RAAMATTU ON OIKEASSA Raamatussa tiedetään jo noin 5500 vuott

RAAMATTU ON OIKEASSA



Raamatussa tiedetään jo noin 5500 vuotta sitten, että maapallolla on syvyyden lähteet.











1MOOS.7: 11. Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat.



1MOOS.8: 2. Ja syvyyden lähteet ja taivaan akkunat sulkeutuivat, ja sade taivaasta taukosi.



SANANL.8: 24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.



SANANL.8: 28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,



Maan alta löytyi valtava meri - suurempi kuin kaikki valtameret yhteensä



http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061718415904_uu.shtml









Tutkijat ovat löytäneet satoja kilometrejä maanpinnan alapuolelta valtavan määrän vettä.







Maapallon pinnan alapuolella piilee valtava määrä vettä.





Tutkijoiden mukaan veden löytyminen avaa uusia teorioita siitä, miten planeettamme on muodostunut.

Vuosikymmenien etsimisen jälkeen tutkijat huomasivat, että maan alla on eräänlainen suuri säiliö vettä, joka riittäisi täyttämään maapallon valtameret jopa kolme kertaa.

Vesi on sitoutunut ringwoodite-nimiseen mineraaliin. Tarkalleen vesimassa sijaitsee noin 660 kilometriä maanpinnan alapuolella.

- Uskon, että olemme viimein löytäneet todisteita maapallon veden kiertoon. Se auttaa selittämään valtavan vesimäärän maan pinnalla, kertoo yhdysvaltalainen geofyysikko Steve Jacobsen.

Jacobsen ja hänen kollegansa ovat ensimmäisiä, joilla on suoraa näyttöä siitä, että maan alla todella on vettä.

0

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Missä kokoomuksen naiset?

        Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
        Maailman menoa
        140
        4231
      2. Finland is now Petter place

        Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
        Maailman menoa
        38
        2490
      3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

        HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
        Maailman menoa
        144
        2138
      4. Jorma Lind kuollut

        Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
        Maailman menoa
        23
        1194
      5. Toivon että kuulut elämääni

        Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
        Ikävä
        71
        1092
      6. Mikä on kaunein

        Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        54
        1007
      7. En unohda sua

        En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
        Ikävä
        34
        935
      8. Mahdatko ymmärtää sitä

        Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
        Ikävä
        63
        916
      9. Kullan kemiallinen merkki on au

        Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
        Ikävä
        47
        854
      10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

        Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
        Ikävä
        104
        825
      Aihe