Suurlääniuudistus oli SDP ja KOK munaus

t:jarmo

Tässä vaalien tohinassa on jäänyt sivummalle se keskustelu, mitä on käyty Lipposen I hallituksen (SDP/KOK) ja tämän hallintoministeri Backmanin (SDP) väkisin läpirunnomasta suurlääninuudistuksesta.

Suurlääniuudistuksen johtavana ajatuksenahan oli keskustalaisen aluehallinnon murentaminen, pyrkimällä suureen SDP-vetoiseen poliittiseen lääninjohtamisyksikköön sekä viemällä kuntien itsehallinto läänien keskuksiin - Kokoomuksen ja SDP:n enemmistöiseen päätöksentekoon.

Tämä vallankaappaus kuitenkin on täysin epäonnistunut ja Keskusta on jostain käsittämättömästä syystä päinvastoin lisännyt kannatustaan niin kunnissa kuin aluekeskuksissa. Vaikka oletettiin, että Keskusta näivettyisi.

Nyt tuota suurlääninuudistusta ollaan mahdollisesti jopa purkamassa.

t:jarmo

Kun täällä joku luulee puhuvansa viisaita kuntien yhdistämisessä, pitäisi ottaa huomioon se, että nykyisin kuntien yhdistämistä ei enää pidetä suotavana Kokoomuksessa tai SDP:ssä.

Kehitys on osoittanut, että kuntien yhdistyessä Keskustan saamien äänimäärien osuus kasvaa jopa enemmän kuin Kokoomuksen ja SDPn yhdessä laskevat!

3

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piiripäällikkö

      Seuraapa Jarmo vähän tarkemmin noita uutisia. Jopa kepulaiset ovat yltyneet kehumaan tätä lääniuudistusta, joskin samaan hikeen ovat ehdotelleet jotain pieniä uudistuksia siihen.

      Mitä kuntien yhdistelemiseen tulee, niin se nyt vaan on sillä tavalla, että tässä maassa on 200 kuntaa liikaa eli 200 hallinnollista organisaatiota joutaa pois.

      Meillä on yksinkertaisesti liikaa hallintoa, liikaa hallinnollisia elimiä, liikaa hallintoa pyörittäviä byrokraatteja ja liikaa vaikkapa kunnanvaltuutettuja lautakuntineen ja pikkuruisine etuineen. Siis, pelkästään hallitnelinten lukumäärän vähentämiseksi kuntien yhdistäminen on hyödyllistä, ihan riippumatta siitä mitä SDP ja Kokoomus siitä mahtaa ajatella.

      Tässä maassa väestö ikääntyyy ja eläköityy,meillä ei yksinkertaisesti ole varaa pitää nykyistä määrää julkisia paperinpyörittäjiä istumassa veronmaksajien elätettävänä.

      • stakesin vahtimestari

        Eivät nämä paperinpyörittäjät suostu lähtemään verstaisiin ja konepajoihin eikä muuallekaan yksityisen sektorin epävarmuuteen.

        Siisti sisätyö ja varmuus viran/toimen pysyvyydestä on ylivoimainen byrokraatio-organisaatioiden kilpailuvaltti.

        Maaseutukunnista löysät on jo riisuttu aikoja sitten ja kunnantalojen lukuisat työhuoneet ammottavat tyhjyyttään.

        Hallinto on siirtynyt suuriin kaupunkeihin. Veron maksajien kustannuksella pyöritettävää piilobyrokratia eli hallinto ja siihen liittyvä tutkimus erilaisine laitoksineen on lisääntynyt kovasti, sillä pitäähän ylimpien virkamiesten hyvin koulutetuille lapsillekin olla turvalliset työpaikat.


      • Piiripäällikkö
        stakesin vahtimestari kirjoitti:

        Eivät nämä paperinpyörittäjät suostu lähtemään verstaisiin ja konepajoihin eikä muuallekaan yksityisen sektorin epävarmuuteen.

        Siisti sisätyö ja varmuus viran/toimen pysyvyydestä on ylivoimainen byrokraatio-organisaatioiden kilpailuvaltti.

        Maaseutukunnista löysät on jo riisuttu aikoja sitten ja kunnantalojen lukuisat työhuoneet ammottavat tyhjyyttään.

        Hallinto on siirtynyt suuriin kaupunkeihin. Veron maksajien kustannuksella pyöritettävää piilobyrokratia eli hallinto ja siihen liittyvä tutkimus erilaisine laitoksineen on lisääntynyt kovasti, sillä pitäähän ylimpien virkamiesten hyvin koulutetuille lapsillekin olla turvalliset työpaikat.

        Tietenkään nykyiset byrokraatit eivät suostu lähtemään mihinkään tuottavaan työhön, mutta lähivuosina iso joukko suurten ikäluokkien edustajia on siirtymässä eläkkeelle ja heidän lähtiessään pitää olot järjestää niin, että riittävä määrä paperinpyörittäjien virkoja yksinkertaisesti lakkautetaan tarpeettomana, kun viimeinen viranhaltija lähtee eläkkeelle. Helpommin homma hoituu siten, että yhdistellään hallinnollisia organisaatioita tarpeeksi ja vastaavasti rposesseja oikaistaan niin, ettei joka lappuun tarvita 15 leimaa ennen kuin asia on käsitelty.

        Kannattaa myös huomata, että me tarvitsemme voimavaroja mm. terveydenhuoltoon lähivuosina ja kuntien voimavarat pitää keskittää siihen suuntaan.

        Tutkimusten mukaan työn tuottavuus on tässä maassa kasvanut esimerkiksi tietotekniikan hyödyntmisen vuoksi varsin paljon, muualla kuin julkisessa hallinnossa. Tähän pitää nyt tulla loppu. muut vaihtoehdot ovat kuntien konkurssit tai työssäkäyvien tarpeettoman verorasituksen kasvaminen sietämättömiin mittoihin ja osaavan työvoiman maastamuutto.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7916
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      452
      2201
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2105
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1680
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1226
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1211
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1084
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      831
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      733
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      721
    Aihe