Matt 18:19-20
"Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
"Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jeesuksen omaa opetusta vastaan veljet saarnaavat.
Paholainen tekee kaikkensa saadakseen kristityt pysymään poissa Jeesuksen seurasta.
Onpa tähän mennessä hulluin kuulemani eksytys tämä nykyinen että yhdessä rukoileminen on omavanhurskautta.
Näin puhuvilla ei taida olla ymmärrystä edes siitä, mitä tarkoittaa tuo, että Jeesus on keskellämme, kun kokonnumme yhdessä rukoukseen Hänen nimessään.
Lähetetäänkö maitojunalla takaisin tunturiin?
"EX-SOPULI"
LÄHETETÄÄN VAAN EIHÄN TÄSTÄ ENÄÄ MITÄ'ÄN TULE ..
Sitten on nämä, jotka kokevat itsensä huikean hyviksi kristityiksi, kun eivät käy rukouspiireissä, eivätkä harjoita Jumalan ylistämistä vaikkapa kuoroissa!
huoh :-(
En ole parempi kuin sinä, vaikken hyväksykään kuoroja enkä rukouspiirejä. Et varmaan huomaa....mutta pidtä minun kiittämiseni ja rukoukseni vöhempiarvoisena kuin sinun. Ja uskon että tässä on se omanvanhurskauden mutka.
Miksi haluatte kristillisyyteen uusia toimintamuotoja. Miksi pitää uudistaa. Kerro minulle mihin me tarvitsemme kuoroja tai rukouspiirejä.
Lahdessa oli iso kuoro, jossa kaikki sai laulaa. Eikö se ollut tarpeeksi hienoa. Oliko siellä liikaa sellaisia laulajia, joiden laulu ei ollut tarpeeksi hienoa Jumalan ylistämiseen.
Mikä tarve on kuorolaululle. Mehän voimme laulaa kun kokoonnumme koteihin. Ei meille kukaan ole opettanut ettemme voi laulaa. Eikä kukaan kiellä sinulta kuoroa, mutta se ei ole kristillisyyden toimintaa. Ei kukaan voi kieltää sinulta tanssia, eikä viinan juontia. Saat tehdä mitä haluat. Mutta eri asia on mitä pidetään sopivana toimintana kristillisyydessä. Siihen asiaan te ette saa muutosta. Ei kristillisyys muutu teidän tahdon mukaan.
Jos sinä harrastat kuorotoimintaa tai vatsatanssia, sinä itse olet siitä vastuussa. Mutta ei kristillisyys muutu sinun mukana. Vaan sillä on oma suunta. Ja sen suunnan näyttäjä on Herra Jeesus Kristus.
Mikä on tarve ilolle ja kiitokselle?
Mikä on tarve Jeesuksen seuralle?
Mikä on tarve tanssille ja riemulle?
Mikä on tarve murheen jakamiselle?
Mikä on tarve syvien tuntojen ilmaisulle?
...
Kysymyslistaa voidaan jatkaa loputtomiin.
Jumala on nämä tarpeet meihin luonut. Kauneuden kaipuun, kaipuun Hänen yhteyteensä, erilaisten tunteiden ilmaisemisen kaipuun, ja paljon muuta.
Herra Jeesus on itse sanonut:
Joh. 14:6
"Minä olen tie ja totuus ja elämä;
Hän sanoi myös:
Joh 10:9-10
Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Moni kuvittelee askeettisen elämäsä avulla kelpaavansa Jumalalle.
Eräs veli!
Kovin selittelet ettei ristillisyyttä muuteta, mutta mitä nämä lappilaiset nyt tekevät? Yrittävät saada aikaan valtavan muutoksen, eli eron luterilaisesta kirkosta!!
On valhetta sanoa että kuoro- ja rukoustoimintaa oltaisiin tuomassa osaksi seuroja. Ei olla tuomassa eikä muuttamassa ristillisyyttö! Kyse on ja koko ajan on ollut yksityisten henkilöiden vapaa-ajan harrastuksesta!
Valheen puhujat, valhe on edelleen syntiä vaikka se tulee wanhinten suusta.
Ei sinun tarvitse laulaa kuorossa eikä kannattaa sitä. Ei sinun myöskään tarvitse osallistua rukouspiiriin eikä sinua siksi tuomita. Suo sama toisillekin. Kristus on vapaaksi tehnyt omansa kaikista ihmisopeista. Orjiksi emme rupea, sillä orjallinen usko ihmissääntöihin vie lain alle ja kun laista elää saa palkkansa lain jälkeen.
En ole parempi kuin sinä, vaikken hyväksykään kuoroja enkä rukouspiirejä. Et varmaan huomaa....mutta pidtä minun kiittämiseni ja rukoukseni vöhempiarvoisena kuin sinun. Ja uskon että tässä on se omanvanhurskauden mutka. -Eräs veli
Jaa et pidä olevasi parempi? Sinulla kun ei ole sitä omaa vanhurskautta? Et vain tunnista sitä.
Oma vanhurskaus on kiusaaja jonka jokainen elävätuntoinen kristitty tunnistaa itsessään ja jos ei, ei ole valvomassa. Se ylentää toisten tuomariksi ja alentaa armosta osattomaksi. Kokemusta on.
Amen
Vastaan nimim; -----------------eräs veli23.6.2014 15:210 SULJE
En ole parempi kuin sinä, vaikken hyväksykään kuoroja enkä rukouspiirejä-------------
Just juu, Se ei ole kuin ongelmasi ettet suvaitse rukouspiirejä ja kuoroja, mutta se on ettet hyväksy niiden harrastuksia ja tapoja mitkä ovat hyviä, vaan haluat olla estämässä niitä väkivalloin. Voi pimeys..
" vaikken hyväksykään kuoroja enkä rukouspiirejä." eräs veli
Mitä muuta Jeesuksen kehoittamaa et hyväksy?
Onko ajatus Jeesuksen seurassa olemisesta sinulle noin epämiellyttävä, että et sitä hyväksy?
Kristityillä on tarve olla Hänen seurassaan.
Hyväksyn ilomielin lauselmasi, kunhan lisäät siihen että kuorolaulua ei Raamatun mukaan ole osoitettu synniksi. Esikoislestadiolaisuus voi kaikin mokomin pitää kiinni toimintamuodoistaan, mutta ei sen tarvitse aliarvioida niitä, jotka vielä siellä käyvät.
Synnit on jo ilmoitettu Siinain vuorella, ja ellet osaa sanoa, mitä käskyä kuorolainen rikkoo, ei ole syytä jatkaa epämääräisen seurakuntaopin puolustamista.
Minussa on paljon omaavanhurskautta, mutta en silti voi hyväksyä sitä lisää, vaan Jumala tekee että työtä että sitä olemassaolevaa vastaan taistelisin.
Ei se että on syntiä salli sitä lisää.
Miksi meidän potäisi laulaa kuorossa. Mikä on perustelu sille. Ei kuorolaulua ole ennenkään pidetty kristillisyydessä sopivana, miksi se nyt pitäisi muuttaa. Kerro minul,e se.
Eräs veli, minäpä kysyn sinulta. Toivon että vastaat - ja vastaat rehellisesti.
1. Missä kohdassa Raamatussa kielletään kuorot ja musiikki?
2. Ovatko kuorot ja musiikki mielestäsi syntiä? Jos ovat, miksi?
3. Tiesitkö, että Luuk 15:25 mainitsee musiikin ja kuoron Jumalan lasten käytäntönä?
4. Tiesitkö, että Luther edisti voimakkaasti kuoroja ja kirkkomusiikin harrastusta?
5. Tiesitkö, että Calvin kielsi kuorot ja musiikin samoin perustein kuin lapinmiehet ?
6. Tavallisten kristittyjen kuoroharrastus halutaan siis kieltää, jota ovat harrastaneet jo vuosia. Jos he nyt neuvoista huolimatta jatkavat harrastustaan, pidätkö heitä veljinä ja sisarina?
7. Haluatko olla luterilainen vai et? Onko tällä asialla mitään merkitystä sinulle ?
8. Kumpi on sinulle suurempi auktoriteetti, Raamattu vai esikoisuuden traditio ?
Voi veli hyvä, ei ristillisyys ketään pelasta. Ei kuuluminen johonkin joukkoon, ei rukoilemattomuus ja ylistettämättömyys, ei jonkun saarnaajan "neuvojen" pilkuntarkka totteleminen, ei toisten tuomitseminen eikä mikään ihmistekoinen vaikka se olisi tuotu mistä lapin perukoilta tai mistään muualtakaan. Pelastuaksesi sinulla on oltava henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja sitten kun se sinulla on, voit ihan itse kysyä Häneltä, onko rukoileminen synti. Onko kuorolaulut synti, onko uskontoa vallankäytön välineenä käyttäminen synti. Onko "kultin" perustaminen ja sen johtaminen synti.
Kun synnyt uudesti ylhäältä, saat Pyhän Hengen vuodatuksen ja sinut on pesty Jeesuksen verellä puhtaaksi, voit ihan itse kysellä Häneltä, mikä on oikein ja mikä väärin. Sana todistaa, että Hänen lampaansa kuulevat Hänen äänensä. Ja Sana todistaa myös, että ei ole mitään pelastusta ilman verenvuodatusta. Sanassa kehoitetaan myös olla alati rukouksessa ja kiittää joka tilassa. Lueppa Apostolien teoista, miten siellä alkuseurakunnassa elettiin. Kärsittiin vainoa, pidettiin rukouskokouksia ja ylistettiin suureen ääneen Herraa.
Jospa veli hyvä tutustuisit itse siihen, mitä Sana sanoo ja pyytäisit Pyhää Henkeä sitä sinulle selittämään sen sijaan, että uskot kaiken olevan hyvin, kunhan ei ikinä mitään sanota sellaista, mitä joku lapin tai muu sellainen on aina sanonut. Voisit yllättyä, miten rikas Isä meillä on ja millaisia aarteita Hän on omilleen luvannut. Voisit yllättyä, miten ihanaa on elää se ymmärrystä ylempi rauha sydämessä, jonka Jumala on omilleen luvannut.
Luulen, että sinulla olisi tosi ikävystyttävää taivaassa, joska siellä lakkaamatta ylistetään: Pyhä, Pyhä, Pyhä..... Kiitoslaulut soivat siellä aina ja iankaikkisesti. Kannattaisi totutella jo täällä ajassa ajatukseen, ettei siellä voi nyrpistää nenäänsä ja valitella, et kauheeta, kun noi laulaa jatkuvaa ylistystä Luojallemme. Eiks ne ymmärrä, että se on kiellettyä "tässä ristillisyydessä".
Voipa olla, että siellä myös karkeloidaan. Ainakin Sanan mukaan ylistys on jatkuvaa.
Eräs veli !Eihän kuorolaiset eivätkä raamattu- tai rukouspiiriläiset ole ymmärtääkseni ollenkaan työntämässä harrastustaan osaksi es.lest.srk toimintaa, mikä sinänsä on aivan absurdia ! Hengellisessä (??) herätysliikkeessä ei suvaita em.toimintamuotoja, onko hullumpaa kuultu ! Tuntuu kummalliselta, ettei seurakuntalaisten muihin harrastuksiin puututa, esim. laskettelu, veneily tai purjehdus, kielikurssit ym.ym.ym. vaan kauhistuksena ja vaarana pidetään hengellistä toimintaa. Ollaan kaukana Raamatun syvällisestä tuntemisesta ja Kristuksen opetuksista, kun saarnoissa on alettu kalvamaan ensinnä mainittuihin ryhmiin kokoontuvia ihmisiä. Miksi ei kuoron ja ruk.piirien anneta toimia rauhassa, se tyynnyttäisi myös seurakunnan ja varsinkin monen seurakuntalaisen keskinäiset välit. Tämä jatkuva vuosia kestänyt kuorotoiminnan tuomitseminen saarnossa on aiheuttanut paljon tuskaa, levottomuutta ja muita epäsuotuisia lieveilmiöitä es.lest.keskuudessa. Tämäkö on herätysliike!! Keitä me herätellään ? Karkoitetaan etsijät ja kiistellään keskenämme lillukanvarsiteorioista, siinä on tämän hetken murheellinen es.lest.srk:n tila. Parempiakin aikoja on eletty ja niitä rukoilen tulevaksikin, Jumala yksin voi kääntää sydämet ja mielet.
Mitä on se "kristillisyys" jota pitää lähes hampaat irvessä suojella sellasilta
kauheuksilta kun rukouspiirit ja kuorolaulut..?
(Matt. 7. -->)
Matt. 7:24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
7:25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
7:26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
7:27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
""Holmenkolleni ""
Se on Sillä laila että se on CValvinstiä(Reformia )..En paremmin sano::
....ja siinä meni virran mukana kuorolaiset ja rukousporukat ...eli vähän samaa tapaan kuin siinä Vesivehmaan rallissa, että siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla sellaista ei vauhtia nähty näillä mailla.....
""SU"""
Muuten hyvä ; mutta kun toi sanasi ,,siinä meni virran mukana Kuorolsiset ja Ruko-
uspiiriläiset , en tietenkään voi olla noiszta sanoista kovin iloinen koska kuulin kyllä
mitä puhuttiin , Onhan meidän johtajalla mökki virran pajussa ei sekään , kovin
hyvä kohde ole , siinä voi käydä niin kuin entisen miehen , hän putosi jäihin ja ,
sai sanotuksi , auta nyt hyvä jumala , ja hän huomaa että on saanut pajusta kii
sanoesaan aati tartekkaan , paju katkesi , ja miehelle tuli hätä , kai sinä leikinymmärrät ,
Mitä sanot iso veli tähän..
"kaksi teistä" tarkoittaa Jeesusta palvelevia EIKÄ saatanaa palvelevien rikollisuuden uskovaisia:
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
""" Eräs veli """
Tuolla ylenpä teit muutaman kysymyksen , Miksi meillä ei voi ristillisyydessä
tehdä sitä ja tätä . Se johtuu siitä ettäö ennen vanhaan ei ollut viljelty sitä sanaa
niin paljon , Vaan muista hyvin että Jeresusta Kreistusta viljeltiin enemm'änn
onko nyt niin että sana Ristillisyys pitää viljellä ja joku Lähimmäisen Rakkaus
jää pois ,ja Jeesus Kristus mietippä asiaa ..
Vasta perjantana tulee se tiukka pipjen kailotus ,