olen sitä mieltä, että hän oli isänmaan ystävä.
Tuskin yksikään Suomen työväestöön-eli valtaosaan- kuulunut henkilö kannatti vuonna 1939 porvareita joten he olisivat varmasti haluneet vaihtoehdon joka olisi ollut lähempänä heidän ajatusmaailmaa ja tästä syystä monet kannattivat Otto Ville Kuusista joka oli heidän puolellaan vaikka hän asuikin Neuvostoliitossa.
Otto Ville Kuusinen
7
78
Vastaukset
- zzz-top
NL:n ja fasistisen Saksan sopimus ja yhteinen hyökkäys Puolaan rikkoi vähäksi aikaa oikeisto-vasemmisto
-jaon koko Euroopassa. Esimerkiksi Suomen lisäksi Ranskassa. Oikeistomieliset pettyivät syvästi Saksaan, vasemmisto Neuvostoliittoon. Eikä vasemmisto edes ollut yhtenäinen, vaan koostui kahdesta porukasta. Nämäkin olivat jakautuneet eri kuppikuntiin. Lisäksi oikeisto-vasemmisto -linjan ylitti Suomessa kokemus venäläistämispolitiikasta tsaarin aikana. Eli kun Nl vaati suomalaisia "neuvotteluihin" eli uhkailtavaksi syksyllä -39, oli jopa äärivasemmistolla työkalut hukassa. Nl oli liittoutunut poliittisen päävihollisensa kanssa, hyökännyt yhdessä sen kanssa Puolaan ja kiristänyt Saksan kanssa Baltteja. Asian selittäminen omille tovereille ei pelkästään epäonnistunut, sitä ei edes ehditty aloittaa. Myös Stalinin vanhoihin kommunisteihin kohdistama vaino oli täällä tiedossa. Kysymys kuului, oliko NL syksyllä Euroopan kommunistien mielestä luopunut aatteesta? Tästä syystä syvästi pettyneet suomalaiskommunistit tarttuivat aseeseen ja taistelivat naapuriensa ja sukulaistensa rinnalla ihannevaltiosta sairaaksi diktatuuriksi osoittautunutta Neuvostovaltiota vastaan. - vakaasti hölmö
"olen sitä mieltä, että hän oli isänmaan ystävä"
Oikeastaan poikkeuksetta oikeassa on henkilö, joka on eri mieltä Vaka Vanhan kanssa. Vaka Vanha ja totuus eivät kuulu samaan joukkoon.
Mutta, on se hauska pikku komu, kovasti sekaisin. - Suomen työväestö
kannatti 1939 sosiaalidemokraatteja ja sen mukana demokraattista Suomea.
"Tuskin yksikään Suomen työväestöön-eli valtaosaan- kuulunut henkilö kannatti vuonna 1939 porvareita joten he olisivat varmasti haluneet vaihtoehdon joka olisi ollut lähempänä heidän ajatusmaailmaa ja tästä syystä monet kannattivat Otto Ville Kuusista joka oli heidän puolellaan vaikka hän asuikin Neuvostoliitossa. "
Kuten nähtiin, tuskin yksikään työläinen kannatti Kuusista.
Siinä ei neuvostopropagandaan perustuva valehtelu auta yhtään. - petti kaikki
olen sitä mieltä, että hän oli isänmaan ystävä---
Oikeasti An... Aunuksen sillisormi oli maansa ja kansansa petturi. Olen siinä samaa mieltä, että Kuusinen oli oman isänmaan ystävä - neuvostoisänmaan. Sillä hänhän oli Neuvostoliiton kansalainen.
Suomessa sosialidemokratia oli riittävän lähellä työväestön ajatusmaailmaa, joten ei ollut syytä ryhtyä kapinaan hallitusta vastaan.
Sen lisäksi NL oli solminut hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka lisänä oli salainen asiakirja etupiireistä. Se antoi Neuvostoliitolle fasistiselta Saksalta luvan hyökätä Suomeen ja painostaa Baltian maita tukikohtasopimuksiin.
Joten ei talvisota saanut suomalaisen työväestön kannatusta ainakaan NL:n hyväksi.- niimpäniiin
Kyllä näin voi sanoa ja lisäksi vielä, että Otto Wille Kuusisen isänmaa oli Neuvostoliitto, muita maita se ei koskaan palvellut.
Se oli viimeiseen hengenvetoon asti neuvostoliiton asialla, hylkäsi perheensä Suomessa ja otti uuden vaimon Venäjällä, myöhemmin kun osa lapsista seurasi sitä sinne, niin katseli sivusta kun ne tapettiin puhdistuksissa.
Hertta palasi Suomeen, mutta se vanhin poika joka ei koskaan edes seurannut sitä Venäjälle, oli varsin katkeran oloinen, kun teevee dokumentissa siitä oli pätkä, jossa sitä haastateltiin, kyllä kävi selväksi mitä se isästään ajatteli.
Miehestä joka katseli muualle kun omia lapsia vietiin tuhottavaksi.- kierrätysperheet
"Miehestä joka katseli muualle kun omia lapsia vietiin tuhottavaksi."
Jonkun toisen moraalilla olisi lähtenyt puolustamaan lapsiaan ja periaatetta, että kenenkään lapsia ei noin vain ja jouten päiten viedä. Mutta Kuusisella omaitte oli ylin ja tärkein. Mitä siitä, jos lapset viedään. Otetaan uusi muija ja tehdään uusia. Taas vietäväksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943602
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli452972Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.762433- 612358
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512311Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1172287Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202177Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212173- 1172138
- 642020