Riikan uni

Riikan uni 24.6.2014

Olin unessa perheeni kanssa kotona Kauhavalla. Oli kesä. Saimme kuulla uutisista, että Suomeen syttyy sota ihan pian. Seuraavissa tv-uutisissa näytettiin kuvaa Suomen Lapista. Ensin näytettiin maisemaa, jossa oli Venäjän tukikohta. Se oli harmaa, isohko ja korkeahko rakennus, jossa oli jonkinlainen torni. Sitten näytettiin sen lähellä olevaa isoa metsää. Taivas oli musta ja pommit räjähtelivät siellä täällä. Savua nousi ilmaan.

Sitten uni jatkui niin, että menimme ulos talostamme ja katsoimme talomme vieressä virtaavaa jokea, joka siinä todellisuudessakin on, vaan ei yhtä lähellä, kuin se unessa oli. Unessa sen näki takapihalta. Joen vesi oli värjäytynyt punaiseksi. Avomieheni (joka ei ole uskossa) ihmetteli, onko joessa jotain punertavaa kasvustoa, mutta minä sanoin hänelle, että se on verta. Yhtäkkiä jokeen alkoi virrata kauempaa suomalaisten aikuisten, miesten ja naisten, ruumiita, joita osalta puuttui raajoja ja kasvot olivat vääntyneet oudoiksi. Lapsiruumita ei ollut yhtäkään. Meidän lapsemme olivat myös ulkona, joten yritin peittää heidän näkökenttäänsä, ettei heidän tarvitsisi nähdä joelle.

Sitten ajoimme koko perhe autolla Kauhavan torille. Sinne oli kokoontunut paljon ihmisiä sekä tv-kuvaajia kameroineen. Siellä oli myös ambulansseja ja ruumisautoja. Ihmiset näyttivät järkyttyneiltä. Näin myös lisää ruumiita, joita laitettiin ruumisautoihin. Jälleen osalta puuttui raajoja. Yksi raajaton oli elossa, se oli eräs tunnettu näyttelijä. Kaikki raajat puuttuivat. Kaksi miestä yritti tukea häntä, kun hän odotti pääsyä ambulanssiin. Hän itki.

Sitten menimme takaisin kotiin perheeni kanssa. Otin hyllystä Raamatun ja avasin sen. Eteeni tuli joku kohta, missä kerrottiin vertauskuvallisesti Suomen ja Venäjän sodasta. Kyseistä kohtaa ei Raamatussa ehkä oikeasti ole, mutta siinä kerrottiin, että sota kestää 1-2 päivää. Olin yhtä aikaa sekä iloinen että surullinen. Muistan, että pelkäsin unessa koko ajan ja hoin itselleni: "Näinkö pian, Herra, näinkö pian?" Pelkäsin kaikkien ihmisten puolesta. Olin aivan kauhuissani.

Muistan, kuinka unessa uutisissa sanottiin, että mikäli sodan aikana jollakin on tarve poistua kotoaan, se pitää tapahtua yöllä, etteivät Venäjän joukot huomaa liikettä. Uutissa kerrottiin sodan asetuttua myös, että vaikka sota ei enää jatku, Venäjä haluaa Suomessa itselleen oikeuksia ja Venäjä haluaa euron pois Suomesta.
11124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Siinä jälleen hitunen sitä tulevaa todellisuutta.

Äänestä

Suomen kansa on erityisasemassa Herran silmisssä. Esim. sodan suuret ihmeet ja säilynyt itsenäisyys.
Raamattu kertoo kuinka Herra toimi omaisuuskansansa Israelin suhteen kun nämä olivat poikenneet Jumalan tahdosta, palvelleet epäjumalia.
Näemme vielä, että kuinka Herra suhtautuu suomalaisten luopumiseen Jumalan sanasta.

Hesekiel:
9:1 Sitten hän huusi suurella äänellä minun korviini ja sanoi: "Tulkaa, kaupungin rankaisijat, ja kullakin olkoon tuhoaseensa kädessään!"
9:2 Ja katso, kuusi miestä tuli Yläportilta päin, joka on pohjoista kohden, ja kullakin oli kädessä hävitysaseensa. Mutta yksi mies oli heidän keskellään, puettu pellavavaatteisiin ja vyöllänsä kirjoitusneuvot. Ja he tulivat ja asettuivat seisomaan vaskialttarin ääreen.
9:3 Mutta Israelin Jumalan kirkkaus oli kohonnut yläpuolelta kerubin, jonka yllä se oli ollut, huoneen kynnykselle ja huusi pellavavaatteisiin puetulle miehelle, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä;
9:4 ja Herra sanoi hänelle: "Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään."
9:5 Ja niille toisille hän sanoi minun kuulteni: "Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako,
9:6 tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan merkki; ja alottakaa minun pyhäköstäni." Niin he alottivat niistä miehistä, vanhimmista, jotka olivat temppelin edessä.
9:7 Ja hän sanoi heille: "Saastuttakaa temppeli ja täyttäkää esipihat surmatuilla. Menkää!" Niin he menivät ja surmasivat kaupungissa.
9:8 Mutta kun minä heidän surmatessaan olin jäänyt jäljelle, lankesin minä kasvoilleni, huusin ja sanoin: "Voi Herra, Herra! Hävitätkö sinä Israelin koko jäännöksen, kun vuodatat vihasi Jerusalemin ylitse?"
9:9 Niin hän sanoi minulle: "Israelin ja Juudan heimon syntivelka on ylen suuri; maa on täynnä verivelkoja, ja kaupunki on täynnä oikeuden vääristelyä, sillä he sanovat: 'Herra on hyljännyt tämän maan, ei Herra näe.'
9:10 Niinpä minäkään en sääli enkä armahda. Minä annan heidän vaelluksensa tulla heidän oman päänsä päälle."
9:11 Ja katso, pellavavaatteisiin puettu mies, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä, toi tämän sanan: "Minä olen tehnyt, niinkuin sinä käskit minun tehdä."

Äänestä
  • Onko muuten kukaan laskenut sitä,että kuinkahan mones tämänkertainen "Venäjä hyökkää Suomeen"-uni mahtaa olla?

    Kannattaisiko todellakin laskea niiden unien määrä,ja sitten Omer-laskennan avulla määritellä se lopullinen hyökkäyspäivä?

    Tosin sopivalla liukuma-ajalla ja täyden vastuuvapauden turvin tietenkin

    Äänestä

Palsta ei ole sinun elämänkatsomukseesi sopiva, joten liu'uta itsesi sinne, missä mieleisesi aiheet otsikoituna. Sulla ei ole valtaa ymmärtämättömänä mennä muiden yli, jotka uskovat raamattuun ja sen profetioihin.

Kannattaisiko todellakin laskea niiden viestien määrä, määritellä se lopullinen hyökkäyspäivä kun viestit samaa skeidaa tällä sivustolla?

Äänestä

Herra puhuu.

Äänestä

Mainitsin ,avomiehesi?
Ja kehtaan kertoa uniasi etkö osaa edes hävetä?
Paavali kutsuu vihkimättömien puuhia saastaisuudeksi ja vain lahkolaiset uskovat uniisi.
Kenties kumartavatkin sinua.

Äänestä

Ienokki hoi! Ei ihmisten edessä tarvitse hävetä. Ei lainkaan.
Kerrohan Ienokki, että mikä sinua vaivaa? Mikä on suurin ongelmasi maisella matkallasi. Kerro vaan, en kerro eteenpäin asioitasi.

Äänestä

Se on jännä tää et tää laji menee tietylle lössille kuin häkä päähän.

Äänestä
  • Kun nämä unet eivät enää tehoa,niin sen jälkeen kuvioihin tulee mukaan aina niin luotettava Pelästyssanomat.

    Tai sitten ei aina niin ehkä niin kovin luotettava parivaljakko Harkka&Gorba.

    Äänestä

Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?

Äänestä

Hyvä uni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pihon sivusto kirjoitti:

Riikan uni 24.6.2014

Olin unessa perheeni kanssa kotona Kauhavalla. Oli kesä. Saimme kuulla uutisista, että Suomeen syttyy sota ihan pian. Seuraavissa tv-uutisissa näytettiin kuvaa Suomen Lapista. Ensin näytettiin maisemaa, jossa oli Venäjän tukikohta. Se oli harmaa, isohko ja korkeahko rakennus, jossa oli jonkinlainen torni. Sitten näytettiin sen lähellä olevaa isoa metsää. Taivas oli musta ja pommit räjähtelivät siellä täällä. Savua nousi ilmaan.

Sitten uni jatkui niin, että menimme ulos talostamme ja katsoimme talomme vieressä virtaavaa jokea, joka siinä todellisuudessakin on, vaan ei yhtä lähellä, kuin se unessa oli. Unessa sen näki takapihalta. Joen vesi oli värjäytynyt punaiseksi. Avomieheni (joka ei ole uskossa) ihmetteli, onko joessa jotain punertavaa kasvustoa, mutta minä sanoin hänelle, että se on verta. Yhtäkkiä jokeen alkoi virrata kauempaa suomalaisten aikuisten, miesten ja naisten, ruumiita, joita osalta puuttui raajoja ja kasvot olivat vääntyneet oudoiksi. Lapsiruumita ei ollut yhtäkään. Meidän lapsemme olivat myös ulkona, joten yritin peittää heidän näkökenttäänsä, ettei heidän tarvitsisi nähdä joelle.

Sitten ajoimme koko perhe autolla Kauhavan torille. Sinne oli kokoontunut paljon ihmisiä sekä tv-kuvaajia kameroineen. Siellä oli myös ambulansseja ja ruumisautoja. Ihmiset näyttivät järkyttyneiltä. Näin myös lisää ruumiita, joita laitettiin ruumisautoihin. Jälleen osalta puuttui raajoja. Yksi raajaton oli elossa, se oli eräs tunnettu näyttelijä. Kaikki raajat puuttuivat. Kaksi miestä yritti tukea häntä, kun hän odotti pääsyä ambulanssiin. Hän itki.

Sitten menimme takaisin kotiin perheeni kanssa. Otin hyllystä Raamatun ja avasin sen. Eteeni tuli joku kohta, missä kerrottiin vertauskuvallisesti Suomen ja Venäjän sodasta. Kyseistä kohtaa ei Raamatussa ehkä oikeasti ole, mutta siinä kerrottiin, että sota kestää 1-2 päivää. Olin yhtä aikaa sekä iloinen että surullinen. Muistan, että pelkäsin unessa koko ajan ja hoin itselleni: "Näinkö pian, Herra, näinkö pian?" Pelkäsin kaikkien ihmisten puolesta. Olin aivan kauhuissani.

Muistan, kuinka unessa uutisissa sanottiin, että mikäli sodan aikana jollakin on tarve poistua kotoaan, se pitää tapahtua yöllä, etteivät Venäjän joukot huomaa liikettä. Uutissa kerrottiin sodan asetuttua myös, että vaikka sota ei enää jatku, Venäjä haluaa Suomessa itselleen oikeuksia ja Venäjä haluaa euron pois Suomesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu