Helsingin Sanomat kirjoittaa Krista Kiurun alaisen opetusministeriön kansliapäällikön Anita Lehikoisen olleen mukana valitsemassa merkittävään kansainväliseen tehtävään henkilöä, johon tuli valituksi Lehikoisen kummilapsen isä, joka toimi myös Jukka Gustaffsonin avustajana.
Poliittiset nimitykset ovat erikseen ja sitten ovat vielä erikseen nimitykset, joissa henkilön olisi pitänyt ymmärtää jäävät itsensä, eli onko kysymys asiasta, jossa henkilö on toiminut vähän niin kuin omassa asiassaan.
http://www.hs.fi/politiikka/a1403922186788
Antti Kaikkonen naulattiin kansakunnan seinälle, kun hän oli tekemässä päätöksiä omassa asiassaan. Nyt saattaa olla kysymys siis samantyyppisestä tapauksesta, jos siis Anita Lehikoinen on ottanut osaa nimitysprosessiin.
Tulee väkisinkin mieleen se, kun Jouni Backman aikoinaan esitti kahden työryhmän jäsenenä pätevintä tuntemaansa henkilöä eli itseään YLEn toimitusjohtajaksi vuonna 2004.
Epäselvyyksiä Krista Kiurun ministeriössä
0
139
Luetuimmat keskustelut
- 2202228
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521322Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861167- 81996
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 72832
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.359739- 40731
