Seuratessani homouteen

Turust

liittyvää keskustelua minulle tulee mieleeni tosikertomus puhtaista pojista ja taivaan tyttäristä.

Jooseppi meni Pietariin myymään viljaa ja palasi kotiin “tyhjänä poikana”. Seuraavat kuukaudet kuluivatkin sitten sairastellessa uuninpankolla. Joosepin vaimo, Mari, oli miehelleen kiukkuinen, sillä hän oli tehnyt tekosensa kertomatta asiasta etukäteen.

Tarina on peräisin Nina Lavosen tutkimustaan varten tekemistä haastatteluista. Parisataasivuinen kirja Inkerissä vaikuttaneesta uskonnollisesta “Leikkaajien” lahkosta on pian valmistumassa. Kuten nimikin viittaa, leikkaajat harjoittivat itsensä silpomista tavoitellessaan taivaskelpoisuutta.

Sukupuolisuus oli pahin mahdollinen synti, minkä vuoksi miehet antoivat kuohita itsensä ja naiset leikkauttivat rintansa. Leikkaajien mukaan Jumala loi ihmisen ilman sukupuolielimiä, jotka ilmestyivät vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Kaikki maailman pahuus kätkeytyy pussissa riippuvaan kahteen palloon, minkä vuoksi niistä oli päästävä eroon.

Naisten sisäisiin sukuelimiin ei yleensä kajottu, mutta häpykieli poistettiin samaan tapaan kuin joissakin muslimikulttuureissa yhä tehdään. Erityisen autuas miehestä tuli, jos häneltä kivespussien lisäksi poistettiin koko penis. Näin “puhtaat pojat” joutuivat virtsatessaan käyttämään apuvälineenä lehmänsarvea.

Leikkaajien lahkon syntyhistoriasta on eri teorioita. Väitetään, että leikkaajat olisivat syntyneet vastareaktiona ns. hyppääjien lahkon vapaalle seksuaalisuudelle ja insestille. Hyppääjiksi kutsuttiin uskonnollista hurmosliikettä, jolle tyypillistä oli rytmikäs liikehdintä ja tanssi.

Virkavaltaa ja papistoa vastustavat hyppääjät sanoutuivat eivät kunnioittaneet avioliittoa instituutiona, vaan pitivät parempana vapaata rakkautta. Hyppääjien l kokoukset päättyivät tavallisesti transsitilassa harjoitettuun ryhmäseksiin.

Aktin kohteena saattoi olla kuka tahansa ja pimeissä kokoustiloissa partneri voi olla myös äiti tai sisko, isä tai veli. Leikkaajat säilyttivät joitakin hyppääjien piirteitä, mm. tanssin ja liikehdinnän, mutta ajautuivat suhteessa seksuaalisuuteen toiseen ääripäähän.

Sekä hyppääjien että leikkaajien lahko sai jalansijaa Inkerinmaalla, erityisesti Keski- ja Länsi Inkerissä. Mm. Kupanitsan seudulla oli paljon hyppääjiä. Vaikka hurmosliikkeet mielletään 1800-luvun ilmiöiksi, ne olivat voimissaan yhä 1900-luvun alun vuosikymmeninä. Suomessa taipumus näyttää yhä olevan voimissaan.

Petroskoissa vielä sodan jälkeisinä vuosina leikkaajat pitivät kokouksiaan Hiilisuolla. Lapsena kohdatut, leikatut sukulaiset herättivät itse asiassa Nina Lavosen mielenkiinnon tutkia asiaa nyt myöhemmin.

Itse leikkaaminen oli monessa suhteessa julmaa puuhaa. Alkeellisilla välineillä, kuten nahka- ja partaveitsellä ja kotioloissa, ilman kivun lievitystä suoritettuna, fyysisen tuskan määrä on ollut mittaamaton. Silminnäkijöiden kuvausten mukana naisten rinnat kurottiin narulla ja miehet hauduttivat kiveksiään kuumassa vedessä ennen irrottamista.

Arvet jäivät muistoiksi menetetyistä elimistä. Nina Lavonen muistaa, miten leikatut naiset häpesivät ruumistaan esimerkiksi yhteissaunoissa.

Myös miehet saattoivat nähdä vuosienkin jälkeen seksuaalisia unia. Eräskin kuohittu mies rankaisi itseään unistaan istumalla seuraavana päivänä kylmässä vedessä.

Olisikohan paikallaan muutamien meistä mennä istumaan kylmään veteen, ettei nuo kikkeli-asia tulisi meille liian tärkeiksi, jolloin Jumalan meihin kohdentama runsaskin armo saattaa monilta unohtua. Puhumattakaan UT rakkauden sanomasta.

5

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turust

      Mielestäni täällä on esiintynyt pyrkimystä "puhtaiden pokien" malliin.

      • madson

        Olenpa ollut aika ummikko, nyt kuulin ensimmäisen kerran hyppääjistä ja leikkaajista. Leikkaajilla on kai ollut samantyyppisiä piirteitä kuin kopti kristityillä...


      • Turust
        madson kirjoitti:

        Olenpa ollut aika ummikko, nyt kuulin ensimmäisen kerran hyppääjistä ja leikkaajista. Leikkaajilla on kai ollut samantyyppisiä piirteitä kuin kopti kristityillä...

        Olen vaan hieman huolestunut kun luterilaisiksi itsensä luuleville alkaa tulla samantapaisia ajatuksia.

        Minulle kyllä riittää rauhoittumiseen pelkkä kylmässä vedessä istuminen. Ehkä tuo leikkaaminen nuoremmille voi kuitenkin olla hyväkin vaihtoehto. En lähde suoralta kädeltä sitä tuomitsemaan.

        Ainoastaan toivon, että pysyttäisiin omissa kalsongeissa.


    • viimeisimmästä

      Näissähän on näissä luterilaisissa herätysliikkeissä ollut vaikka mimmoisia tapahtumia... Saarnaajat ovat halunneet ja saaneet palkaksi naisia sänkyynsä ja viinaa pöytäänsä. On käsitetty, että "yhden ja oikean Kristuksen seurakunnan" sisällä pitää harjoittaa ristiin naimista ja lapsiin sekaantumista.

      Tämä ei ole pilkkaa, vaan totista totta parissa meidän herätysliikkeessä ja pohjois-suomen asukkaat tietävät ettei tästä viimeisimmästä tiedetystä (sillä varmasti tälläkin hetkellä näissä tietyissä liikkeissä on mitä kummallisimpia paikallisia ilmiöitä) ole kuin muutamia vuosikymmeniä aikaa.

      Siihen se aina johtaa, kun luullaan, että omistetaan yksin oikea oppi: mennään harhaan ja äärimmäisiin ilmiöihin, eristäydytään muista, eikä kukaan heistä itsestänsä tajua, miten sairaita heidän oppinsa ovat.

      • madson

        Olen lukenut siitä liikkeestä. Aika hurjaa touhu on ollut meillä täällä koto suomessakin. Seksi hurjastelua, maailmanlopun odottamista jne. Meillä täällä savon sydämessä on ollut aika rauhaisaa, mutta en tiedä tilannetta etelän ja suurkaupunkien osalta. Täällä ainakin eletään hyvää rauhaisaa rinnakkaiseloa muitten uskontokuntien kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7907
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      451
      2190
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      2092
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1668
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1224
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1205
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1075
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      829
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      724
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      715
    Aihe