Itse pidän hänen suurimpana ansiona suviseurojen tupakanmyyntikieltoa. Väitän, että melperin äänekäs toisto täällä foorumissa edesauttoi kieltoa, tai ainakin vauhditti päätöksentekoa aiheeseen liittyen.
Kyllä melperistä on paljon ollut hyötyäkin
en ole admata
565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Enpä usko tuota.
Mepleri on uutterasti tutkinut Raamattua ja vanhoillislestadiolaisuutta. Tuskin kukaan muu on ollut yhtä uuttera. Toivotamme hänelle oivalluksia.
Minäpä uskon. En ole vl, mutta tiedän että muistaakseni Perhon suviseurojen jälkeen ei tupakkaa ole myyty suviseuroissa. Noihin aikoihin noin v. 2005 aikoihin melperi kävi rajua "tupakkasotaa" täällä ;)
Muistuu mieleeni, miten Mauno Koivuneva Nummelassa 1988 saarnasi, että epäuskoisetkin saavat kohta syyn pilkata uskovaisia laajan tupakoinnin vuoksi. Niin tai näin, on pahempaa hiplata alaikäisiä tyttöjä kuin polttaa tupakkaa.
Totta. Helluntaiset eivät polta ja joidenkin mukaan on myös tärkeää ettei ole ns. "oma tytär".
Lisääkö tupakattomuus pedofiliaa?