"Mummupuoli"

Tottakai kaikkia lapsia kohdellaan samalla tavalla ja tasavertaisina. Ei ole lapsen syy, että vanhemmat ja muutkin sukulaiset vaihtuvat ja uusia vanhempia ja mummuja tulee. Kaikkien lapsen lähipiirin aikuisten tulee kohdella häntä lämpimästi. Erityisesti avioerolapsi tarvitsee turvallisen kokemuksen, että aikuiset välittävät eikä häntä syrjitä sisarpuoliin verrattuna

No vähän riippuu tietysti, monesta asiasta.

Tietysti lapsenlapsia kohdellessa lähtökohtana pitäisi olla jonkinlainen tasapuolisuus. Mutta: "uudella tulokkaallasi" on kuitenkin jossakin olemassa se toinen oma vanhempi ja sielläkin sukua. Heillä on oma tärkeä roolinsa lapsen elämässä, eivätkä nämä roolit ole heitettävissä roskakoppaan aikuisten muodostellessa uusioperheitään.

Olen itse myös yhdenlainen mummupuoli. Toisin sanoen, en ole mummu ensinkään, mutta kotini on jonkinlainen "mummula", tai pappala, koska miehelläni on aikuisia lapsia kaksi, ja näillä lapsia erinäiset määrät. Nyt hänellä on myös uusiolapsenlapsia, koska poikansa pariutui naisen kanssa, jolla on myös lapsia. Minulla on itselläni omia aikuisia lapsia, jotka ovat nuorempia kuin miehen lapset. Autan omien lasteni hankinnoissa ja ns. jaloilleen pääsyssä, mutta olen kyllä tehnyt sen periaatepäätöksen itseni kanssa, että taloudellisesti en osallistu mieheni lasten perhejärjestelyihin ollenkaan, en edes enkä varsinkaan miehen lapsilta tulevien vihjausten kannustamana. Ajallisesti olen ollut paljon läsnä miehen lapsenlapsille. Jos mietitään vaikkapa miehen ostamia lahjoja lapsenlapsilleen, niin hän saa ne itse maksaa, mutta pyynnöstään osallistun valitsemiseen.

Sinuna kuulostelisin kovin tarkoin mikä lapsen suhde omaan sukuunsa on. Mikäli hänellä ei mitään kontakteja sinnepäin, ehkä silloin hän voi adoptoitua täysin sinuun sukuusi; varovainen kuitenkin on näissä jutuissa syytä olla. Aina löytyy myös varpaita tallottavaksi...

Kiitoksia neuvoista! Tässä on vähän sisäänajovaihe menossa, ja aikakin sen vähän näyttää, mitä tuleman pitää. Avosylin ja positiivisin mielin olen ottanut uuden tulokkaan vastaan, kaikki ei silti ole niin yksinkertaista. Omien lastenlasten kanssa on jo vakiintuneet käytännöt toimia, ja uudella tulokkaalla on taas omat tapansa. Kiva olisi vieläkin kuulla mielipiteitä ja kokemuksia asiasta.

Kyllä lapsen elämään mahtuu monia rakkaita aikuisia, eikä sillä ole väliä kutsutaanko mummuksi vai tädiksi. Kiintymys yhteen mummuun ei vähennä rakkautta toiseen mummuun, vaan kaikki mummut ja tädit voivat olla yhtä rakkaita. Samoin mummulla voi olla monta yhtä rakasta lapsenlasta vaikka kaikkia ei lapsenlapsiksi nimitetäkään. Eihän hyvä suhde tulokkaaseen yhtään vähennä rakkautta niihin "oikeisiin" lapsenlapsiin. Mummulla pitäisi olla iso syli josta riittää lämpöä kaikille.

Joka perheessä on omat tapansa ja niihin mukaudutaan miten milloinkin. Voisi myös ajatella että "maassa maan tavalla" eli yhden mummun luona on eri tavat kuin toisen mummun luona

Onpa kiva lukea, että pohdit tällaista asiaa. Meillä on viisi lasta, joita anoppini ei halua edes nähdä. Siis ihan "oikeita" lapsenlapsiaan. Syy tähän on se, että mieheni meni nuorena naimisiin, erosi kahden avioliittovuoden jälkeen. Heille ei syntynyt lapsia, mutta anoppini mielestä tuo ensimmäinen vaimo on se ainoa oikea. Vieläkin, vaikka olemme olleet yhdessä jo 15 vuotta. Kun poikamme syntyi sain häneltä kortin jossa luki "Isien pahat teot kostetaan heidän pojilleen"! Niin mitkä pahat teot? Ensimmäinen liitto rikkoutui vaimon lähdettyä toisen matkaan. En ole katkera, mutta kuitenkin. Tippa meinaa tulla silmään aina, kun näen lapsia isovanhempien seurassa.

Minusta olisi outoa, jos alkaisit kohdella tätä elämääsi yhtäkkiä ilmestynyttä lasta samoin kuin omia lastenlapsiasi, jotka olet tuntenut syntymästä asti ja jotka ovat omaa lihaasi ja vertasi. Eikö se tuntuisi teennäiseltä? Ja olisiko se edes mahdollista? Miten isoäidin tunteet voisivat herätä? Sinuna en lähtisi rahoittamaan tälle lapselle tehtäviä hankintoja. Se on hänen oman sukunsa asia. Ei hän sinua tule perimäänkään.
Ystävällinen toki lasta kohtaan pitää olla, mutta lapsenlapseksi omiminen ei ole tarpeen eikä normaalia.

Mummujen palstalla, vaikka en mummu olekaan, vain äiti. Minun lapsellani ei minun puoleltani ole isovanhempia, he ovat kuolleet, muukaan suku ei yhteyttä pidä. Lapsen isän kanssa erottuani hänet hylkäsi isän lisäksi myös koko isänpuoleinen suku. Nyt uudessa suhteessa olen äärimmäisen kiitollinen mieheni äidille, että hän kohtelee lastani niin lämpimästi. Lapsi nimittää häntä mummuksi, eikä tämä nimitys haittaa ainakaan tässä tapauksessa, miehen äiti itse kannusti lasta kutsumaan häntä siksi. Itse en odota mummun osallistuvan mihinkään lapseen liittyvään, en varsinkaan rahallisesti, minua jopa hieman hävettää, kun mummu ostaa lapselle vaikka vain karkkipussin ja kiittelen aina vuolaasti ja sanon, että ei hänen tarvitse mitään ostaa. Mihinkään hankintoihin ei tulisi mieleenkään pyytää mummulta rahaa, tuskin sitä tekisin omille vanhemmillekaan vaikka elossa olisivatkin. En myöskään odota, että mieheni äiti osallistuisi lapsen hoitoon, mutta mummu itse haluaa viettää aikaa lapsen kanssa, tämä on mielestäni vain hienoa, mutta hoitopaikat järjestän aina muualta, mikäli niille on tarvetta. Viettävät aikaa luontevasti ja olen itsekin paikalla, vaikka lapsi onkin niin mummun lumoissa, ettei äitiä edes huomaa :)

Mitä tuohon kohteluun tulee, niin mielestäni lasta kohdellaan aina lapsena, hän ei ymmärrä sukulaissuhteista mitään. Jos halaat kaikkia lapsenlapsiasi, niin olisihan se omituista, että yksi lapsi jää ilman halausta?

Sanoit, että hänellä ei ole mitään yhteyksiä edellisen puolison sukuun, jos ero koko suvusta on tapahtunut vanhempien eron yhteydessä, on tämä todella julmaa lasta kohtaan ja voit olla lapselle todella tärkeä ihminen. Se on sinun asiasi, miten haluat lapsen sinua kutsuvan, jos tahdot että hän kutsuu etunimellä mieluummin kuin mummuksi, opeta se lapselle. Tunteita ei voi pakottaa eikä mielestäni ole tarkoituskaan että tunnet samoin kuin lapsenlapsiasi kohtaan, mutta muista, että voit olla lapselle kultaakin arvokkaampi ja hän rakastaa sinua, vaikkette verisukua olekaan. Tämähän ei ole sinulta pois vaan päinvastoin, kukaan ei voi saada liikaa rakkautta osakseen.

Minulle on oikeastaan aivan yhdentekevää, kutsuuko "uusi tulokas" minua mummuksi vai etunimellä, ja syliin hän pääsee kuten muutkin. Ainakaan tänä kesänä en aio häntä ottaa mukaan huvipuistoon, sukulaisvierailuille tms, ihan siitä syystä, että minä olen jo sen verran vanha, että en ehkä jaksa. Omien lastenlasten kanssa on jo jotenkin yhteiset säännöt ja tavat kuinka toimitaan, se helpottaa monessa paikassa. Tarkoitukseni ei ole mitenkään syrjiä tätä uutta tulokasta, mutta nyt on vain jotenkin vähän hukassa.

Kiitoksia hyvistä kommenteista, eiköhän tämä tästä lähde rullaamaan. Lisää saa kirjoitella, tulen kyllä vielä näitä lukemaan.

No, annoit hieman ajattelun aihetta. Miten oikeastaan itse olen kohdellut lapseni avopuolison lasta. En edes ole ajatellut häntä lapsenlapsenani, koska hän asuu äitinsä kanssa ja käy vaan silloin tällöin isänsä luona emmekä silloin juuri tapaa toisiamme.
Tietenkin lapsen biologiset isovanhemmat ovat tälle tärkeimpiä ja itse olen hieman taka-alalla. Vuosien varrella lapseni avopuolison lapsi on tietenkin saanut synttäri sekä joululahjat ja nyt viimeksi ylioppilaslahjan.
Mutta en koe tätä lasta omaksi lapsenlapsekseni koska hänellä on omat isovanhemmat jotka ovat tärkeämpiä hänelle. Varmaankin asia olisi toisin jos lapsi olisi asunut oman lapseni avopuolison luona.

Nykyisin parisuhteen vaihtuu niin nopeasti, ettei mummit ja papat kerkee edes tutustua kunnolla, joten ei nyt siitä tarvii murheita ottaa,kun kohtelee ystävällisesti muuten.

Kohtelisin muuten tasapuolisesti, mutta en taloudellisesti. Jos minulla on esimerkiksi varaa rahoittaa lapsenlapseni autokoulu kokonaan, en muuttaisi käytäntöä niin, että maksaisi 50% oman lapsenlapseni autokoulusta ja 50% tulokkaaan autokoulusta. Ei kuitenkaan ole lapsenlapseni syytä, jos tulokkaalla ei ole omia isovanhempia.

Lisäys

Jos lapseni naisi lesken, jolla on hyvin pieni lapsi, jonka hän adoptoisi, tilanne olisi toki toinen ja lapsella olisi prikulleen samat oikeudet ja "velvollisuudet" kuin biologisilla lapsenlapsilla.

Lapsistani kukaan ei ryhtyisi suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on pieni lapsi ja lapsella myös toinen vanhempi. Miksi voin sanoa näin? Koska tunnen lapseni ja heidän moraalikäsityksensä.

Lapsi tarvitsee aina rakkautta se on selvää. Yritä kohdella tasavertasesti. Tosin minä pitäisin hieman rajaa kuitenkin ainakin sen aikaa että näkisin toimiiko suhde. Olisi kauheaa jos lapsi kiintyisi teihin ja suhde katkeaisikkin. Näin lapsi menettäisi taas henkilön/henkilöt joihin on kiintynyt. Siitä ei seuraisi hyvää lapselle.
Lapsen tunteilla ei saa leikkiä.

Nämä uusperheasiat on todella monimutkaisia. Niin helposti mennään yhteen ja vielä helpommin näyttää se ero tulevan. On sinun, minun ja meidän lapsia. Toivotaan että suhde kestää ja on tasapainoinen.