Presidentti Putin on pyytänyt duumaa peruuttaman luvan käyttää armeijaa Ukrainan venäjänkielisten oikeuksien puolustamisessa.
Tämä merkitsee kapinallisten joutumista entistä ahtaammalle.
Toivottavasti Poroshenko tekee osaltaan selkeän myönnytyksen kriisin laukaisemiseksi.
Tämä merkitsee kapinallisten joutumista entistä ahtaammalle.
Toivottavasti Poroshenko tekee osaltaan selkeän myönnytyksen kriisin laukaisemiseksi.
Vastaukset 30
Vanhimmat
miettiä tekemisiään vähän tarkemmin.
Aina ei kannata lähteä kapinallisten pyssymiesten takuumieheksi, vaikka vastassa onkin poikkeuksellisen kyvytön armeija.
vienohuttuloiden ja erkkien varmoille tiedoille Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan?
Eikö Putin toimikaan huttulan ohjeiden mukaan?
Missään muussa maassa venäläiselle pataraudalle ei nimittäin ole yhtä suuria markkinoita.
Putinille kerrankin kiitokset tai kehut järkevästä tempusta.
No Putinhan sai haluamansa: Krim liitettiin Venäjään. Lisäksi hän sai järjestettyä kansainvälisen pullistelunäytöksen ja pääsi harjoittelemaan, miten valtion osa otetaan haltuun mm. käyttämällä tunnuksettomia erikoismiehiä. Aika hyvin.
Ei saanut. Ikääntyvän sairaan maan päälle tuli raskaat pakotteet ja maailman vihat. Venäjällä on tietääkseni meneillään infrastruktuurin ja sosiaalihuollon suuri remontti. Perselleen meni nyt sekin. Ainoa ulospääsy on Ukrainan miehitys ja sen rajaton riistäminen.
Katsotaan nyt, ehkä tämä on niitä venäläisten hämäysliikkuja, joilla hajotetaan EU:n sanktiota ajavien maiden rintamaa.
Voihan se duuma tehdä vaikka minkälaisia lausuntoja ja päätöksiä, se on sitten eri asia, loppuuko aseiden ja miesten virta Venäjältä Ukrainan itäosiin.
Ei tämä olisi ensimmäinen kerta, kun venäläinen puhuu eri asioita kuin tekee.
Ryssä pettää aina.
Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet! Hei unohdit Stallari Valehtelet
hyvin selkeästi länteen allekirjoittaessaan ensi perjantaina yhteistyösopimuksen EU:n kanssa.
Siitä luopuminenhan pani Janun eroprosessin käyntiin.
Putinin luopuminen valloitusaikeista on myönnytys Ukrainan länsimieliselle politiikalle ja taipuminen lännen yksimielisyyden edessä
Putin on täysin riippuvainen kaupasta EU:n kanssa.
Ei Putin mistään ole luopunut tai minkään edessä ole taipunut.
EU:lla ei ole mitään voimaa, millä se voisi Putinia taivutella.
Talouspakotteet iskee siihen enempi kuin Venäjään.
Putin ei tue kapinallisia, vaan kannattaa aselepoa ja neuvotteluja. Se merkitsee Ukrainan hallinnon tunnistamista myös maan itäosassa.
EU on suuri taloudellinen ja poliittinen voima ja sillä on USA:n täysi tuki.
Putinilla on kaikessa vastassaan ainakin viisinkertainen ylivoioma. Kyllä hän osaa laskea.
Nyt ei ole enää pelivaraa. Siksi on löysättävä ja tyydyttävä Krimiin.
Putin on tajunnut painostuksen ajavan vain Ukrainan aina tiukemmin lännen leiriin.
Ukrainan on vain tultava Venäjää vastaan. Krimistä tulee luopua vähin äänin, koska se on menetetty. Mikään onni ei sielläkään koittanut Venäjän vallan alla. Mm. turistit hävisivät.
Voihan se olla, että EU:n huippumaissa Saksassa, Itävallassa ja Suomessa on paljon vanhuksia, mutta Venäjällä ne on sairaampia. Putin on kohta jo ylittänyt sen venäläisen eliniänodotteen.
Siitä huolimatta, Putin ei ole mistään luopunut.
Taktiikka vain muuttuu, ensin on se junailee niin, että itä-ukrainan venäläiset pääsee mukaan kaikkiin neuvottelupöytiin ja sen jälkeen maan perustuslaki muotoillaan uudestaan, niin ettei länsi ukraina liity yhtään mihinkään jos ei itä siihen suostu.
Ja näin Ukraina seisoo tiukasti Moskovan kontrollissa.
Putin on lännen yhteisrintaman ja Ukrainan tiivistyneen hallinnon edessä joutunut antamaan periksi.
Siinä ei selittelyt auta.
Täytyy vain toivoa, että Ukrainan hallinto toimisi yhtä viisaasti ja saisi sisällissodan loppumaan.
Se vaatii Krimin menetyksen tunnustamista ja riittäviä oikeuksia venäjänkielisille.
Ukraina allekjrjoittaa huomenna lähentymissopimuksen EU:n kanssa. Sekin on paha takaisku Putinille.
"Ja näin Ukraina seisoo tiukasti Moskovan kontrollissa."
Ihan päin vastoin.
Putin ei ole kyllä mitään antanut periksi, mistä sellaista olet saanut päähäsi ????
Kyse on tavoitteesta ja taktiikasta, Venäjä ei halua Ukrainan liittyvän osaksi läntisiä järjestelmiä, joten se hajoittaa valtiota, eli keikuttaa venettä.
Tavoite ei ole muuttunut miksikään, keinot vaan muuttuu, nyt Venäjä on muka lännen liittolainen Ukrainan rauhoittamisessa ja samalla ajaa Itä-ukrainan separisteja mukaan neuvottelu pöytiin, jolloin ne voisi jumiuttaa kaikki sellaiset päätökset, joita Venäjä ei hyväksy ja länsi Ukraina ei voi mitään.
Mikäli Ukraina haluaa säilyttää itsenäisyytensä, niin se on voitettava sisällissota, muuten siitä tulee Venäjän vasallli.
tosiasioita vastaan.
Putin perääntyy tavoitteistaan. Vain Krim jää. Sille ei enää mahda mitään.
"Mikäli Ukraina haluaa säilyttää itsenäisyytensä, niin se on voitettava sisällissota, muuten siitä tulee Venäjän vasallli. "
Venäjä on vetänyt suoran tukensa pois kapinallisilta. Jopa Ukrainan armeijan luulisi selviytyvän tilanteesta.
Kyllä, kyllä, mutta jospa se Venäjän epäsuora tuki on niin suuri, että Ukrainan armeija joutuu oikeasti sotimaan, jos meinaa voittaa.
Putin ei ole perääntynyt, sen tavoite on luoda Euraasian liitto johon kuuluu myös Ukraina, halusi se sitä tai sitten ei.
Mikäli Ukraina häviää tämän sodan, siitä tulee osa Euraasian liittoa.
"EU:lla ei ole mitään voimaa, millä se voisi Putinia taivutella.
Talouspakotteet iskee siihen enempi kuin Venäjään."
Todellisuudessa kaupanteko EU:n kanssa on Venäjälle tärkeämpi kuin EU:lle Venäjän kauppa!
Se kyllä riippuu ihan siitä, mistä EU maasta puhutaan.
Esim. Suomelle Venäjän kaupalla on erittäin suuri merkitys, Portugalille ei mitään merkitystä.
Totta, ei tässä asiassa EUsta voi puhua yhtenä könttänä. On puhuttava yksittäisistä maista.
Ha haa, ei se minnekään peräänny vaan hoitaa näiden ns. separatistien kautta homan kotiin. Ukrainalla on nyt alkanut rähjäarmeijansa viime ponnistus ja sen jälkeen sen rahat on loppu ja sota päättyy Putinin loistavaan voittoon. Itä-Ukraina voi jäädä muodollisesti Ukrainan osaksi mutta käytännössä Ukrainan hallinnolla ei ole siellä nokan koputtamista.
Porosenko on tyhmä mies.
Tavallaan se menee jotenkin noin, mutta en syyttäisi tästä Porosenkkoa, Ukrainan armeija ei ole siinä kunnossa että saisi eliminoitua venäläisten erikoisjoukkojen tukemat separatistit.
Periksikään Peresenkko ei voi antaa, sillä silloin itä-ukraina liittyy osaksi Venäjää.
Kun on vain huonoja vaihtoehtoja ja perinyt konkurssikypsän valtion, niin ei pysty ihmeisiin.
Oikeastaan Peresenkon ehkä paras tapa toimia on se, että antaa krisiin pitkittyä, sillä se leikkaa myös venäjän talouskasvua ja niiden elintasoa, joka taas kääntäisi Venäjän kansan Putinia vastaan, jolloin sille syntyisi tarve ratkaista ongelma.
Suurin piirtein kaikilla nisäkkäillä on häntä. Apinoilla on häntä. Niin että jos ihminen muka on kehittynyt apinoista, niinkuin teidän evo-oppinne mukaan on, niin miksei ihmisellä ole häntää? Yrittäkääpä selittää tämä evosaduillanne.
Evoluutio on hyvin yksinkertainen asia, semmoinen ominaisuus jota ei tarvita, karsiutuu aina pois.
Sen ominaisuus joka vie resursseja muilta ominaisuuksilta ja on siksi kantajalleen haitallinen.
USA:kin voitti Saksan Neuvostoliittoa tukemalla ilman sotilastappiota
kärsimättä itse ollenkaan itärintamalla.
Neuvostoliittokin olisi ilman muuta hävinnyt Saksalle Länsiliittouman
tukea, kun sieltä oli hävitetty kaikki älymystö kommunismivastaisena,
vaikka toisten luonnonvarojen rosvoomisessa olivatkin aina olleet
ansioituneita.
Ison Britanian ja USA:n elintarvike ase yms. sotateknologian ja tietojen
ja taitojen siirtämistä Neuvostoliitto olisi jo silloin ollut historiaa, ja mekin
olisimme saaneet meille kuuluvan suomenkielisen ja sukuisen
Itä-Karjalan itsellemme.
Venäjä käyttää nykyään samaa taktiikkaa mitä USA:kin
käytti aikoinaan, joten meidänkin pitäisi tukea Ukrainaa
näitä Venäjän fasistisia terroristeja vastaan ase yms,
elintarvikeavulla.
Ei Ukraina tarvitse elintarvikeapua, se tarvitsee lännestä aseita, koulutusta ja teknistä apua, että voisi voittaa Venäjän erikoisjoukkojen tukemat separatistit.
Putin ei peräänny kuin voiman edessä ja sitä ei länsi ole vielä näyttänyt.
Miksi Huttila monine nimimerkkeineen ei ole karsiutunut.
Vitussa meidän itäslaaveja pitäisi tukea. Nehän on tyhmää väkivaltaista paskasakkia. Tuetaan mieluummin niitä asein ja armeijalle tarkoitetulla avulla. Mitä enemmän tappavat toisiaan sitä parempi meille. Ukrainalla on kyllä elintarvikkeita, armeijaan ne tarvitsee sitä rahaa.
Ukrainan olemattomat rahat siinä leikissä loppuu paljon ennen Venäjää. Ukrainan rahathan ovat jo loppu, olivat jo keväällä. Venäjällä on satojen miljardien varannot ja öljyn sekä kaasun hinnat vain nousevat Irakin kriisin seurauksena. Ei Venäjällä tässä leikissä ole hädän päivääkään.
Luulen, että Ukrainan armeijan venäläiset eivät taistele omiaan vastaan eikä niitä voi siis siellä itäosassa käyttää.