normaali ja luonnollinen reaktio vaikeisiin asioihin.

Paniikkihäiriö on siitä ikävä et aina ei tiedä koska ja mistä se tulee. Ei asiantuntijatkaan oo päässeet asiasta selvyyteen. Voi lähteä siitäkin, jos niska on oikein jumissa. Käy hierojalla ja tekee venytysliikkeitä, niin siitä se selviää. Ite oon saanut paniikkia aisoihin joogalla jossa hengitys ja venytysharjoituksia. Ei mee kun 15-30 minuuttia päivästä. Opamox tabletti on aina varmuuden vuoksi mukana. Jos ei niitä säännöllisesti käytä, niin ei ne terveydelle haitaksi ole. Sama kuin alkoholin kanssa

itselläni epätodellinen olo jäi päälle ensimäisen paniikkikohtauksen jälkeen
ja sitä on kestänyt nyt jo 8 kk eikä loppua näy:( olen saanut diagnoosin yleistynyt ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö. oireet ovat olleet minun kohdallani niin vakavat että toimintakyky on menetetty aivan täysin ja olen jopa ollut osastolla kun olo on ollut niin sietämätön kaikkien pakkoajatusten ja ihmeellisten pelkotilojen takia.
ennen sitä ensinmäistä kohtausta kaikki oli elämässäni aivan loistavasti oli rento työpaikka tyttöystävä ja paljon kavereita mutta nyt kaikki on aivan toisin..
olen kaiken aikaa yksikseni ahdistuksen ja epätodellisen olon takia kun en vain pysty tekemään mitään normaalia vaikka kuinka yritän:( ja pahinta tässä on se että kun juuri tuolle voimaakkaalle jokapäiväiselle ahdistukselle ei löydy mitään järkevää syytä. tuntuu että joudun lopun elämääni elämään tässä sumuisessa kuplassa:(

Hei mulla oli ainakin 2kk juuri tuo epätodellinen olo. En pystynyt kun olemaan kotona. Sekin oli kyllä hirveetä ajoittain. Pelotti tuo olo niin paljon. Sit menin yksityiselle ja sain ihan perus yleistynyt ahdistuneisuushäiriölääkkeet. Yöksi toki jotain vahvempaa lääkettä. Seuraavana aamuna olin jo eri ihminen. Päivä päivältä paranin lisää. Lääkäri otti minut tosissaan. Hyviäkin lääkäreitä on siis. Tsemppiä

Voitko sanoa mitkä olivat ahdistuneisuuslääkkeet?

Yksi suurimpia syitä paniikkioireisiin on sisäilmaongelmat. Ne tulevat salakavalasti pikkuhiljaa vuosien kuluessa ja kun elimistö ei enää jaksa taistella se romahtaa ja alkaa oireilemaan paniikin tavoin. Hengitysoireet ovat hälytysmerkki. Koneellisessa ilmastoinnissa ilmanpaine on ali-/ ylipaineinen ja vaarallinen ihmisen hengityselimille. Ihminen on tarkoitettu elämään normaalissa ulkoilman kaltaisessa tilassa, ei happivajaassa saastepullossa.

Jos oireet pahenee lääkityksen alettua, silloin kuvaan astuu lisäksi myös lääkkeen haittavaikutukset.

Enpä soisi kenellekään tällaista elämää.

Nyt tänne tulee luultavasti joku irvailemaan tuosta sisäilmasta. Mutta sanon edelleen, että sieltä se laukaiseva syy usein löytyy.

Minä olen myös kärsinyt epätodellisesta olosta! Olen aika nuori mutta kärsin paniikkikohtauksista jo nyt. Suurin syy löytyy aina siitä että pelkään jotain tapahtuvan, pelkään lähes kaikkea. Jos jotain paikkaa särkee ajattelen aina pahinta mahdollista tai jos jonnekkin on lähdettävä ajattelen aina ensin että onko turvallista lähteä jos sattuu jotain tai apu ei ole riittävän lähellä jos jotain sattuu jossain esim mökillä kaukana keskustasta.. Tämmöiset ajatukset saavat minut usein ajavat minut paniikkikohtaukseen jonka jälkeen alan tuntemaan ahdistuneisuutta kuolemanpelkoa ja epätodellista oloa.. Monesti tuntuu että olen pitkän aikaa elänyt kuin robotti, tehnyt asioita joita on pakko tehdä ja jotka kuuluvat arkeen mutta joista en välttämättä ole nauttinut tai en ole ajatellut miksi niin teen sitä saattaa kestää pitkään ennen kun havahtuu olevansa henkisesti niin rikki ettei löydä enää tarkoitusta jokapäiväiseen elämään! Minäkin olen käynyt minet kerrat verikokeissa sydänfilmeissä häja missä kaikissa ja mitään hetkauttavaa ei ole löytynyt, paniikkihäiriöisenä mieli vain muuttaa olon niin sairaaksi ja pahoinvoivaksi ettei ympärillä olevat "tavikset" pysty ymmärtämään lääkärikäyntejä joka huononolon jälkeen ! Se on joskus erittäin raskasta kun pään sisällä pyörii ajatukset pahimmassa mahdollisessa iloisen diagnoosinkin jälkeen muut ovat pirteitä ja iloisia ja yrität olla heidän kanssaan iloinen ja nauttia elämästä mutta sisältä olet riekaleina siitä iloisuuden esittämisestä ja negatiivisten ajatusten määrästä .. Tsemppiä siis meille kaikille :)

Itse pääsin tuollaisesta epätodellisesta olosta liikunnalla. Eli joka toinen tai mieluummin joka päivä ns hikiliikuntaa vähintään tunti päivässä. Kävelyä/pyöräilyä/juoksua yms. Auttaa muuhunkin jaksamiseen ja vaivoihin.
Kokeile myös joogaa yms.

Pitää paikkansa! Liikunta, jooga, ruokavalio, ystävät, harrastukset jne...elintärkeitä kun puhutaan ahdistus/paniikki/masennus.

....ja jos niska on oikein jumissa niin kyllä epätodellinen olo ja pelkotilat tulee helpommin...

Luulisin että mulla tota samaa... En oo ollu viel lääkäris ni en kunnol tiiä mikä mull ois mutt äiti epäilee paniikkihäiriötä (oon siis vasta 14v). Mulla tulee päivittäis tuntemuksia joita voi vaan kuvailla sanalla "valkoinen" mutta luulen että se on just se epätodellinen olo. Ihan hirveää eikä kukaa tajuu miltä tuntuu koska ei pysty selittämään. Kärsin koko ajan ja pelkään vähän väliä että kuolen koska niin hirveitä tuntemuksia. Ei voi myöskään selittää, missä tuntemukset tuntuvat.

Luultavasti koulussasi on todella huono sisäilma ja kärsit siitä. Pyydä että tunnilla saa ikkunan laittaa auki. Uskon, että se helpottaa.

Kannattaa selvittää onko suvussa skitsofreniaa, varmaan sitä sulla. Lisäksi ei muuta ku xanor depottia hakemaan lääkitykseks.

Sitä voi olla dissosatiivisissa häiriöissä sekä psykoosin ensi oireina. Tai voi johtua ihan muusta.

Minulla kesti kaksi vuotta siitä kun mielikuvitusmaailmani romahti ja jouduin tulemaan oikeaan maailmaan. Alussa olisi halunnut suljetulle ja kaikki oli kuin unta, epätodellista. En missään vaiheessa saanut lääkitystä kun en suostunut ottamaan sitä vastaan. Kävin menneisyyteni läpi, itkin itkemättä jääneet itkut. Oli tosi rankkaa perata lapsuus ja se muutti minut täysin.
Sairaslomia, läpikäyntiä ja jossain vaiheessa kaikki oli muuttunut.

On mulla ainakin päivittäin ihan epätodellinen olo. Vaihtelee kausittain. Diagnooseina: dissosiaatiohäiriö, traumaperäinen stressihäiriö, paniikkihäiriö, foobinen ahdistuneisuushäiriö.

MIllanenkohan persoonallisuus on se "hyväksyttävä"? Tunteeton, rauhallinen, kylmä, valkotakkinen...........