Rasistisuuden syistä 2 30.1 2014
Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan:
»kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.[7]»
Lähde:Wiki
Mover20.1.2014 20:28
Jos rasismi lähtee kantaväestöstä, he kantavat vastuun siitä - ja jos se lähtee maahanmuuttajasta, kantaa vastuun hän.
Terminologiasta: Uskonnon motivoima vaino on inhottava juttu niin kuin mikä vaino tahansa - mutta rasistiseksi sitä ei kutsuta.
Toisin sanoen: Mover siis tarkoittaa, että jos joku ei pidä muslimeista ja vainoaa heitä, kyse ei ole rasismista. Oli jo aika oikaista tuo yleinen luulo että
vainot= rasismia.
Lähde:Ikuisia kysymyksiä..joihin ei vastata..!!
ja Tehkää tilaa, minä tanssin!! 30.1 2014

Vastaukset 15
Vanhimmat
Moverin mielestä
a) muslimi, joka vainoaa muita uskonnonharjoittajia, ei yleensä ole rasisti ja
b) henkilö, joka vainoaa muslimeita, on yleensä rasisti.
Menikö oikein, Mover?
Tarkennan siis sen, mitä osoitin Mverin sanoneen::
-Muslimiksi synnytään
-muslimi on Koraaniin uskova,
se on siis uskonnollisesta identiteetti
Uskonnon motivoima vaino esim. muslimien vaino joka johtuu muslimiudesta eli uskonnollisesta identiteetistä
ei ole rasismia
koska uskonnon motivoima vaino ei ole rasismía
Tästä seuraa myös se, etten ole rasisti vaikka kritisoin islamia...
Lain mukaan kyse on yleensä syrjinnästä.
Suomen Perustuslain 6§:n mukaan: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

Timo Makkonen on määritellyt rasismin seuraavasti: ”Rasismia ovat – – sellaiset uskomukset ja toiminnot, jotka pohjautuvat ajatukseen ihmisryhmien perustavanlaatuisesta kulttuurisesta ja/tai biologisesta erilaisuudesta, ja jotka oikeuttavat ihmisryhmien negatiivisen kohtelun tällä perusteella.” Rasismiksi määritellään sekä kansainvälisten sopimusten että tutkijoiden piirissä yleensä nykyään myös kulttuurinen rasismi.
Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon mukaan nykyaikana rasistisen aatteen yleisimmäksi muodoksi on noussut kulttuurinen rasismi, joka perustelee etnisten ryhmien eriarvoisuutta näiden kulttuurisilla eroilla. Tähän keskeisesti liittyvät myös yleiset etniset stereotyypit ja ennakkoluulot.
Tutkija ja kolumnisti Iivi Anna Masso on arvostellut sitä, että rasismiksi luokitellaan usein rotuun perustuvan halveksunnan ja syrjinnän lisäksi myös länsimaista poikkeavien kulttuuristen käytäntöjen ja uskonnollis-poliittisten oppien arvostelu. Hänen mukaansa uskonnon ja kulttuurin nimellä kulkevien oppien arvostelu on länsimaalaisille vaikeampaa kuin puhtaasti poliittisten aatteiden.
Kaikkien määritelmien mukaan myös uskontoon perustuva syrjintä on rasistista.
Miksi sitten niitä saatanan paskanaamoja, kuten somleita elätetään täysihoidossa?
Määritelmäsi mukaan, kaikki jotka eivät hyväksy apinalauman naaraiden silpomista ovat rasisteja....OK.
http://rahmispossu.net/2014/06/20/koko-ruotsalainen-koululuokka-oli-silvottu/
Mette
Nyt joko sinä tai Mover olette väärässä. Kuten näytin, Mover ei pidä uskontoon
nojaavaa vainoa rasismina:
Mover20.1.2014 20:28
Jos rasismi lähtee kantaväestöstä, he kantavat vastuun siitä - ja jos se lähtee maahanmuuttajasta, kantaa vastuun hän.
Terminologiasta: Uskonnon motivoima vaino on inhottava juttu niin kuin mikä vaino tahansa - mutta rasistiseksi sitä ei kutsuta.
Makkosen timoko se nyt pistää yk:nkin selälleen ja määrittää rasismin uudelleen, itselleen sopivalla tavalla tottakai?
Mitä jos mensalehmä lähtisit vaikka kännissä vesille?
Kaikilta negruilta pillut säpäleiksi, etteivät lisäänny!
Nerokasta ja siistiä!
Miksi Suomalaisten täytyy elättää mielisairaita mustaturpia ja kiilusilmä aavikkoneegereitä vaikka kaikki tiedämme etteivät nämä kahelit muutu kuin pahemmiksi määrän kasvaessa.
Siis uusnatsien syrjiminen on laitonta?
Äläpä Jaska käytä herjasanoja, se on sivistymätöntä.
Ketään ei elätetä täyshoidossa, sosiaalitura on niin pientä rahaa, että sillä ei elä, korkeintaan kituuttaa. Satun tietämään 90-luvun alun lama-ajalta, jolloin työpaikka kaatui alta.
Jos uusnatseja syrjitään "ilman hyväksyttävää syytä", se on laitonta. Jos he heittäytyvät vakivaltaisiksi, he rikkovat lakeja. Ketään ei saa lyödä pesäpallomailalla tai muuten vetää turpiin. Jos joku kulkee hakaristi tatuoituna hauikseen, siitä ei poliisi sakota. Kanssaihmiset voivat (ja saavat) katsoa vinoon.
Kuka maksaa työttömän somaliperheen älykännykät ja esim.lapsien uudet pyörät?
Työtön suomalaisperhe ei pysty ostamaan älykännyköitä ja polkupyöriä lapsilleen,eikä niitä sossu maksa - suomalaisille.
uusnatsien kulttuuriin kuuluu neekerin turpaan mättö.
Eli mielestäsi voin ja saan katsoa vinoon, kun vastaan tulee musta neekeri(!)OK
Nerokasta.
Kyllä Saksassa hakaristeistä joutuu vankilaan, tai ainakin sakotetaan.
Täällä natsitervehdyksistä tulee iso mediajuttu ja kaikkia asianoasaisia vaaditaan tuomiolle.
Tuoko on siis mielestäsi kiellettyä?