Piispa kannattaa homojen- ja lesbojen avioliittoa. Järkyttävää.
Kun olis rohkeutta, eroaisin kirkosta
10
65
Vastaukset
- Sanankuulija.
Itse olen eronnut kirkosta jo kaksi vuotta sitten. Tein ihan oman itsenäisen päätöksen, kun en ollut enää tyytyväinen kirkon nykymenoon. Erityisesti Kirkko & Kaupunki-lehden yliliberaali linja ärsytti. En halunnut sitä aviisia enää postiluukustani. Petyin myös kovasti kirkon toimintoihin. Saarnattiin ihmisten korvasyyhyn mukaan. Saarnan tekstiksi oli saatettu ottaa jopa jokin maallinen tuotos, tai jopa televisio-ohjelma, jonka päälle saarna rakennettiin. Vain muutama ote raamatusta, jos sitäkään. Silti kirkkosali kumisi tyhjyyttään. Vain jokunen vanhempi ihminen, jotka eivät varmastikkaan kaikki saaneet sielulleen virvoitusta.
Olen edelleen vanhoillislestadiolainen. Tosin en ole rauhanyhdistyksen jäsen, sitä kun ei meiltä vanhoillislestadiolaisilta vaaditakkaan. Se on täysin vapaaehtoista, aivan kuin kirkon jäsenyyskin. Osallistun aktiivisesti rauhanyhdistyksemme toimintaan ja minulla osallistun myös työvuoroihin aktiivisesti. En ole ainut vanhoillislestadiolainen, joka ei kuulu kirkkoon. Minun tiedossani on muitakin. Jos joskus päädyn avioliittoon, voin siksi aikaa liittyä takaisin kirkon jäseneksi. Rukouksena kuitenkin on, että me vanhoillislestadiolaiset perustaisimme oman kirkon, ettei tarvisi enää kuulua tuohon porttokirkkoon. - Kirkon sodomia
Tietääkö ry:n väki, ettet kuulu kirkkoon, ja jos niin miten siihen on suhtauduttu?
- 97979
Meillä päin on muutama kirkosta eronnut, ja ryllä siihen suhtaudutaan ihan hyvin. kirkon nykymeno ku on ihan ihmeellistä.
- Sanankuulija.
Ite en ole tehnyt kirkosta eroamisesta numeroa. Se oli oma henkilökohtainen ratkaisuni, eikä minun tarvitse siitä edes tehdä muille tiliä. Eipä kukaan kyselekkään toiselta, että kuulutko muuten sinä kirkkoon. Oletetaan, että tottahan toki kaikki kuuluvat. Kuitenkin on tiedossa, että meidänkin keskuudessa on niitä, jotka eivät kirkkoon kuulu.
Joo, tiedän myös VL:iä jotka eivät kuulu kirkkoon. Itse erosin koko liikkeestä, mm. siksi, kun pyysin ristiäisiä vaimolle ja vauvalle. Sanottiin, että kirkon pappi voi kastaa. En halunnut sitä, koska Raamattu kehoittaa menemään luotettavien miesten/kaitsijoiden luokse.
- kristillinen liitto
Lestadiolaiset konservatiivit äänestivät tietämättään lestadiolaiseksi konservatiiviksi luulemaansa liberaali ja homoliittoja kannattavaa Mikael Pentikäistä europarlamenttiin, mutta koska liberaalimmat vl:t omistavat tietokoneen, niin he jättivät äänestämättä ja siten tämän ylimielisen eliittityrkkysuvun nykyvesa jäi valitsematta.
- narsismia????
Vieläkö se Antti-veli vit-tuilee Voitolle fasepuukissa? Eikö tilanne rauhoitettu vaalien ajaksi?
- kepumafian liberaali
Pohjoisen kepumafian liberaalit vl:t yrittivät kovasti Mikaelin puolesta. Onneksi ei mennyt yritys kaikilla läpi.
- tuhannet äänesti
Vain vanhakantaiset äänestivät - Pentikäisen nimen perusteella. Varmaan syrjäkylillä luulivat sitä Juhaksi. Osa luulee Juhaa puhujaksi vieläkin ;)
Pentikäinen sai tuhansia ääniä konservatiiveiltä ja se on taivaan tosi. Takkula oli monelle maallistunut, hehheeeee :D:D:D - takkulan äänestäjä.
tuhannet äänesti kirjoitti:
Vain vanhakantaiset äänestivät - Pentikäisen nimen perusteella. Varmaan syrjäkylillä luulivat sitä Juhaksi. Osa luulee Juhaa puhujaksi vieläkin ;)
Pentikäinen sai tuhansia ääniä konservatiiveiltä ja se on taivaan tosi. Takkula oli monelle maallistunut, hehheeeee :D:D:DPohjoiskoreassa äänestetään pässiä. Suomessa pässit äänestävät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30623Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533- 24531
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16502