Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Miehet ajattelevat vain seksiä, ja naiset tietää sen

Miesporukka kun lähtee baariin niin on täysin varmaa, että jokaisen miehen ajatuksissa pyörii seksi. Vaikka näille ajatuksille ei hirveästi välttämättä aikaa tuhlaakaan, mutta kyllähän aina pieni sutina olisi kivaa.
Tämä tapahtuu ihan tavallisilla sinkuilla kuin suurimalla osalla varattujakin. Kukaan sinkkumies ei lähde baariin ajattelematta seksiä. Ja NAISET tietävät tämän, ja käyttävät sitä hyväkseen.
Naisen ainoa keino yrittää hallita miestä on seksi. Naiset haluavat, että haluamme heiltä aidosti edes yhtä asiaa, vaikkapa sitten sitä seksiä. Sen takia pettäminen on aina todella kivuliasta naiselle. Naisen seksihalut ovat aina yhteydessä heidän mieheen. Mikäli mies haluaa paljon seksiä naiseltaan ja on muutenkin toiminut kuten Miehen kuuluu, nainenkin haluaa tällöin enemmän seksiä. Mikäli miestä ei seksi kiinnosta, rakastella omaa naistaan, niin miksi naista haluttaisi?

Joten miehet muistakaa! Naiset TIETÄVÄT miesten ajattelevan seksiä lähes koko ajan. Jostain syystä tuntuu siltä, että me miehet ei vain uskota sitä. Sen verta idiootteja me olemme.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Zuppalo kirjoitti:

Miesporukka kun lähtee baariin niin on täysin varmaa, että jokaisen miehen ajatuksissa pyörii seksi. Vaikka näille ajatuksille ei hirveästi välttämättä aikaa tuhlaakaan, mutta kyllähän aina pieni sutina olisi kivaa.
Tämä tapahtuu ihan tavallisilla sinkuilla kuin suurimalla osalla varattujakin. Kukaan sinkkumies ei lähde baariin ajattelematta seksiä. Ja NAISET tietävät tämän, ja käyttävät sitä hyväkseen.
Naisen ainoa keino yrittää hallita miestä on seksi. Naiset haluavat, että haluamme heiltä aidosti edes yhtä asiaa, vaikkapa sitten sitä seksiä. Sen takia pettäminen on aina todella kivuliasta naiselle. Naisen seksihalut ovat aina yhteydessä heidän mieheen. Mikäli mies haluaa paljon seksiä naiseltaan ja on muutenkin toiminut kuten Miehen kuuluu, nainenkin haluaa tällöin enemmän seksiä. Mikäli miestä ei seksi kiinnosta, rakastella omaa naistaan, niin miksi naista haluttaisi?

Joten miehet muistakaa! Naiset TIETÄVÄT miesten ajattelevan seksiä lähes koko ajan. Jostain syystä tuntuu siltä, että me miehet ei vain uskota sitä. Sen verta idiootteja me olemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu