Luin psykohistorioitsijaksi luonnehditun professori Juha Siltalan kirjan Työelämän huonontumisen historiasta. Oikeaa työelämän historiaa professori tuntuu tuntevan kuitenkin luvattoman heikosti; työelämän ankea todellisuus 30-40 vuotta sitten on hänelle kokonaan tuntematon asia.
Tosiasiassa Siltala näyttää kirjoittavan yläluokan työelämän historiasta: professoreilla, johtajilla, neuvoksilla, upseereilla, piispoilla ja muilla hänen oman yhteiskuntaluokkansa edustajilla olivat asiat ennen vanhaan paremmin kuin nyt. Nykyään heiltäkin vaaditaan edes jonkinlaisia työsuorituksia ja tuloksia, työaikaa ei enää ole lupa käyttää pelkästään kalastukseen ja golfinpeluuseen, kuten vielä 20 vuotta sitten oli asian laita.
Vanha poliittinen laulu kertoo Esko Kulosesta, joka laulun tekemisen aikaan joskus 1970-luvulla eli Siltalan mainostamana työelämän kulta-aikana "oli työläinen, Nokian paperitehtaalla, käärepaperiosastolla", jossa työntekijä joutui päivästä toiseen tekemään työtään "tehtaan myrkkyjen lomassa, tehtaan myrkyille alttiina," mikä lopulta johti hänen ennenaikaiseen kuolemaansa. Sellaista oli työelämä vielä 30 vuotta sitten, silloin ei ollut irtisanomissuojaa, ei kunnollista työttömyysturvaa, ei työturvallisuutta sääteleviä määräyksiä, työeläketurva oli vasta kehitteillä, työterveydenhuolto oli vain harvoilla edistyksellisimmillä työpaikoilla ja työtapaturmavakuutuksen kattavuus oli kaukana nykypäivän tasosta. Silloin kapitalistilla ja yhtä lailla myös julkisen sektorin pomoilla oli mahdollisuus pompottaa työntekijää mielensä mukaan.
On toki valitettavaa, että työelämä on niin tasa-arvoistunut, että myös yliopiston professori joutuu tekemään työtä ja saamaan aikaan tuloksia "globaalin kapitalismin vaatimusten mukaisesti". Tavallisen palkansaajan kannalta tämä tasa-arvo on kuitenkin vain hyvä asia!
Tosiasiassa Siltala näyttää kirjoittavan yläluokan työelämän historiasta: professoreilla, johtajilla, neuvoksilla, upseereilla, piispoilla ja muilla hänen oman yhteiskuntaluokkansa edustajilla olivat asiat ennen vanhaan paremmin kuin nyt. Nykyään heiltäkin vaaditaan edes jonkinlaisia työsuorituksia ja tuloksia, työaikaa ei enää ole lupa käyttää pelkästään kalastukseen ja golfinpeluuseen, kuten vielä 20 vuotta sitten oli asian laita.
Vanha poliittinen laulu kertoo Esko Kulosesta, joka laulun tekemisen aikaan joskus 1970-luvulla eli Siltalan mainostamana työelämän kulta-aikana "oli työläinen, Nokian paperitehtaalla, käärepaperiosastolla", jossa työntekijä joutui päivästä toiseen tekemään työtään "tehtaan myrkkyjen lomassa, tehtaan myrkyille alttiina," mikä lopulta johti hänen ennenaikaiseen kuolemaansa. Sellaista oli työelämä vielä 30 vuotta sitten, silloin ei ollut irtisanomissuojaa, ei kunnollista työttömyysturvaa, ei työturvallisuutta sääteleviä määräyksiä, työeläketurva oli vasta kehitteillä, työterveydenhuolto oli vain harvoilla edistyksellisimmillä työpaikoilla ja työtapaturmavakuutuksen kattavuus oli kaukana nykypäivän tasosta. Silloin kapitalistilla ja yhtä lailla myös julkisen sektorin pomoilla oli mahdollisuus pompottaa työntekijää mielensä mukaan.
On toki valitettavaa, että työelämä on niin tasa-arvoistunut, että myös yliopiston professori joutuu tekemään työtä ja saamaan aikaan tuloksia "globaalin kapitalismin vaatimusten mukaisesti". Tavallisen palkansaajan kannalta tämä tasa-arvo on kuitenkin vain hyvä asia!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Täysi tunnustus prof Siltalan työstä! Hän sai myös mielenterveysseuran tämän vuoden tunnustuksen:
http://www.mielenterveysseura.fi/ajankohtaista.asp?main=uutinen&page=124&show=
Hän jos kukaan on tasa-arvon ja työntekijöiden ymmärtäjä. Valitettavasti aina silloin tällöin löytyy joku, jonka omat motiivit riittävät myös todella rohkean ja nerokkaan yhteiskunnallisen vaikuttajan arvosteluun kuten on tämänkin edellisen jutun kirjoittajan laita. Julkaisut menevät kuin kuumille kiville ja laajoille kohderyhmille.
Siltala jos kukaan on osannut luoda itsestään kuvan tasa-arvon ja työntekijöiden ymmärtäjänä. Tavallisen työntekijän ei kannata haikailla takaisin 70-luvun sydämettömään monopolikapitalismiin, jolloin työläinen oli työnantajan heittopussi, jolle saattoi tehdä ihan mitä vaan!
meillä työpaikalla -70 luvulla pikkupomo istuttiin kahdelta osastolta ulos, vasta kolmannella osastolla pomo oppi käytöstavat.
Se ei liene tavoitekaan. Näet asian aika nurjalta puolelta. Siltalan kirjoituksia lukeneena voi todeta hänen kommentoineen patruunoiden pitäneen aikanaan huolta duunareistakin, miten on nykyään? Pois vaan jotta osingot maksimoidaan. En tiedä kenen etua ajat, Siltalan arvo on kansakunnanlaajuinen. Osaatko sinä luoda uskoa tavallisen ihmisen huomiseen? Valtakunnan päättäjätkin kuuntelevat tätä asiantuntijaa. Mitä tulee monopoleihin ja rajoihin yleensä, on niissäkin joku viisaus, eihän tämä helvetillinen kilpapoljenta mihinkään johda tai johtaa - eriarvoistumisen lisääntymiseen. Sitäkö kaipaat?
Siltalan mainostamat työläisistään huolen pitävät patruunat ovat harhakuvitelma, jollaisia ei koskaan ole tosiasiassa ollut, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Työnantajan tavoitteena on ennen ollut silkka voitontavoittelu ja näin on nykyäänkin - mutta onneksi sitä sentään rajoittavat lakien työntekijää suojelevat säädökset sekä työntekijäjärjestöjen edunvalvonta.
"Sellaista oli työelämä vielä 30 vuotta sitten, silloin ei ollut irtisanomissuojaa, ei kunnollista työttömyysturvaa, ei työturvallisuutta sääteleviä määräyksiä, työeläketurva oli vasta kehitteillä, työterveydenhuolto oli vain harvoilla edistyksellisimmillä työpaikoilla ja työtapaturmavakuutuksen kattavuus oli kaukana nykypäivän tasosta. Silloin kapitalistilla ja yhtä lailla myös julkisen sektorin pomoilla oli mahdollisuus pompottaa työntekijää mielensä mukaan."
Haluasin että tehtaanjohtajat ottavat vastuun yhteiskunnasta kuten ennenvanhaan. Vastapainoksi
johtajat saavat asentaa takaisin vaaralliset koneensa ja pompottaa minua.
Ovatko nämä todellakin vaihtoehtoja toisilleen?
Eikö ole mahdollista että olisi turvallista tehdä työtä ja johtajat ottaisivat laajan vastuun yhteiskunnasta?
Niin, pörssimaailma näyttää vieneen kaiken sen yhteiskuntavastuun (voiko sitä yrityksillä olla?). Nyt jyllää kasvoton raha. Yhtiöiden ylin johto myöntää kvartaalikapitalismin ajavan vain enää osakkeenomistajien etua, kehitys ei ole enää turvattua. Usein riittäisi jaettavaa (kilpailukykyä on) mutta aina ei riitä haluja jakaa.
Valimojen raskasmetalleihin tuskin tänä päivänä enää kukaan kuolee, ne työympäristöt ei varmaankaan palaa.
Eivät tehtaanjohtajat - muutamaa harvaa valistunutta poikkeusta lukuun ottamatta - ennen ottaneet vastuuta yhtään mistään paitsi voitontavoittelusta. Työnantajat pakotettiin tähän väkisin työntekijöiden edunvalvonnalla ja lainsäädännöllä. On turhaa tehdä menneisyydestä ruusuista, kun sitä se ei tosiaankaan ollut!