Entistä selvemmin ymmärrän miten suuri onni on kohdannut Suomen kansaa kun olemme päässeet järkevän hallitsijan hoidettavaksi. Kiitos EU!
Suomalaiset ovat orjakansaa, Ruotsin kuningas, Venäjän tsaari, sitten saksalainen kuningas hetken aikaa, pääsimme Saksan alusmaaksi. Itsenäisyys on ollut pahaa aikaa, oikeisto ei sitä halunnut mutta vasemmistoa ei taas päästetty hallitsemaan. Ns. itsenäisyyden alussa piti ruveta tappamaan toisia, sitten ryöstöretkiä naapurimaihin ja sen jälkeen sitten niitä sotia riittikin.
Ajatelkaapa jos kataiset ja urpilaiset ja lipposet pääsisivät vapaasti mellastamaan. Kauhea ajatus.
Suomalaiset ovat orjakansaa, Ruotsin kuningas, Venäjän tsaari, sitten saksalainen kuningas hetken aikaa, pääsimme Saksan alusmaaksi. Itsenäisyys on ollut pahaa aikaa, oikeisto ei sitä halunnut mutta vasemmistoa ei taas päästetty hallitsemaan. Ns. itsenäisyyden alussa piti ruveta tappamaan toisia, sitten ryöstöretkiä naapurimaihin ja sen jälkeen sitten niitä sotia riittikin.
Ajatelkaapa jos kataiset ja urpilaiset ja lipposet pääsisivät vapaasti mellastamaan. Kauhea ajatus.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Näin on!
Kansalaissodassa oikeisto ei taistellut tasavallan puolesta vaan erosta bolshevikeista ja liittymisestä Saksan vasalliksi. Heti alussa kenraali Goltz toimikin Suomen diktaattorina. (Anders Hulden: Kuningasseikkailu Suomessa 1918)
EU on parasta mitä Suomelle on koskaan tapahtunut!
Parin päivän päästä pakkaan kapsäkkini, ajan Seutulan kentälle ja hyppään Pariisiin menevään lentokoneeseen. Eipä tarvita lupia, oma raha kelpaa kaikkialla!
Minäkin matkustan vähän myöhemmin kotimaan lennolla Roomaan muutamaksi päiväksi. Hyvä EU.
Olettepa te typeriä, ei siis mitään perusteita EU;n puolesta.
Kaikkein tärkein perustelu on että rauha on säilynyt EU:n alueella joka oli unionin alkuperäinen tarkoitus. Useissa perheissä riidellään, kaikissa puolueissa ja valtioissa riidellään. Vain diktatuureissa ei riidellä. EU on ainutlaatuinen yritys säilyttää rauha. Ehkä yhtenäisyyden varmistamisessa olisi USA:n malli paras, eli liittovaltio.
On luonnollista että diktatuurit vastustavat demokraattista systeemiä.
Hyvät perustelut eeuuhun kuulumisesta!
Entisenä kauppiaana päällimmäiseksi jäivät hyvät kokemukset siitä kuinka kaupankäynti Euroopan alueella helpottui, kun ei enää tarvinnut monista asioista laatia selvityksiä ja sopimuksia ja valuuttalausekkeita jne. Ja Euroopan ulkopuolellakin meidät kohta noteerattiin paremmin kun voimme sanoa, että toimimme EU-mallin eli direktiivien mukaan. Aiemmin joskus kaukomailla Suomea arvuuteltiin mitättömäksi venäjää puhuvaksi kommarimaaksi. Tuskin olisi Nokia-ilmiökään niillä eväillä syntynyt, eikä maahamme olisi tullut ulkomaisia investointeja eli rahaa.
Voin ajella rauhassa Saksasta Ranskaan, Hollantiin ja Belgiaan ja kaikkialle EU:ssa. Aina ei edes huomaa että maa on vaihtunut. Mutta entä Venäjällä? Siellä pitää maan sisällä bussilipun ostossakin olla passi!
paljonko sinulle on maksettu että viitsit yksin kirjoitella tänne
noita typeryyksiä.
Jostain sitä pitänee leipänsä hankkia.
Itse keskellä yötä kyselet joutavia, paljonko sinulle siitä maksetaan?
Minun faija on komissaarina rysselissä. Ainut työni on herättyöni kirjoitella pari vastinetta Venäjän ystävien iloksi.
On täällä elo toista kuin Putinin unionissa.
Putinilla on helppoa, ei tarvitse kysellä kenenkään mielipidettä. Kaikki kannattavat häntä teki mitä tahansa. Toista se on meillä täällä ns. demokratiassa.
http://www.uusisuomi.fi/raha/70697-italialaiset-raivostuivat-jyrki-kataiselle-han-hyokkasi-heti
Italian pääministeri Matteo Renzi on kesän aikana puhunut useaan otteeseen talouskurin höllentämisestä euroalueella. Renzin mukaan esimerkiksi osa julkisista investoinneista pitäisi voida tehdä niin, ettei niitä lasketa mukaan valtion velkataseeseen. Katainen tyrmää ajatuksen.
-Puheet vakaussopimuksen väljemmästä tulkinnasta ovat vaarallisia. Italian on tärkeämpää käynnistää edellisen hallituksen lupaamat merkittävän talousuudistukset, Katainen sanoi il Giornalen mukaan.
Italialainen EU:n ministerineuvoston valtiosihteeri Sandro Gozi kommentoi Kataisen lausuntoja viikonloppuna Twitterissä.
Ei ne Italionit tykkää komentelusta.
Meidän omat kataiset, urpilaiset ja lipposet ovat pahempia kuin yksikään EU:n byrokraatti. Omat pystyvät kurmuuttamaan meitä paljon pahemmin kuin ulkopuoliset hallitsijat.