oli se, jonka aikana mm. Johannes-niminen profeetta ristiinnaulittiin. Tämä lienee faktaa, mutta asiasta on kirjoitettu kirja ja siinä Herodes itse on kertojana. Kirjan kirjoittaja Asko Sahlberg, joka Ruotsissa asuu, on kutonut loistavan tarinan tämän Herodeksen elämän ympärille. Jeshua l. Jeesus mainitaan ensimmäisen kerran muistakseni sivulla 394 ja häntä Herodes ei pitänyt kovinkaan kummoisena profeettana.
Tarinan faktat ovat kohdallaan ja Herodes ei liene ollut ajan henkeen verrattuna ollenkaan niin verinen hallitsija kuin raamattu antaa ymmärtää. Herodes oli lempeä toisin kuin isänsä, jota voidaan verrata hyvinkin mm. Englannin Henrik VIII aikaan.
Jos täältä löytyy vielä joku, joka ei kirjaa ole lukenut, suosittelen sen hankkimista. Herodes Antipas nauraa uskonnoille ja jumalille ja sen kyllä ainakin minä uskon olleen totta sikäli, että häntä eivät kiinnostaneet juutalaisten monoteismi sen kummenmmin kuin roomalaisten kymmenet jumalatkaan.
Herodes Antipas
12
188
Vastaukset
Tämä aloitus vain siksi, että huomenna vietetään muka Johannes kastajan syntymäpäivää, jonka kristityt ovat tunkeneet ikivanhan keskikesän juhlan tilalle. Hehän ovat tuhonneet vanhojen uskontojen palvontapaikat rakentamalla kirkkoja juuri samoille paikoille, joissa ennen muinoin palvottiin milloin mitäkin mielikuvitusolentoja.
Jos henkilöllä on mielikuvitusystävä, häntä kutsutaan hulluksi, mutta jos suurella joukolla on mielikuvitusystävä, sitä kutsutaan uskonnoksi.
http://teozone.wordpress.com/2012/02/20/onko-jumala-sittenkin-olemassa/Kommentoin tuon linkkisi juttuun, että todellakin todellisuus on niin monimutkainen, että kaikki ihmisen keksimät uskonnolliset selitysmallit ovat silkkaa komiikkaa.
ikiateisti kirjoitti:
Kommentoin tuon linkkisi juttuun, että todellakin todellisuus on niin monimutkainen, että kaikki ihmisen keksimät uskonnolliset selitysmallit ovat silkkaa komiikkaa.
Tuon blogin kirjoittaja olen minä.:-D
Teotwawki kirjoitti:
Tuon blogin kirjoittaja olen minä.:-D
Näin oletin siellä olleen teozone-nimen johdosta. Hyvä kirjoitus kaiken kaikkiaan.
- tievie r
Herodes Antipaan henkilökohtaisten asioiden hoitaja, tilahoitaja ja taloudenhoitaja oli Kuusas nniminen virkamies.
Kuusas oli läheinen henkilö Antipaalle, mutta yllättävää ja erikoista tässä on se, että Kuusaan vaimo oli Davidilaisen, valtaa tavoittelevan Jeesus-(kapina)liikkeen yksi äveriäs tukija!
Itse asiassa "jeesus"(joka ei siis ole erisnimi, eli 'hänen' nimeään emme edes tiedä, koska "jeesus" nimenä tarkoittaa 'pelastajaa', Barabbaskin oli "jeesus"/'pelastaja'--> Rooman vallan alaisuudesta) oli ympäröinyt itsensä rikkailla naistukijoilla.
ps. Pilatus ja Jeesus saattoivat olla herodiaaninen kautta (Eesau) etäistä sukua toisilleen- rhth
Teotwawki kirjoitti:
Niin olen asian ymmärtänyt.
http://www.vectorpub.com/True_Authorship_of_the_New_Testament.html
- adf
Ainakin Josefus kirjoittaa useista Jeesuksista jotka olivat 1-vuoden paikkeilla liikenteessä.
adf kirjoitti:
Ainakin Josefus kirjoittaa useista Jeesuksista jotka olivat 1-vuoden paikkeilla liikenteessä.
Ai, siitä en ole tiennytkään.
Teotwawki kirjoitti:
Ai, siitä en ole tiennytkään.
Jeesus on ollut aika yleinen nimi juutalaisten keskuudessa.
Jeesuksesta löytyy muuten aika mielenkiintoista juttua Reza Aslanin "Kapinallinen- Jeesus Nasaretilaisen aika ja elämä" kirjasta. Se vahvistaa aika lailla omia käsityksiäni Jeesuksesta ja kristinuskon alusta. Uskovat tuskin siitä pitävät koska se esittää Jeesuksen kiihkoisänmaallisena kiivailijana ja tiukkana mooseksen lain puolustajana, eikä rauhantahtoisena pasifistina ja uuden uskonnon perustajana.
Kannataa lukea.angelus_nigrum kirjoitti:
Jeesus on ollut aika yleinen nimi juutalaisten keskuudessa.
Jeesuksesta löytyy muuten aika mielenkiintoista juttua Reza Aslanin "Kapinallinen- Jeesus Nasaretilaisen aika ja elämä" kirjasta. Se vahvistaa aika lailla omia käsityksiäni Jeesuksesta ja kristinuskon alusta. Uskovat tuskin siitä pitävät koska se esittää Jeesuksen kiihkoisänmaallisena kiivailijana ja tiukkana mooseksen lain puolustajana, eikä rauhantahtoisena pasifistina ja uuden uskonnon perustajana.
Kannataa lukea.angelus_nigrum, tämä tieto vahvistaa sen, mistä Asko Sahlberg juuri kirjassaan kirjoittaa. Kiivailijat olivat sen ajan juutalaisten keskuudessa oikea puolue, joka pyrki valtaan, mutta ei sinne päässyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain235358Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi3425356Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232816Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1431746- 1281498
Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim891347Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha411324Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1631285Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.3611133Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N2891124