Pottukoira niminerkkisen henkilön älykkyysosamäärä.

Olen paykologiaa viimeistä vuotta opiskeleva mielestäni yksi älykkäimmistä tuntemistani yksilöistä, joten olen sovelias arvioimaan tätä kyseistä aihetta.

Olen katsonut "pottukoiran" videot lävitse ja tehnyt analyysiä muistiinpanojen pohjalta.

Loppupäätelmänäni on, että hänen ÄO on ainakin 140-150, ellei jopa enemmän, tähän kuitenkin tarvittaisiin tarkempia tutkimuksia.
321425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Paykologia lienee omien korviesi välissä.
Olet aivan selvästi katsonut aivan liikaa Pottu-videoita ja aivosi ovat yhtä pehmeät kuin Potun.
Kovin kummoista analyysiä noista ei pääse syntymään ja hypoteesiin pääsee ilman muistiinpanojakin.
ÄO sama kuin etanalla!

Äänestä
  • Potaatin videot toistavat samaa kaavaa:

    Luistimilla nylkyttämistä, tarrojen jakamista jonneille, rappusilla istuskelua körssi huulessa ja pillujuttujen huastelua joka väliin.

    En yhtään ihmettele, että videoiden ilmestymistahti on harventunut, jos ei mitään uutta keksi.

    Äänestä

pottu on nisti

Äänestä
  • Eikä ole vaikka muuten hiukan erikoinen.

    Äänestä

kyllä minä iisalmelaisena paremmni tiedän ku sinä.

Äänestä

niitä harvoja kerttoja ku potut uskaltautuu menenmään kauppaan niin luikkii jossai perimmissä hyllyjen välissä ja höpöttää jotain piripään juttuja . Ei vellhousu uskalla koskaa ihmisten ilmoilla kaupassa kuvata eism kassajonossa. Huomaa kuinka nösös jätkä on. Esittää jotain kovaa jätkää kun kuvaa jossai peränuskassa ja kiroaa jotain tuotteita. Mee sinne missä on asikkaat kiroamaan ja huutamaan?

Äänestä

Hyvä Pottu, nyt on mies sen näköinen kun pitää!
Näkee, että kaveri tosissaan kuntoa kohottaa ja treenaa.
Hyvä Pottu, jatka samaa rataa. Esimerkkiä nuorille, liikunnan iloa.

Äänestä

hyvä että pottukin käy ite kirjottelemassa tänne:D. elkää nuoriso ottako mallia potusta jollette halua mustia keuhkoja ja pirin syövyttämiä aivoja.

Äänestä

Miksi poliisi ei sakota pottua jalkakäytävällä pyöräilystä? Samat säännöt pitäisi kaikille olla ja rikkeestä on uusimmassa videossa ihan itse kuvatut todisteetkin olemassa.

Riistakadulla on kevyen liikenteen väylä ainoastaan idänpuoleisessa reunassa.

Äänestä
  • Vedä iso korva suuhusi.
    Pottu on KINGI!

    Äänestä

homopottua ois mukava kiskasta pesismailalla piähän.

Äänestä
  • Elä tie tuota virhettä, pesäpallomaelalla jos kummautat niin pottu potkasoo sinnuu kurkipotkulla piähä.

    Äänestä

taitaa enemmänki olla se 40 älykkyys täl pottukoiralla mitä sitä tiedän,

Äänestä

pottu ei osaa pitää koiraansa. koira joutuu hengittää tupakasnsavua. ihan liian laiha, pitää nälissään koiraa. pitäis tehdä ilmotus.

Äänestä

pottu on oikeesti fiksu, eikös se oo maisteri joltain alalta?

ette vaan kestä kun on fiksu, komea ja menestyny ja kaiken lisäksi suosittu!

Äänestä
  • "Fiksu, komea, menestynyt"...salli mun nauraa.

    Äänestä

hieno että pottukin seuraa tätä ja käy ite kirjottelemassa:D. Fiksuus on kaukana potusta puhumattakaan komeaudesta:D. Yhtäkään päivää ennoo nähny ettei pottu ois krapulassa.

Äänestä
  • Tuo on kyllä höpöä!

    Eihän pottu käytä edes alkkoholia. Kuulema käyttää aikansa säveltämiseen ja onhan hän aika kovassa kunnossa kun urheilee niin kovasti?

    Minusta pottu on kuuluisampi kuin esim ridge forrester, potusta on enemmän videoitakin.

    Äänestä

syrjäytynyt pummi jolla ei ole kavereitakaan yhtään muutakuin 15v faninsa:D. Tulevaisuus näyttää yhtä mustalta kuin keuhkonsakkin. Vai mitä pottu.?

Äänestä
  • Kuulemma olvii ja nuuskaa välittää alaikäisille jonneille piriäkin kuulemma löytyy

    Äänestä

  • jovaaan kirjoitti:

    Kuulemma olvii ja nuuskaa välittää alaikäisille jonneille piriäkin kuulemma löytyy

    Nuuskat ja alkoholit on kielletty alaikäisiltä

    Äänestä

Eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin.

Äänestä

Ei sitä saa kertoa vaikka tietäisitkin

Äänestä

Jospa joku ampuisi jyrkin pois

Äänestä
  • Nyt kyllä puhut rumasti toisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Nyt kyllä puhut rumasti toisesta.

    Ei vaan armollisesti.

    Äänestä

Sanaa mieltä, korkea äly liian itsekkäällä luonteella.

Äänestä
  • Elekee, elekee, elekee ennää ja aatteleppa ihan ite.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Elekee, elekee, elekee ennää ja aatteleppa ihan ite.

    Jep. Sua parempi yrittäjä

    Äänestä

Et sinä saa levitellä toisen ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita somessa (esim älykkyysosamäärä).

Äänestä
  • Tämä ei ole sosiaalista mediaa!

    Äänestä

Illalla koskenkorva tyrmäsi minut teknisesti 6-0.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pottupsykologi kirjoitti:

Olen paykologiaa viimeistä vuotta opiskeleva mielestäni yksi älykkäimmistä tuntemistani yksilöistä, joten olen sovelias arvioimaan tätä kyseistä aihetta.

Olen katsonut "pottukoiran" videot lävitse ja tehnyt analyysiä muistiinpanojen pohjalta.

Loppupäätelmänäni on, että hänen ÄO on ainakin 140-150, ellei jopa enemmän, tähän kuitenkin tarvittaisiin tarkempia tutkimuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu