Syntilista

Eliza

Jehovan todistajien syntilista.

Luokka I, joka käsittää vakavimmat synnit. Vakavimpia syntejä Jt-opissa ovat:

-tupakointi, sikarin- tai piipunpoltto, huumeiden käyttäminen, alkoholin käyttäminen juopumiseen asti

-verensiirron ottaminen (verioppi on jatkuvassa muutoksessa; Vartiotorni-Seura sallii tällä hetkellä todistajien ottaa joitakin veren ainesosia elimistöönsä. Rokotus- ja elinsiirtokiellot, jotka vaativat aikoinaan tuhansien todistajien hengen, ovat nyttemmin myös kumotut, samoin kuin totaalinen verikielto)

-lippua ei saa tervehtiä (ei esim. saa nousta seisomaan lipun kohotessa salkoon urheilukilpailuissa; ei saa yhtyä maammelauluun suomalaisen urheilijan voitettua, tällainen olisi Vartiotorni-Seuran mukaan epäjumalan palvelemista)

-ei saa asioida ennustajalla tai harrastaa spiritistisiä istuntoja

-seurustelevan parin osapuolet eivät saa tavata toisiaan ilman "esiliinaa"/valvojaa; he eivät saa kosketella toisiaan intiimisti; kädestä pitäminen julkisilla paikoilla, esim. konventeissa, on nyt sallittu joissakin osissa maailmaa seurusteleville Jt-nuorille

-ryynimakkaraa, verilettuja tai -palttua tai muita veriruokia ei saa syödä

-ei saa äänestää (periaatteessa tämä sääntö kumottiin äskettäin, mutta käytännön tasolla sitä noudatetaan edelleen)

-ei saa olla ammattinyrkkeilijä

-ei saa arvostella järjestön johtavia veljiä tai olla eri mieltä siitä, mitä Vartiotorni-Seura kirjoittaa. Seuran kulloinenkin "totuus", raamatunselitys, on hyväksyttävä kunnes johtajistolta tulee "uutta valoa" ja "totuus" kumotaan ja korvataan uudella selityksellä, uudella "totuudella"

-homoseksuaaliset suhteet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Järjestössä ei ole homoseksuaaleja, virallisesti. Yhdessä masturboiminen luetaan homoseksuaalisuudeksi

-transseksuaaleja ei ole Seuran mukaan olemassa, transvestiitteja ei ole; sukupuolenvaihdosleikkaus
on ankarasti kielletty

Luokan II synnit ovat:

-yksin suoritettu masturbointi, joka tulee tunnustaa seurakunnan kypsille miehille, vanhimmille tai nuoren kyseessä ollessa ainakin isälle/äidille

-platoninen (ei seksiä sisältävä) seurustelu järjestöön kuulumattoman kanssa; tulee avioitua "vain Herrassa", ts. samanuskoisen kanssa

-seurustelu järjestöön kuuluvan kanssa ilman päätöstä avioitua seurustelukumppanin kanssa mahd. pian

-ei saa lotota, pelata rahapelejä (pajatso jne.; erottamisen peruste)

-ei saa viettää nimipäiviä, syntymäpäiviä; ei saa osallistua esim. työpaikalla työtoverin syntymäpäivälahjaa varten järjestettyihin rahankeräyksiin. Ei saa viettää isän- eikä äitienpäivää, vappua, pääsiäistä, uuttavuotta, juhannusta, joulua, ystävänpäivää, halloween-juhlaa; ei saa lähettää pakanallisilla kuvilla varustettuja postikortteja tai käyttää sellaisilla kuvilla varustettuja postimerkkejä tai tarroja esim. auton perässä

-ei saa olla julkisella paikalla humalassa

-ei saa kantaa kaulassa ristiä tai käyttää muita koruja, joiden käyttäminen on Seuran mielestä epäjumalanpalvontaa

-seurakunnassaan johdon ottava vanhin tai vanhinta hänen työssään auttava avustava palvelija ei saa harrastaa suu- tai anaaliseksiä (nyttemmin tätä ohjeistusta on painettu villaisella)

-naisten on pukeuduttava kokouksissa ja kenttäpalveluksessa hameisiin (tämä sääntö ei ole periaatteessa pakollinen, mutta käytännössä on)

-miehillä ei saa olla partaa

-miesten, vaikka asuisivat savimajassa keskellä Afrikkaa, on pukeuduttava länsimaiseen pukuun kokouksissa

-ei saa koristella kotia pakanallisilla koristeilla

-maailmallisten viettäessä vappua, ei saa kävellä kaupungilla ylioppislaslakki päässä

-ei saa jäädä viidestä viikottaisesta kokouksista pois, ei saa jäädä pois konventeista, suuremmista kokoontumisista joita järjestetään arkikokousten lisäksi

-kenttäpalvelusta pitää tehdä ja raportoida siihen käytetyt tunnit kirjallisesti Seuralle; jos ei raportoi, tulee nimitetyksi "toimettomaksi julistajaksi", jollainen on halveksunnan kohde. Kenttätyössä ovelta ovelle levitettävät lehdet tulee maksaa Seuralle, joka ne seurakunnille toimittaa; ovilla lehtiä vastaan saatavat lahjoitukset tulee luovuttaa lyhentämättöminä Seuralle)

-tulee osallistua 'teokraattiseen palveluskouluun', jossa miehet harjoittelevat puheiden pitämistä maailmallisille ohjeiden mukaan yleisön edessä Valtakunnansalilla. Naiset eivät saa puhua lavalta; he ovat järjestön mukaan "heikompia astioita", joille seurakunnan vastuuasemat eivät kuulu. Naiset eivät saa puhua seisoen lavalta, palveluskoulussa heidän pitää esittää kahdestaan istuen "harjoituspuheita" (toinen esittää todistajaa, toinen kiinnostunutta maailmallista, jota houkutellaan järjestöön)

-judoa, painia tai karatea ei sovi harrastaa

Luokka III käsittää paheita:

-arpajaisiin ei saa osallistua

-ei saa nostaa maljaa ja kilisyttää laseja yhteen (tällainen olisi järjestön mukaan demonistista)

-ei saa hautajaisissa nousta seisomaan vainajaa tuotaessa

-ei saa nousta häissä seisomaan hääparin tullessa sisään

-ei saa osallistua äänestykseen koulun vaaleissa

-hienoimpana päämääränä elämässä tulee pitää järjestön oppien kokoaikaiseksi levittäjäksi/palvelijaksi ryhtymistä

-maailmalliseen opiskeluun ei pidä satsata enempää kuin tarvitsee

-ei saa mielellään opiskella yliopistossa

-miesten pitää mielellään käyttää valkoista tai ainakin neutraalin väristä kauluspaitaa, ei kirkkaita värejä, suuria kuvioita jne.

-ei saa uskoa evoluutioon

-ei saa uskoa jääkauteen

-ei saa mielellään käydä psykiatrilla, jos on mielenterveydellisiä vaikeuksia, mieluummin tulee uskoutua seurakunnan "kypsille vanhimmille"

-ei saa vetää maalliseen oikeuteen veljeä tai sisarta seurakunnan sisältä. Jos on joutunut toisen järjestöön kuuluvan tekemän rikoksen kohteeksi, on esim. taloudellinen menetys mieluiten painettava villaisella, ettei järjestön maine tahrautuisi maailmallisten silmissä

-metsästys harrastuksena on kielletty, muttei ei ruuan hankkimisena. Monet todistajat metsästävät rikkaissakin maissa "ruokaa hankkiakseen"

-ei saa olla syviä ystävyyssuhteita todistajien ulkopuolella

11

743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sofisti1
    • ihanko totta

      Kirkon syntilista: Saa tehdä aviorikoksen, saa olla pedofiili, saa olla homoseksuaali, saa tappaa (jopa paloitella, viittaan Malmin surmaan, surmaaja todennäköisesti kuuluu kirkkoon, ei ainakaan Jehovan Todistaja)Saa sotia. Ei tarvitse auttaa jos Afrikassa nähdään nälkää(poltetaan mieluummin viljat, kun niillä ei ole varaa maksaa, ne jotka näistä päättävät, eivät ole Jehovan todistajia.)Saa polttaa tupakkaa, saa käyttää huumeita ja saa käyttää elämänsä ryypäten. Saa valehdella, saa huijata ja saa kieroilla verojen kanssa. Saa harrastaa irtosuhteita.Saa raiskata.Lapsien huostaanottoluvut ovat kokoajan nousussa. Ja mitä tahansa teetkin, olet onnellinen kun et joudu siitä vastuuseen, ei teolla niin väliä, joten älä ainkaan tunnusta.ym. Lista on pitkä.. En ole ainakaan kuullut että tällaiset ihmiset eivät saisi kuulua kirkkoon.Mutta tietenkin jos tällaiset asiat tuovat iloa ja onnellisuutta elämään niin mikä siinä sitten. Jatkakaa samaan malliin.Täytyy kyllä olla kieroutunut.

      • Mengele

        ...kristittyihin? Tuo em. litania kuulostaa houkuttelevalta!

      • Verna

        Minä en tiedä Jehovan todistajien syntilistoista, mutta jos ne ovat edellisessä vietissä mainitut, niin korrektiuden nimessä, jos mainitaan "kirkon syntilistat", niin eiköhän silloin tulisi puhua kymmenestä käskystä yms. eikä esittää asioita niin, kuin jokin kirkko hyväksyisi rikolliset teot.

        Evoluution muovaama ihminen on lajina aggressiivinen, eivätkä tätä ole pystyneet mitkään uskonnot tai ismit kokonaan poistamaan. On sitten kysymys luterilaisista, katolilaisista, ortodokseista, Jehovan todistajista, mormoneista, muslimeista jne., niin samoja raadollisia ihmisiä olemme kaikki. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että listasi siitä, mitä "saa tehdä" olisi minkään uskonnon parissa hyväksytty.

        Minusta olisi hyvä asia, jos voitaisiin keskustella asiallisesti myös eri tavoin ajattelevien kanssa. Aggressiivinen suhtautuminen vain herättää vastapuolessa aggressiivisuutta, ja se ei toivottavasti ole tarkoitus.

      • ihanko totta
        Mengele kirjoitti:

        ...kristittyihin? Tuo em. litania kuulostaa houkuttelevalta!

        Ei sun kannata liittyä enää mihinkään, eiköhän toivo sun osalta ole menetetty.Nimestäkin päätellen kuulut Hitlerin kategoriaan...

      • ihanko totta
        Verna kirjoitti:

        Minä en tiedä Jehovan todistajien syntilistoista, mutta jos ne ovat edellisessä vietissä mainitut, niin korrektiuden nimessä, jos mainitaan "kirkon syntilistat", niin eiköhän silloin tulisi puhua kymmenestä käskystä yms. eikä esittää asioita niin, kuin jokin kirkko hyväksyisi rikolliset teot.

        Evoluution muovaama ihminen on lajina aggressiivinen, eivätkä tätä ole pystyneet mitkään uskonnot tai ismit kokonaan poistamaan. On sitten kysymys luterilaisista, katolilaisista, ortodokseista, Jehovan todistajista, mormoneista, muslimeista jne., niin samoja raadollisia ihmisiä olemme kaikki. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että listasi siitä, mitä "saa tehdä" olisi minkään uskonnon parissa hyväksytty.

        Minusta olisi hyvä asia, jos voitaisiin keskustella asiallisesti myös eri tavoin ajattelevien kanssa. Aggressiivinen suhtautuminen vain herättää vastapuolessa aggressiivisuutta, ja se ei toivottavasti ole tarkoitus.

        Olen samaa mieltä. Totuus on kuitenkin se minkä esitin. Kuten huomaat, monet keskustelun aloitukset tällä palstalla ovat provosoivia ja mielestäni monet ala-arvoisia. Kysymys olikin lähinnä siitä, että oli huvittavaa lukea Elizan Syntilista Jehovan todistajista ja pikkutarkka kuvaus, mitä ei saa muka tehdä.Ne ovat aivan epäolennaisia asioita ja antavat todella ankean kuvan Jehovan todistajuudesta.Jehovan todistajuus on iloinen asia ja sen sanoma on myönteinen.Se miksi kannattaa toimia Raamatun ohjeiden mukaan on hyödyksi ihmiselle. Luettelin äsken Syntilistan,jonka tuloksia näkee ympärillään koko ajan.Eiköhän ne ongelmat ole maailmassa isompia kuin se mitä Jehovan todistajat eivät saa tehdä.Ja tosi asiassa, jos kirkko ei erota väärintekijöitään eikä odota yleensä kirkkoon kuuluvilta minkäänlaista vastuuta, eikö se silloin käytännössä hyväksy kaikki teot?Olen pahoillani jos loukkasin.

      • Ehheh
        ihanko totta kirjoitti:

        Onko sanoma myönteinen, jos sen mukaan 99,9 prosenttia maailman ihmisistä kokee hirvittävän tuskallisen väkivaltaisen lopun?

      • ihanko totta
        Ehheh kirjoitti:

        Onko sanoma myönteinen, jos sen mukaan 99,9 prosenttia maailman ihmisistä kokee hirvittävän tuskallisen väkivaltaisen lopun?

        En ole kyllä prosenteista kuullut.Ja kaikillahan on valinnanmahdollisuus.

      • Rasvattu_jämä
        ihanko totta kirjoitti:

        En ole kyllä prosenteista kuullut.Ja kaikillahan on valinnanmahdollisuus.

        As for humans upon earth, on the side of Jehovah will be all those fully dedicated to him and who are faithfully following Jesus Christ; compared with earth’s billions these are indeed few. They are the few that walk the narrow way or cramped road that leads to life. These will not share in the fighting but will merely sing God’s praises.—2 Chron. 20:20, 21; 2 Cor. 10:4, 5; Matt. 7:13, 14.
        On Satan’s side will be all the rest of mankind, more than 99.9 percent, even as we read: “The whole world is lying in the power of the wicked one.” That includes all the governments of the world together with their supporters, the commercial, religious and social institutions. Even the professedly Christian organizations? Yes, because all such that are friends of the world are making themselves enemies of God.—1 John 5:19; Jas. 4:4. (w58 Oct. 15 p. 614)

        Ja kuten jokaisen jehovantodistajan tulisi tietää, niin Jehovan puolella ovat ainoastaan jehovantodistajat ja heillä ainoastaan on mahdollisuus säilyä hengissä Harmagedonin taistelussa. Sinnikkäin jehovantodistaja voi tietysti esittää ei kuulleensa tätäkään, joten:

        Only Jehovah's Witnesses, those of the anointed remnant and the "great crowd," as a united organization under the protection of the Supreme Organizer, have any Scriptural hope of surviving the impending end of this doomed system dominated by Satan the Devil. (w89 Sept. 1 p. 19)

      • kun taas vaan englanniksi
        Rasvattu_jämä kirjoitti:

        I would rather read in finnish please! And i´ ve got all the rights to do it in Finland

      • Rasvattu_jämä
        kun taas vaan englanniksi kirjoitti:

        I would rather read in finnish please! And i´ ve got all the rights to do it in Finland

        >>I would rather read in finnish please! And i´ ve got all the rights to do it in Finland

        Esittämääsi oikeutta voit toteuttaa vaikka lähimmällä valtakunnansalilla. Heillä lienee vastaavat tekstit suomenkielellä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6154
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4812
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      98
      3065
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2892
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2125
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1526
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1091
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      86
      1049
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      126
      991
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      784
    Aihe