Käen kukunta

Muistaako joku puhuttaneen, miten käki kukkui poikkeksellisen paljon ennen sotia tai jotain siihen suuntaan kirjoitettua, joskus mennä vuosina?
11481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se vaan tiedän kokemuksesta, että käki tuli piharakennuksen katolle kukkumaan kun talonväki oli kahvittelemassa. Sitten alkoi arvuuttelu, että pahaa tulossa, mutta kenelle.
Puoli vuotta ja talon isäntä kuoli. Tapahtui vuosikymmeniä sitten.

Äänestä
  • Käet kukkuvat aina metsässä, pihalla ja puutarhassa.

    Aina tapahtuu myös ikävyyksiä.

    Taikausko on asia erikseen.

    1Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Käet kukkuvat aina metsässä, pihalla ja puutarhassa.

    Aina tapahtuu myös ikävyyksiä.

    Taikausko on asia erikseen.

    Tänä vuonna - ainakin täällä etelässä on tauoton käen kukunta herättänyt huomiota. samalla muistui mieleen, että olisin lukenut asiasta jotain - siksi kyselin.

    Äänestä

  • Elä ota pulttia kirjoitti:

    Tänä vuonna - ainakin täällä etelässä on tauoton käen kukunta herättänyt huomiota. samalla muistui mieleen, että olisin lukenut asiasta jotain - siksi kyselin.

    Ottaa se pultit kun et hamasista kirjoittanut.

    Äänestä

KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
"Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

Äänestä
  • Joomut nyt me hoijetaan jenkkipojan kans ensix noi Irakin isixet loitommalle...

    Äänestä

  • KTs (Ei kirj.) kirjoitti:

    Joomut nyt me hoijetaan jenkkipojan kans ensix noi Irakin isixet loitommalle...

    Käki kuks..,ei siis kukkuu kuusikossa ja niin päin pois.

    No,oli miten oli mutta on ilahduttavaan todeta se,että karhut ovat ihan last season ja nyt tilalle ovat tulleet käet.

    Heh..,kuinka monella tällä hetkellä ovat käet taskussa?

    Mutta eipä näillä käen kukkumisilla ole mitään merkitystä siitä syystä,että käet ovat kukkuneet joka kevät ja alkukesä niin kauan kuin niitä on ollut olemassa.

    Sitä paitsi muitakin "ennelintuja" on kuten esim.Palokärki,Harakka ja Huuhkaja sekä tietysti Pelästyssanomissa mainitut epäpyhät linnut eli Varikset.

    Äänestä

  • Kukkuu. kirjoitti:

    Eipä taidä olla sullakaan kaikki kynät penaalissa kun lisää eläimiä esittelet. Niissä kun on aina ihmettelemistä ja kansanviisaudet päälle.

    Äänestä

Mitä te sinne menette kukkumaan? Hamas tietysti aseistaa muutamalla tussarilla. Enempää ei teille riitä kun pitää muistaa sitä Israelia koraanin ja imaamin opetuksilla. Rahat menee kaikki siihen, mutta eappi auttaa. Ymmärsithän sinä nyt varmasti tämän yhtälön oikein?
Elä, elä nyt kourias sotke siihen ameriikan hapatukseen. Anna olla sen paikallaan.

Äänestä

Käki kukkuu silloin kun on muninut, muutoin ei kuku

Äänestä
  • Olet varmaan nukkunut biologian tunnilla. Oikeasti vain uroskäki kukkuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onnea vai sotaa kirjoitti:

Muistaako joku puhuttaneen, miten käki kukkui poikkeksellisen paljon ennen sotia tai jotain siihen suuntaan kirjoitettua, joskus mennä vuosina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu