Me olemme ikuinen valo, joka verhosi itsensä monenlaisiin verhoihin. Näin voimme muistaa. Osa noista päällemme puetuista vaatteista on raskaampia ja paksumpia, osa on eteerisempiä, loistavampia ja keveämpiä. Arkisia päällysvaatteita, kuin tumma sarkamantteli. Sisävaatteita kuin värikäs norjalaisvillapaita. Ja alusvaatteita kuin loistavasta värikkäästä silkistä tehty yöpuku. Kirkkaan loistavankultaisen ja silkkisen alusvaatekerraston alla on ihomme ja kehomme.
Me olemme koko ajan tuo valo, ihmiskunnan tehtävä on tiedostaa se todellisesti ja todelliseksi. Ei kuvittelun kautta, sillä mielikuva on vain teatteria. Mielikuvaelämä on elämää teatterissa. Tuo valo on fyysinen valo, sillä kun olemme siinä, koemme sen äärimmäisen konkreettisena ja olemassaolevana. Siksi sitä sanotaan fyysiseksi.
Se on hyvin intensiivinen elämä.
Nuo ovat vertauskuvia ja viitteitä.
Syntymässä kuolimme näennäisesti sille loistolle, mutta olemme koko ajan silti tuo loisto. Loisto verhoutui ja alkoi elää ihmisen elämää.
Ihminen alkoi etsiä sitä, kuka hän oikeasti on. Hän alkoi kyselemään: kuka minä olen? Olenko ööö..ulkovaate, tuo sarkamantteli. Olenko kullattu koristemiekka upseerin kädessä? Vai villapaita, joka on sangen hieno sekin, koska kudottu mitä hienoimmista villoista. Lopulta hän keksi: olen alusvaate, sillä se on kultaa ja kimallusta, loistavaa silkkiä kultalangoilla koristeltuina.
Mutta ei sittenkään. Ihminen ei ole vaate, vaikka olisi hienostakin langasta tehty ja hienoilla kuvilla koristeltu. Ihminen riisuutuu edelleen, ihan alasti.
Mitä sieltä paljastuu, millaiseksi hän havaitsee itsensä? Olen maailman Valo, hän sanoo! Tuo on kirjaimellinen kokemus. Missä ovat kasvoni, minne ne hävisivät? Kuka löytäisi ne? Näin hän ajattelee.
Tarvitsenko kasvoja, tarvitsenko sitä kuvaa johon ennen samaistuin. Olin vaate.
En tarvitse, hän sanoo. Olen vain valo, mutta tämä valokaan ei ole varsinainen minä - tämä on vasta oikea fyysinen kehoni.
Itsetuntemuksen taival siis jatkuu ihmisellä, kun hän kuoriutuu kuin maatuskanukke. Alunperin maatuskanukke on Aasiasta, ja kuvaa ihmisen kuoriutumista vaatteistaan matkalla kohti itseään. Kuvaa kuolemanprosessia.
Me olemme koko ajan tuo valo, ihmiskunnan tehtävä on tiedostaa se todellisesti ja todelliseksi. Ei kuvittelun kautta, sillä mielikuva on vain teatteria. Mielikuvaelämä on elämää teatterissa. Tuo valo on fyysinen valo, sillä kun olemme siinä, koemme sen äärimmäisen konkreettisena ja olemassaolevana. Siksi sitä sanotaan fyysiseksi.
Se on hyvin intensiivinen elämä.
Nuo ovat vertauskuvia ja viitteitä.
Syntymässä kuolimme näennäisesti sille loistolle, mutta olemme koko ajan silti tuo loisto. Loisto verhoutui ja alkoi elää ihmisen elämää.
Ihminen alkoi etsiä sitä, kuka hän oikeasti on. Hän alkoi kyselemään: kuka minä olen? Olenko ööö..ulkovaate, tuo sarkamantteli. Olenko kullattu koristemiekka upseerin kädessä? Vai villapaita, joka on sangen hieno sekin, koska kudottu mitä hienoimmista villoista. Lopulta hän keksi: olen alusvaate, sillä se on kultaa ja kimallusta, loistavaa silkkiä kultalangoilla koristeltuina.
Mutta ei sittenkään. Ihminen ei ole vaate, vaikka olisi hienostakin langasta tehty ja hienoilla kuvilla koristeltu. Ihminen riisuutuu edelleen, ihan alasti.
Mitä sieltä paljastuu, millaiseksi hän havaitsee itsensä? Olen maailman Valo, hän sanoo! Tuo on kirjaimellinen kokemus. Missä ovat kasvoni, minne ne hävisivät? Kuka löytäisi ne? Näin hän ajattelee.
Tarvitsenko kasvoja, tarvitsenko sitä kuvaa johon ennen samaistuin. Olin vaate.
En tarvitse, hän sanoo. Olen vain valo, mutta tämä valokaan ei ole varsinainen minä - tämä on vasta oikea fyysinen kehoni.
Itsetuntemuksen taival siis jatkuu ihmisellä, kun hän kuoriutuu kuin maatuskanukke. Alunperin maatuskanukke on Aasiasta, ja kuvaa ihmisen kuoriutumista vaatteistaan matkalla kohti itseään. Kuvaa kuolemanprosessia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eräät ihmettelivät, että miksi kultaa ja kimallusta tarinassa? Kerroin kullasta ja kimalluksesta siksi, kun meidän hienoaineisempi kokemus on loistavan materiaalisessa kehossa, jota astraalikehoksikin jotkut sanovat.
Tuon materiallisen henkilön takana on vasta sellainen tietoisuus, joka jotain voi tietää. Sitä ennen elätte ns. olemattomuudessa, ja tältä kadotuksenkaltaiselta olemattomuudelta, jota luulette olevaksi - tältä me heräämme kaikki ensin tuohon kultavaloon.
Tämä kultavalo ei todellakaan ole mikään muoto, vaan kultavalo.
Tästä kultavalosta on tulleet mystikkojen visiot kultaisesta Jerusalemista. Kultavaloa ei ole pakko muodottaa, niinkuin tuo kultainen illuusio eli kultainen Jerusalem on illusorisesti kuviteltu (muodotettu, muodoksi muutettu).
Kun joku loistava energia muodotetaan, se muuttuu esineeksi ja putoaa yhden tason alemmas.