Olen seurannut tämän palstan keskusteluja mielenkiinnolla ja ihaillen, koska keskustelut ovat olleet asiallisuudessaan toista maata kuin muilla palstoilla ja jopa pysyneet asiassa (ortodoksisuudessa). Olenkin yllättynyt tästä uudesta poliittisesta sisällöstä: Turkin mahdolliset EU jäsenyysneuvottelut näyttävät ärsyttävän monia. Edes Kreikassa en ole huomannut asian herättävän samaa närää – päinvastoin. Olisiko taas kerran niin, että kaukaa katsottuna asiat ovat aika teoreettisia ja varmasti erilaisia kuin täällä paikan päällä?
Mitäs jos jätettäisiin politiikka toisille palstoille ja jatkettaisiin keskustelua ortodoksisuudesta. Nimittäin mahdollisuutemme tämän tason poliittisen pelin ymmärtämiseen on mahdotonta nettiä näpräämällä ja Helsingin Sanomia lukemalla. Kreikka, Komissio, Turkki ja patriarkka pelaavat kaikki omia poliittisia pelejään, joita ei voi ymmärtää edes filokalioita lukemalla. Eikä siinä mitään pahaa ole, patriarkka on aina poliittinen vaikuttaja, halusi tai ei.
Yhden poliittisen kysymyksen kuitenkin kysyisin. Eikö teitä yhtään harmita, että ortodoksisuus on vain kuriositeetti EU:ssa ja room. kat. kirkko ja protestantit jyräävät kaikissa asioissa? Ortodoksisuus näyttää jäävän kehitysalueuskonnoksi (Kreikka, Serbia, Venäjä, yms) kun EU kehittyy lännen kirkon ehdoilla. Mitä ristiretket, filioque-nöyryytys ja turkkilaiset eivät vieneet päätökseen, sen viimeistelee lännen dominoima EU. Länsi selättää idän ja ortodoksinen yhtenäiskulttuuri hajoaa ja jää etnisten vähemmistöjen harrastukseksi.
uskontoa ja politiikkaa
11
658
Vastaukset
- Doxos
Aika velikulta :o)
"Uusi poliittinen sisältö" keskusteluissa on ihan itsesi tuomaa.
Pieni poliittinen provosointi ja sitten ihmettelet, että on politiikkaa keskustelussa (tuossa ainoassa threadissa, jossa itse pääasiassa kirjoittelet).
"Mitäs jos jätettäisiin politiikka toisille palstoille" kirjoitat ja paukautat uuden provon heti perään :oD
No huvinsa kullakin tietty- Turkissa asuva
Minusta tämän Turkki-aiheen käsittely on ollut pelkkää politiikkaa ja yritin tuoda vähän toista näkökulmaa. Kommentointi on ollut sen verran yksipuolista.
Mutta totta joo puhut, ei ole kovin loogista valittaa kirjoitusten politisoitumisesta ja heti samantien laittaa samaa sarjaa oleva provo perään. Sori, tyylirikko. Mutta kiva jos tykkäsit ;)
- Mar Sarug
Mikä on mielestäsi tuo "filioque-nöyryytys"?
Jos joku on lisännyt alkuperäiseen NK-credoon jotain, lieneekö se enemmän itseään ja apostolista uskoaan nöyryyttänyt kuin ortodoksiaa?
Ikuisesti Eläköön Haijjastaan! - Sven Tuuva
ortodoksisuus näennäisesti tai todellisesti vaikkapa kehitysalueuskonto. Ei se minua haittaa. On vai seisottava sillalla kuin Sven Tuuva niin silloin kuulee Sandelsin huudon: "Kas niin sä poika urhoinen, äl yli päästä perhanaa!"
- Publikaani
Totta kai se harmittaa, että ortodoksisuus jää tuolla tavoin taka-alalle. Ja jos muistellaan näitä epäkohtia kirkkoa kohtaan, niin ei ole myöskään pahemmin kiinnitetty huomiota siihen, mitä ort kirkoille tehtiin Balkanin alueella. Eli niitähän tuhottiin luvuton määrä.
Ja mitä tulee siihen, että asiat tapahtuvat lännen kirkon ehdoilla, niin eikö se ortodoksinen teologinen koulutus Suomessa ole menossa juuri siihen samaan suuntaan?- Turkissa asuva
Käsittääkseni myöskään ortodoksinen uskonnonopetus ei toimi kunnolla Suomessa ja lapset joutuvat esim. matkustamaan koulusta toiseen ort. usk. opetuksen takia. Luulisi nyt aikakin Suomella olevan varaa tämän perustuslaissa määritellyn "vähemmistön" oikeuksien turvaamiseen myös käytännön tasolla.
Vaikkaisin että EU:ssa peli on menetetty lobbasi patriarkka tai ei, kun kat. kirkko ei ole niitä kaikkein ekumeenisimpiä laitoksia. Esim. suuressa osaa kat. maailmaa protestantteja ei käytännössä pidetä edes kristittyinä. - Mar Sarug
Turkissa asuva kirjoitti:
Käsittääkseni myöskään ortodoksinen uskonnonopetus ei toimi kunnolla Suomessa ja lapset joutuvat esim. matkustamaan koulusta toiseen ort. usk. opetuksen takia. Luulisi nyt aikakin Suomella olevan varaa tämän perustuslaissa määritellyn "vähemmistön" oikeuksien turvaamiseen myös käytännön tasolla.
Vaikkaisin että EU:ssa peli on menetetty lobbasi patriarkka tai ei, kun kat. kirkko ei ole niitä kaikkein ekumeenisimpiä laitoksia. Esim. suuressa osaa kat. maailmaa protestantteja ei käytännössä pidetä edes kristittyinä.osissa protestanttisia "maita"/piirejä katolisia sekä ortodokseja pidetään marianpalvojina, kuvienpalvojina jne... eiköhän me olla tässä aika samalla viivalla!
- Johannes
Turkissa asuva kirjoitti:
Käsittääkseni myöskään ortodoksinen uskonnonopetus ei toimi kunnolla Suomessa ja lapset joutuvat esim. matkustamaan koulusta toiseen ort. usk. opetuksen takia. Luulisi nyt aikakin Suomella olevan varaa tämän perustuslaissa määritellyn "vähemmistön" oikeuksien turvaamiseen myös käytännön tasolla.
Vaikkaisin että EU:ssa peli on menetetty lobbasi patriarkka tai ei, kun kat. kirkko ei ole niitä kaikkein ekumeenisimpiä laitoksia. Esim. suuressa osaa kat. maailmaa protestantteja ei käytännössä pidetä edes kristittyinä.Ortodoksinen uskonnonopetus toimii kunnolla Suomessa pääpiirteissään. Koulusta toiseen matkustamista tapahtuu jossain määrin, mutta ei se ole mikään uusi ilmiö. Juridisesti asiat ovat ihan kunnossa, mutta paikallisesti opetuksen toteuttamisessa on suurta kirjavuutta.
Tämä on oma kysymyksensä, joka ei liittyne suoranaisesti keskustelun pääaiheeseen. - Turkissa asuva
Johannes kirjoitti:
Ortodoksinen uskonnonopetus toimii kunnolla Suomessa pääpiirteissään. Koulusta toiseen matkustamista tapahtuu jossain määrin, mutta ei se ole mikään uusi ilmiö. Juridisesti asiat ovat ihan kunnossa, mutta paikallisesti opetuksen toteuttamisessa on suurta kirjavuutta.
Tämä on oma kysymyksensä, joka ei liittyne suoranaisesti keskustelun pääaiheeseen.Meilläkin täällä Turkissa monet asiat ovat juridisesti kunnossa, mutta käytännöissä on parantamisen varaa ;)
Hyvä jos olette tyytyväisiä. Puoli vuotta sitten luin palstalta keskustelun, jossa kovasti valitettiin ort. usk. opetuksen tilaa. Että tulee hyppytunteja jne. Kaipa se oli turhaa valitusta sitten. Tiesittekö muuten, että koko Suomessa ei ole yhtään pätevää uskonnonopettajaa, joka kykenisi antamaan usk. opetusta muslimeille.
- Johannes
Politiikka on keskustelunaiheena aivan yhtä hyväksytty kuin moni muukin aihe, sillä kysymys on yhteisistä asioista. Politiikasta voidaan täällä puhua silloin kun sillä on kytkentä ortodoksisuuteen. Näin on käsiteltävän aiheenkin laita. Sen sijaan keskustelussa ei tule mennä henkilökohtaisuuksiin tai muihin asiattomuuksiin. Jos tästä viestiketjusta siis ei näy ihan kaikki, mitä tähän on kirjoitettu, syytä sopii etsiä mainitusta seikasta.
Me ymmärrämme Turkin tilanteesta juuri sen verran kuin tiedotusvälineiden, internetin ja omien kokemustemme avulla kykenemme selville saamaan. Lisäisin mielelläni tietolähteiden joukkoon myös tietämyksemme Euroopan historiasta. Ei sitä pidä unohtaa, päin vastoin, siitä tulee ottaa opiksi.
Ortodoksisuus ei ole kuriositeetti EU:ssa. Sen painoarvo on kasvanut uusien EU:n jäsenvaltioiden myötä, sillä onhan monessa näistä maista huomattava ortodoksinen väestö. En olisi aivan niin pessimistinen kuin Turkissa asuva.- Turkissa asuva
Toivon että olet oikeassa, koska ortodoksisuus on osa eurooppalaista rikkautta siinä missä luterilaisuus tai Suomen tataarit.
En voi muuta kun olla täysin samaa mieltä historiakäsityksesi kanssa: historiasta on opittava, mutta siihen ei pidä juutua. Minusta historia opettaa, että rauha on sotaa parempi.
En vielä ehtinyt huomaamaan, että olisit poistanut viestejä. Jos noin teit, varmastikin aiheesta. Saisi olla esim. islam-palstalla kovempi sensuuri.
Sanos vielä moderaattorina se, että olisiko minun syytä lopettaa kommentointi ettei keskustelu juutu kokonaan tähän Turkki-teemaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715