Kokoomus ja RKP talousrikollisten edunvalvojina

Muistio: Kokoomus ja RKP jarruttavat harmaan talouden torjuntaa
Talous 10.06.2011
Fifille vuodettu muistio paljastaa, että kokoomus ja RKP jarruttivat hallitusneuvotteluissa harmaan talouden valvontaa ja ehkäisyä. Puolueiden neuvottelijat vaativat poistoja keskeisimpiin toimenpiteisiin.

Kokoomus ja RKP asennoituvat nihkeästi muun muassa viranomaisten tietojen saannin helpottamiseen, ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden verovalvontaan ja sijoitusten läpinäkyvyyteen.

Kokoomus esimerkiksi ei halua antaa työsuojeluviranomaisille oikeutta tarkistaa, että työntekijöiden "palkkaus on työpaikkaa koskevan työehtosopimuksen mukainen".

Fifille toimitettu muistio osoittaa, että kulisseissa on valmisteltu hallitusohjelmaa, jossa suurin puolue kokoomus pyrki vesittämään lähes kaikki valvontaa tiukentavat toimenpiteet RKP:n säestämänä.

Harmaan talouden työryhmän pohjapaperissa esitetään esimerkiksi seuraavaa:

"Suomalaispankkeja, jotka hallinnoivat hallintarekisteröityjä tilejä, edellytetään selvittämään sijoittajien todellinen henkilöllisyys."

Kokoomus vaati kohdan poistettavaksi.

RKP vastustaa viranomaisrekistereiden jakamista kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön.

"Se olisi toiminut aivan liian tehokkaasti harmaata taloutta vastaan", harmaan talouden tutkija Markku Hirvonen kommentoi tuoreeltaan Fifille.

Syynä RKP:n linjauksille Hirvonen näkee puolueen taustavaikuttajat, kuten Björn Wahlroosin kaltaiset suursijoittajat...

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/...uden-torjuntaa
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kuka yllättyi? kirjoitti:

Muistio: Kokoomus ja RKP jarruttavat harmaan talouden torjuntaa
Talous 10.06.2011
Fifille vuodettu muistio paljastaa, että kokoomus ja RKP jarruttivat hallitusneuvotteluissa harmaan talouden valvontaa ja ehkäisyä. Puolueiden neuvottelijat vaativat poistoja keskeisimpiin toimenpiteisiin.

Kokoomus ja RKP asennoituvat nihkeästi muun muassa viranomaisten tietojen saannin helpottamiseen, ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden verovalvontaan ja sijoitusten läpinäkyvyyteen.

Kokoomus esimerkiksi ei halua antaa työsuojeluviranomaisille oikeutta tarkistaa, että työntekijöiden "palkkaus on työpaikkaa koskevan työehtosopimuksen mukainen".

Fifille toimitettu muistio osoittaa, että kulisseissa on valmisteltu hallitusohjelmaa, jossa suurin puolue kokoomus pyrki vesittämään lähes kaikki valvontaa tiukentavat toimenpiteet RKP:n säestämänä.

Harmaan talouden työryhmän pohjapaperissa esitetään esimerkiksi seuraavaa:

"Suomalaispankkeja, jotka hallinnoivat hallintarekisteröityjä tilejä, edellytetään selvittämään sijoittajien todellinen henkilöllisyys."

Kokoomus vaati kohdan poistettavaksi.

RKP vastustaa viranomaisrekistereiden jakamista kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön.

"Se olisi toiminut aivan liian tehokkaasti harmaata taloutta vastaan", harmaan talouden tutkija Markku Hirvonen kommentoi tuoreeltaan Fifille.

Syynä RKP:n linjauksille Hirvonen näkee puolueen taustavaikuttajat, kuten Björn Wahlroosin kaltaiset suursijoittajat...

http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/...uden-torjuntaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu