Kvartaalikapitalismi on kerta kaikkiaan tullut tiensä päähän! Nyt jopa yritysjohtajat ja analyytikot ovat itsekkin nousseet vastustamaan järjestelmää, jossa kaikki on uhrattu rahan ja nopeiden voittojen alttarille! Suuri muutos on puhaltamassa yli koko läntisen teollisuusmaailman;kaiken esineellistäminen ja hinnoitteleminen nopeiden voittojen toivossa on kerta kaikkiaan tullut tiensä päähän!
---------------------------------------
Pörssiyhtiöiden johto kritisoi voimakkaasti kvartaalitaloutta
Johdon mielestä yritysten kehitystä tulkitaan liikaa osavuositulosten perusteella
Pörssiyhtiöiden ylin johto arvostelee voimakkaasti kvartaalikapitalismia. Myös kvartaalitalouden viimeaikainen kritiikki on heidän mielestään ollut aiheellista. Lisäksi sijoittajat, media ja analyytikot tulkitsevat pörssiyritysten mukaan kehitystä liikaa osavuositulosten perusteella.
Kannanotot käyvät ilmi Taloussanomien ja Nelosen talousuutisten kyselystä. Se lähetettiin sähköpostitse sadalle Helsingin pörssin päälistan yhtiölle. Vastausprosentiksi tuli 39 prosenttia.
Melkein kaksi kolmannesta vastaajista katsoo, että sijoittajat tulkitsevat liikaa yritysten kehitystä yksittäisten osavuosikatsausten perusteella. Vastaavasti yli kolme neljännestä on sitä mieltä, että analyytikot ja media tulkitsevat yritysten kehitystä liian lyhytjänteisesti.
Conventumin pääanalyytikko Katja Keitaanniemi ei niele kritiikkiä analyytikoiden osalta.
- Ymmärrän, että päivälehdissä vedetään johtopäätöksiä lyhyen ajan kehityksestä. Myös meidän pitää pystyä vetämään niitä, mutta pyrimme näkemyksissä myös pitkäjänteisyyteen. Analyytikon pitää jakautua molempiin rooleihin.
Yli puolet pörssiyhtiöistä katsoo, että kvartaalikapitalismia kohtaan esitetty kritiikki on aiheellista. Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu, että neljännesvuosittainen raportointitahti luo painetta näyttää jatkuvasti mahdollisimman hyvää tulosta jatkuvasti. Samalla kuitenkin yritysten pitkän ajan kehitys kärsii.
Ydintoiminnot kärsivät
Mielipiteet jakautuvat melko tasan sen suhteen, viekö nykyinen tulosjulkistustahti aikaa ja energiaa pois ydintoiminnoista. "Kyllä", sanoo melkein puolet yhtiöistä. "Ei vie", katsoo melkein yhtä suuri joukko.
Vaikka enemmistö yrityksistä pitää kvartaalitalouden arvostelua aiheellisena, vain kolmannes niistä katsoo, että yritysten pitkän ajan kehittäminen kärsii kvartaalitalouden takia. Päinvastaista mieltä on täsmälleen yhtä moni.
Pitkän ajan kehittäminen tarkoittaa esimerkiksi investointeja. Vain 21 prosenttia vastaajista on sen kannalla, että kvartaalikapitalismin takia investoinnit jäävät liian pieniksi.
Vastoin näkemyksiään kvartaalitalouden arvostelusta enemmistö pörssiyrityksistä kuitenkin katsoo, että hyvään tulokseen pyrkiminen myös neljännesvuosittain on hyvä ja järkevä tapa toimia.
Mielipiteet hajautuvat sen suhteen, montako kertaa vuodessa tulos pitäisi julkistaa. Eniten kannatusta saa kuitenkin neljän julkistuksen vuositahti.
Erkko avasi kvartaalikeskustelun
SanomaWSOY:n pääomistaja Aatos Erkko arvioi hiljattain, että kvartaalitalous ei hyödytä ketään. Hänen mielestään neljännesvuosikatsauksiin perustuva johtamistapa heikentää yritysten kykyä nähdä pitkällä tähtäyksellä. Taloussanomat kuuluu SanomaWSOY-konserniin.
Myös Hewlett-Packardin Suomen-yhtiön toimitusjohtaja Paul Paukku kritisoi äsken kolmen kuukauden perspektiiviä. Paukun mielestä pitkäjänteisyyden sijasta jäljellä on vain osakkeenomistajan saama hyöty.
Kansanedustaja Jere Lahti (kok.) puolestaan toivoi äsken, että lyhyen mittatikun käytöstä luovuttaisiin. Hänen mielestään osakkeenomistajien ei pidä ulosmitata rahoja heti vaan varmistaa yrityksen tulevaisuus.
Ari Kapanen
Lähde:Talous-sanomat
----------------------------------------
Ajan sävel työpaikoilla: Älä hemmottele!
Suomi ei ole Tšekki. Täällä saksalainen kauppaketju Lidl ei sentään vaadi myyjiä pitämään kuukautisten aikana hiuksissa nauhaa, joka oikeuttaa vessa-asioille ilman erillislupaa.
Suomessa jo 79 myymälää avanneen Lidl-ketjun valtakunnallinen pääluottamusmies Anne Paldanius sanoo kuulleensa "vaikka minkälaisia tapauksia" Keski-Euroopan Lidl-yhtiöistä.
"Onhan se ihan erilaista. Ei onnistuisi Suomessa", Paldanius toteaa.
Paldanius aloitti elokuussa 2002 Lidlin Forssan myymälässä myyjänä. Kokopäiväinen pääluottamusmies hän on ollut puolitoista vuotta. Paldaniuksella on työhuone yhtiön valtakunnallisessa jakelukeskuksessa Janakkalassa.
"Olen samassa asemassa kuin firman muutkin työntekijät. En tiedä hirveästi asioista."
Paldanius edustaa Palvelualan ammattiliittoon PAMiin kuuluvia Lidlin työntekijöitä. Hän ei osaa sanoa, kuinka suuri osa työntekijöistä kuuluu liittoon. Valtakunnan tason luottamusmies ei myöskään tiedä, kuinka suurta henkilöstön vaihtuvuus on yli tuhannen työntekijän ketjussa.
Sen Paldanius tietää, ettei Lidl ole mitannut työilmapiiriä eikä henkilöstönsä työtyytyväisyyttä.
Jani Karttusen mitta Lidlissä täyttyi viime tammikuussa. Saatuaan paremman paikan hän jätti luottamusmiehen tehtävät Janakkalan jakelukeskuksessa.
Karttusen mukaan varaston työilmapiiri oli painostava. Työnjohtajat valvoivat kahvitaukojen noudattamista kellokorteista erittäin tarkasti. Kyttääminen selän takana kävi hermoille.
Työntekijät vaihtuivat tiuhaan. Samoin kävi lattiatason johtajille, ellei tulosta syntynyt.
"Pomot eivät ruvenneet pehmoilemaan työntekijöiden suhteen, kun heillä oli oma pää koko ajan vadilla", Jani Karttunen, 23, muistelee.
Suomen Lidl pehmenee?
Kysytäänpä Lidlin johdolta. Sirpa Tiainen vastaa "Lidl Suomi Ky:n psta" sähköpostiin:
"Hei, koskien haastattelupyyntöänne Lidlin henkilöstöpolitiikasta toimitusjohtajamme Antti Tiitola kiittää mielenkiinnosta ja lähettää terveisinään, että alun joidenkin hankaluuksien jälkeen asiat on saatu reilaan ja meillä on erittäin hyvä yhteistyö sekä PAMin että Kaupan Työnantajaliiton kanssa, minkä varmasti myös Heikki Ropponen KTL:sta voi vahvistaa."
Hyvänen aika! Onko täysin umpimielistä Lidl-kulttuuria edustava Tiitola alkanut pehmetä?
Tämähän on lausunto. Alun joillakin hankaluuksilla Tiitola ehkä tarkoittaa Lidl-uutisten synkkää satoa: erimielisyyksiä työtuntijärjestelmän noudattamisessa, työntekijöiden laukkujen ja autojen penkomista varastelun estämiseksi, työsuhteiden lopettamista koeaikojen jälkeen ilman perusteluja, työntekijöiden eväiden heittämistä roskiin ostoskuittien puuttumisen takia sekä tuttujen ja sukulaisten rahastamisen kieltämistä kassalla.
Kaupan Työnantajaliiton johtaja Heikki Ropponen juo kerran tai pari vuodessa aamukahvit Antti Tiitolan ja Lidlin hallintojohtajan Jari Laineen kanssa. Pöydän ääressä ovat myös PAMin edustajat ja Lidlin pääluottamusmies Paldanius.
Ropposen mukaan Lidl noudattaa tarkasti kaupan alan sopimuksia. Se maksaa töistä ja ylitöistä "ihan normaalisti". Se noudattaa visusti kauppa-tes:n työtuntijärjestelmää, jossa työntekijöiden viikkotyöaika tasoittuu kuuden kuukauden jaksoissa 37,5 tuntiin.
Lidlin johto on Ropposen mielestä positiivisesti aktiivinen. Se osallistuu liiton kaikkiin koulutus- ja informaatiotilaisuuksiin ja ottaa selvää asioista, joita ei tiedä.
"Sanatarkasti Lidlin johto aina sanoo, että heidän company policynaan on noudattaa tässä maassa tarkkaan ja oikeamielisesti lainsäädäntöä ja sopimuksia — ja jos on jotain tehty väärin, se heti korjataan."
PAMin vastaava sopimussihteeri Juha Ojala on Ropposen kanssa samaa mieltä siitä, että "Lidlissä on menty parempaan suuntaan".
"He sanovat itse noudattavansa tarkkaan työsopimusta, ja niin he, pirulauta, tekevät — hyvässä ja pahassa. Jos sopimuspalkka on yhdeksän euroa, he maksavat yhdeksän euroa ja neljä senttiä."
Ojalan mielestä "Lidl täyttää silti varmasti tylyn työnantajan kriteerit".
Toimitusjohtajia tuomiolla
Satamaoperaattori Finnsteven toimitusjohtaja Hans Martin ja henkilöstöpäällikkö Juha Myllyntausta saivat syyskuun lopussa Helsingin käräjäoikeudessa sakot, koska he olivat teettäneet useilla työntekijöillä ylitöitä yli lain salliman määrän.
Hämeenlinnan käräjäoikeus tuomitsi Iittalan Kivijaloste Oy:n toimitusjohtajan Jouni Soramäen sakkoihin kiinalaisten kivimiesten työsyrjinnästä ja työaikarikoksesta. Kivimiesten palkka oli alle kolmannes oikeasta.
Oulun käräjäoikeus velvoitti työsopimusta koskevassa riita-asiassa Jouni Lanamäen ravintolayhtiön Service Restaurants Oy:n maksamaan korvauksia Kantis-ravintolan tarjoilijalle. Yhtiö oli siirtänyt ravintolassa pitkään työskennelleen tarjoilijan ravintolasiivoojaksi, kun tämä oli vaatinut yötyöstä aiheutuneiden taksikulujen korvaamista. Lanamäen ravintoloissa ei ole tapana maksaa korvausta yötyömatkoista.
Lidlin kovia johtotähtiä ovat voimakas kasvu, tiukka kontrolli ja tehokkuusajattelu. Ojalan mielestä ne näkyvät myös yhtiön perusarvoissa, jotka on kirjoitettu operatiivisella sotilaskielellä.
Ei savua Pohjolassa
Lokakuun alussa yksityisyyden suoja sai lainvoimain työpaikoilla. Uusi laki antaa perusohjeet muun muassa työntekijöiden sähköpostin käytöstä, kameravalvonnasta ja huumausainetesteistä.
Hesburger-ketjun eräissä pikaruokaravintoloissa kameravalvonta on viety PAMin sopimussihteerin Lassi Ojasen mielestä äärimmilleen. Yksityisyyden suojan vastaista voi olla se, että valvontakamerat seuraavat hampurilaisten valmistusta linjastolla.
"Mikä on valvonnan tarkoitus? Onko tarkoitus valvoa, etteivät työntekijät varasta tai syö itse?" Ojanen kysyy.
Vakuutusyhtiö Pohjola joutui syyskuussa otsikoihin kiellettyään henkilökunnan tupakanpolton työaikana. Päästäkseen tupakoimaan työntekijän täytyy leimata kellokortilla itsensä ulos. Sauhutteluaika ulkona on palkatonta.
Tapiola-yhtiöissä on ollut vastaava tupakointikielto jo vuosia. Pohjolan henkilöstöjohtaja Sirkka Hongell työskenteli aiemmin Tapiolan palveluksessa. Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara sanoo kuitenkin, että tupakointikielto oli hänen ideansa.
Pohjolan henkilöstön pääluottamusmies Sirpa Komonen pitää terveyssyillä perusteltua tupakointikieltoa — ja kalliiden tupakkakoppien autioitumista — pienenä asiana sen rinnalla, että henkilöstöä on vähennetty yli 600:lla parissa vuodessa.
Komosen mielestä Pohjolan pääkonttorin ja parin muun kiinteistön uudet, "hirmun isot maisemakonttorit" ovat tylyä henkilöstöpolitiikkaa.
"Työntekijöiden suhtautuminen avokonttoriin vaihtelee neutraalista hyvin kielteiseen. En ole vielä tavannut ihmistä, joka tekisi mieluummin töitä maisemakonttorissa kuin pienessä huoneessa", hän sanoo.
Talouselämän kolumnisti Petteri Järvinen kirjoitti viikko sitten (lue Järvisen kolumni), että avokonttorit pitäisi Suomessa julistaa laittomiksi, jos laki suhtautuisi viestintäsalaisuusmielessä työntekijöiden puheluihin yhtä tiukasti kuin heidän sähköposteihinsa.
Vakuutusväen Liiton puheenjohtajana Komonen on pannut merkille, että kaikki vakuutusyhtiöt seuraavat yhä tarkemmin yksittäisten työntekijöiden aikaansaannoksia.
"Aiemmin puhuttiin tiimin työmäärän valvonnasta. Nykyisin valvonta on henkilökohtaisempaa: se kohdistuu kappalemääriin ja läpimenoaikoihin nimi nimeltä."
Tietoa niukemmin
Suomalaiset saavat työtään koskevista muutoksista tietoa selvästi heikommin kuin aikaisemmin, kertoo Tilastokeskuksen alkuviikolla julkistama tutkimus. Joka neljäs palkansaaja joutuu kohtaamaan muutokset ilman etukäteistietoa.
Arvaamattomin on yksityinen sektori. Palkansaajat kokivat työssä kehittymisen ja kouluttautumisen mahdollisuuksien kyllä kasvaneen, mutta kiire, odottamattomat muutokset ja epävarmuus pilasivat työoloja. Univaikeudet olivat lisääntyneet hälyttävästi.
(lue lisää aiheesta Työntekijä nukkuu huonosti)
Tylyjä signaaleja lennosta
Finnairin maapalveluyhtiössä Northport Oy:ssä kuormauksen työntekijät järjestivät elokuussa mielenilmauksen henkilöstön riittävyyden ja työssä jaksamisen takaamiseksi.
Ruotsissa ilmailualan ammattijärjestön jäsenet jakoivat matkustajille oksennuspusseja, joihin oli painettu ammattiliiton kriittisiä näkemyksiä halpalentoyhtiö Ryanairin törkeästä henkilöstöpolitiikasta.
Ilmailualan Unionin puheenjohtaja Rainer Hakala kantaa huolta Helsinki-Vantaan lentoasemalla toimivista uusista maahuolintayrityksistä. Hän mainitsee nimeltä Vantaa Catering Services Oy:n. Yhtiö rikkoo Hakalan mukaan palkoissa ja työajoissa minimiehtoja niin karkeasti, että "asia vaatii liitolta toimia". Yhtiön asiakkaita ovat SAS:n tytäryhtiö Blue 1 ja Air Finland.
Hyvästi pyhät
Metsäteollisuus harmittelee sitä, että Saksan paperitehtaat toimivat vuodessa kahdeksan päivää enemmän kuin paperitehtaat Suomessa. Paperityöntekijät ovat aikaisemmissa palkkaratkaisuissa myyneet jo vapun ja helluntain. Seuraavaksi menevät myyntiin juhannus ja joulu, jottei koko maan paperikoneita tarvitse seisottaa huollettavina yhtä aikaa.
Lähde:Talouselämä
Kvartaalikapitalismi tullut tiensä päähän!
AFA
0
347
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437896Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4482170Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272082- 1431658
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511221Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251197Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951067Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6712Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54710