Päivän sana

Totisesti, sinä olet salannut itsesi, Jumala, sinä Israelin Jumala, Pelastaja!
Jes. 45:15

Alusta asti, johdonmukaisesti, Jumala on pysyttäytynyt ihmiselle salattuna. Luther selittää, että me näemme Jumalan ainoastaan takaapäin. Se tarkoittaa, että kun Jumalan apu on lähellä, hän näyttää olevan kaikkein kauimpana. Hän näyttää vihaiselta ja ankaralta, vaikka on todellisuudessa rakastava ja huolehtiva Isämme. Hänen valtakuntansa vaikuttaa heikolta, vaikka se voittaa kaikki vallat taivaassa ja maanpäällä. Kun hän nujertaa ja surmaa, hän tekee sen avoimesti; kun hän nostaa ja tekee eläväksi, se tapahtuu salassa. Koskaan hän ei nuku – hän vain kätkeytyy. Me olisimme niin mielellämme oman elämämme jumalia tietäen, mikä on meille tarpeellisinta. Me kutistaisimme Jumalan palvelevaksi jumalvoimaksi, jota voitaisiin hallita ja käskeä. Mutta elävä, väkevä Jumala on salattu ja hänen näkymättömän valtansa alla me kristityt taivutamme nöyrästi päämme. Vähäsarja

Herra, sinä voit auttaa yhtä hyvin heikkoa kuin väkevääkin. Auta nyt meitä, Herra, meidän Jumalamme!
2 Aikak. 14:10

Kristityn syvin ilo on siinä, että Vapahtaja on ottanut todellisten ihmisten todelliset synnit todellisesti pois. Hän tuli auttamaan niin heikkoja kuin vahvaksi itsensä kokevia. Vapahtaja tuli maailmaan, kuoli ja nousi kuolleista auttaakseen jokaista. Erityisesti heikkoutensa tuntevat etsivät hänen armollisia kasvojaan. Kristityn kokema voimattomuus on haava ja kipu, mutta samalla se on aina armon pyhä työmaa. Jeesus kärsi rangaistuksemme, meidän ei enää tarvitse pelätä. Herra, sinä tunnet elämämme ja tiedät asiat, joihin tarvitsemme kipeimmin armollista katsettasi. Tahdomme pyytää, että auttaisit nyt meitä. Sinä et katso onko avun tarve suuri vai pieni. Sinä et katso olemmeko me heikkoja vai väkeviä. Sinä olet elävä Jumalamme ja me jätämme asiamme luottavasti käsiisi. Sinä katsot, niin kuin Jumala vain voi katsoa puoleemme, ja autat.

Amen.

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.
Ilm. 3:17

Kun kohtaamme elämän rajallisuuden, se parhaassa tapauksessa ajaa meidät Kristuksen anteeksiantamuksen turviin. Siellä on kyllä armoa tarjolla riittävästi sairaille ja heikoille ja kaikille, jotka vain tahtovat ottaa sen vastaan. Jeesus sanoi tulleensa erityisesti sairaita ja syntisiä varten, vaikka armoa riittää toki kaikille muillekin. Vahvuuteen sairastuneet ja syntinsä itse selättävät tosin eivät koe tarvitsevansa apua, kun eivät näe, että juuri he ovat niitä köyhiä ja kurjia, jotka tarvitsisivat armahdusta. Kun sairas ja heikko tulee arkana Kristuksen luokse, hän ensin pelkää ja vapisee, mitä tuleman pitää. Pian hän kuitenkin rauhoittuu, kun saa nähdä Vapahtajan lempeän katseen. Valtakunnassa kaikki annetaan lahjaksi eikä armosta tarvitse maksaa hintaa. Omaan voimaan turvaavat ovat köyhiä sokeita ja alastomia, Kristuksen luokse hakeutuvat tulevat köyhyydestään, sokeudestaan ja alastomuudestaan huolimatta rikkaiksi.sro

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.
Ilm. 3:17

Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa. Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.
Job 16:19–20

Tahtoisin rohkaista sinua luottamaan Jumalan johdatukseen, vaikka elämäsi olisi muuttunut raskaaksi ja vaativaksi. Jumala kuljettaa meitä omiaan – erityisesti niitä, jotka hän kutsuu toisten taakkojen jakajiksi – reittejä, joilta kertyy riittävästi elämänkokemusta, koettelemuksia, Jumalan läsnäolon oivaltamista ja hänen tahtonsa syvempää tuntemista. Jos meidät heti temmattaisiin kaikista vaikeuksista pois, ei meistä olisi toisten vierellä kulkijoiksi. Auttajan tie on itselleen kuolemisen tie niin kuin kotelossa elävällä toukalla, joka näyttää kuolevan ennen kuin se levittää siipensä ja lentää kauniina perhosena taivaalle. Ristiriitaista tai ei, kipujen ja kyynelten kautta Jumala lähettää sydämiimme syvimmän ilonsa. Ahdistettujen sielujen lohduttaja Christian Scriver sanoi, että armo antaa kristityn itkulle uuden suunnan. Kyyneleet eivät virtaa enää maahan vaan ylöspäin, sinne, missä Jumala ne lukee.

Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Ef. 4:3–5

On suuri Jumalan lahja löytää hengellinen sielunveli tai sisar. Ihminen, joka hengittää uskoa ja Jumalan sanaa samassa tahdissa, jonka kokemukset ja ymmärrys ovat samansuuntaiset. On puhuttelevaa huomata, miten Jumala johdattaa eri teitä samojen aarteiden äärelle ja samoihin armon oivalluksiin. Pyhä Henki puhuu aina yhtä Jumalan sanan kanssa ja samaa Jumalan omille. Evankeliumi on yksi ajasta aikaan, ei ole olemassa monta erilaista viestiä tai sisäisesti ristiriitaisia sanomia. Pyhä Henki tahtoo ohjata meitä samaan ymmärrykseen, mutta hän tekee sen erilaisin, syvästi persoonaamme kunnioittavin tavoin. Yksi ja sama ruumis ei kuitenkaan voi kulkea eri suuntiin, sillä matka on sama ja taivas on sama jokaiselle kristitylle. On yksi kaste ja yksi usko, niin kuin on yksi Herra ja yksi armokin.

Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”
Matt. 16:22–23

Henget tunteva Jeesus tunnisti Pietarin puheissa ensin Isän äänen ja hetken kuluttua sielunvihollisen kuiskailun. Jeesuksen mukaan Pietari, joka osoittautui ailahtelevaiseksi elämänsä loppuun saakka, ajatteli jatkuvasti sitä, mikä on ihmisestä. Pietari oli kuullut Jeesuksen esittämiä selkeitä viittauksia Vanhaan testamenttiin ja Messiaan kärsimykseen. Raamatun avulla asioita oli avattu vastaansanomattomasti. Ristin tien torjuminen ei siksi voinut olla Jumalan ääni eikä Jumalan seuraajankaan. Pietarin näennäinen suojelevuus ja inhimillisyys olivatkin yllättäen Jeesukselle asetettuja ansoja.

Ehkä mekin voimme kysyä mitkä hyvältä tuntuvat, mutta Raamatun vastaiset asiat ovat sellaisia, jotka tulevat tärkeimpien esteeksi. Missä asioissa tahdomme kristittyinä ja kirkkona olla rakastavia ja hyväksyviä ja samalla ymmärtämättömyyttämme estämme ihmisiä tavoittamasta parasta, sielunsa pelastumista?

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima.
Room. 1:16

Evankeliumi lupaa surutta ihan mahdottomia. Se lupaa pelastuksen ja taivaan pelkkänä lahjana, armosta. Kun epäusko vakuuttaa, että pelkkä Kristus ei riitä, me sanomme Herraamme vedoten: mene pois saatana, väisty taaksemme meitä kiusaamasta. Jeesus on jo kulkenut uhritien loppuun saakka. Hän on jo sovittanut syntimme, meidän, ja koko maailman. Sen synti on jo otettu pois. Eikö Jumalan Pojan veri vie meitä taivaaseen? Eikö se riitä meille taistelussamme kiusauksiamme vastaan? Vie ja riittää, tietysti. Olemme hänen puolellaan, joka on sodan sielustamme jo voittanut. Voittajan joukoissa on tilaa heikommillekin aseenkantajille ja veden kärrääjille. Kaikkia tarvitaan, kaikkia kutsutaan eikä ketään ajeta pois. Ole sinäkin turvallisella mielellä. Sinun Vapahtajasi kuoli puolestasi ja nyt hän elää ja auttaa sinut

Minä virvoitan Israelin kuin aamukaste, ja niin se kukoistaa kuin lilja ja tunkee juurensa maahan kuin Libanonin setri. Sen versot leviävät, se kasvaa kauniiksi kuin oliivipuu, se tuoksuu kuin Libanon.
Hoos. 14:6-7

Jumalan sana laskeutuu kuin aamukaste yllemme ja virvoittaa janoiset sielumme. Saamme kukoistaa vehreiden liljojen tavoin, juuremme kasvavat syvään sanan kostuttamaan maaperään. Versot leviävät, saamme kukoistaa kauniina Jumalan kansana ja levittää Kristuksen tuoksua ympärillemme missä kuljemmekin. – Kun kaipaamme elämäämme Jumalan virvoitusta, antakaamme Jumalan sanan puhua sydämillemme. Etsikäämme siitä ravintomme. Juurtukaamme siihen, juokaamme sen sanoja kuin mettä, vahvistukaamme niiden voimasta. Me voimme pyrkiä pyhemmiksi tai paremmiksi, mutta emme siltä tieltä löydä voimaa tai virvoitusta. Jumalan sanan alle taipumalla ja sen sisäistämällä alkavat virvoittavat vedet virrata. Kristitty ei itse kasvata itseään, vaan Jumalan sana antaa kasvun ja ravinnon. Armon kaste antaa hedelmänsä ajallaan.

Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne. Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.
Job 16:4–5

Vilpittömän taitamattomat lohduttelijat voivat tajuamattaan vahvistaa tuskaa. Eivät he sitä itse näe, koska ovat hyvällä asialla. Heillä saattaa olla paljon kerrottavaa, mutta vain vähän ymmärrystä olla hiljaa, kuunnella ja rukoilla. Lohduttaminen ei ole puhumista, vaan se on tarjolla olemista. Paljot sanat saa unohtaa, kauniiksi muokatut lohdutuslauseet samoin. Surevaa ei tule peittää niihin, vaan ottaa syliin. Niin, että tämä voi jäädä toisen varaan, joka on hetken vahva hänen puolestaan. Lohduttaminen ei vaadi myöskään tiettyä luonteenpiirrettä, vaan se kysyy uskallusta läheisyyteen. Sanoille on kyllä oma aikansa, Jumalan sanan lohdutukselle myös. Niitä tulee vain jakaa viisaasti sen mukaan, miten ne kyetään ottamaan vastaan. Ensin on surun aika, sitten lohdutuksen.

Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.
1 Kor. 15:10

Mitä syvemmin itsensä tuntee, sitä epätodennäköisempää on taivaaseen pääseminen – kun järjellä asiaa arvioi. Armon olemassaoloon voi kyllä vielä uskoa. Mutta se kuuluu aivan toisenlaisille ihmisille, niille hurskaille. – Tällaiset tuntemukset voivat olla kipeitä ja terveitä, vaikka samalla melko pintapuolisia. Ihmisten yhteisen syntisyyden syvyydestä ymmärrämme parhaimmillaankin vain aavistuksen. Mutta jo sen pohjalta tiedämme, että meidän ei pidä mitata armoa sen mukaan, mitä näemme, tai päätellä armon kuulumista itsellemme siltä pohjalta, mitä luulemme olevamme. Armo ei ole palkinto vaan lahja. Jumala ei etsi meistä kelvollisuutta taivaaseen, vaan hän avaa taivaan Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen tähden. Mitä syntisemmiksi itsemme tunnemme, sitä nopeammin ja vakavammin meidän pitää vain hakeutua Ylösnousseen seuraan. Hän tietää, mitä me olemme ja antaa silti meille armonsa ja anteeksiantamuksensa.

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Ps. 103:1–2

Olen ylistänyt Jumalaani täydestä sydämestä silloin, kun siihen ei ole kukaan käskenyt tai ohjannut. Olen ylistänyt armosta, vaikka olen näin surkea kristitty. Olen kokenut varjeluksen vaaran hetkellä, joka on nostattanut ylistyksen huulille: Herra auttoi, Herra varjeli, hän puuttui vastaansanomattomasti elämääni. Jokaisessa hetkessä, jolloin ylistys on noussut sydämeen tai huulille, ovat silmissä olleet kyyneleet. Syvimmät ylistyksen sävelet nousevat keskellä hätää ja vaivaa, synnintuntoa ja ahdistusta. En oikein muunlaisesta ylistyksestä mitään ymmärrä. Olen seurannut järjestettyjä ylistyshetkiä, mutta sydän on jäänyt kylmäksi ja vieraaksi. Tiedän ja uskon että tulevinakin päivinä, ahdistuksen aikojen saapuessa ja kyynelten noustessa kipeinä silmiini, antaa Jumala ylistyksen sävelien soida sielussani. Hädässä hän osoittautuu jälleen Jumalakseni, synneissäni sovittajakseni ja ahdistuksessa kipeyteni kantajaksi.sro

Ylistämme Herraa.