Somalit bussissa

Näinpä tuossa töistä tullessa että kaksi somalia oli bussiin menossa. Niiden kortti ei kelvannut ja yrittivät kovasti jotain selittää kuskille. Kuski tuskastui ja näytti kädellään että menkää sitten. Eli somalien ei tarvinnut maksaa bussikyytiä kunniakansalaisina. Sen päälle saatiin vielä nauttia koko bussimatka henkevästä kovaäänisestä "keskustelusta" (joku rasisti saattaisi sanoa jopa karseaksi älämölöksi) näiden kahden välillä.

Siinä oli varmaan kaksi Suomeen tullutta tuoretta toimitusjohtaa tai lääkäriä. Ihailin noitä ylväitä elä... ihmisiä ja kuinka vähäiseksi, säälittäväksi tavalliseksi veronmaksajaksi itseni tunsinkaan.
11397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Etu kansalaisia ovatkin somalit

Äänestä

Voihan olla, että somalin korttiasiat olivat ok. Ja puhetapoja on monenlaisia. kaikki eivät ujostele. Taisitpa itse nousta jo alunperin linja-autoon rasistisissa aikeissa.

Äänestä
  • Jäi vasara kotiin haisevat pahalle hus hus

    Äänestä

  • en hyväksy heitä kirjoitti:

    Jäi vasara kotiin haisevat pahalle hus hus

    Vaikka raksalla työskenteletkin ja vasarasi haisee, ei se anna sinulle mitään etuoikeuksia toisiin matkustavaisiin nähden.

    Äänestä

  • No, jäi mainitsematta että kuski viittasi ja kehoitti somaleita poistumaan mutta nämä jatkoivat inttämistä. Pitkä jono odotti bussiin ja aikataulun mukaan bussin piti lähteä.

    Minusta tuo on törkeää ja oli melko selvää, ettei somaleilla ollut aikomustakaan maksaa kyydistä. Niillä ei ollut matkakorttia, mutta rasismikortti oli. Se kelpaa julkisten lisäksi kaikkialle muuallekin.

    Ja puhetapa... se oli toisia huomioimatonta puolihuutamista. Ihmiset olivat vaivautuneita.

    Äänestä

  • en hyväksy heitä kirjoitti:

    Jäi vasara kotiin haisevat pahalle hus hus

    Itse oisin heittänyt no loiset ulos autosta surutta

    Äänestä

No olenpa itsekin aikoinaan tuolleen mennyt. Kännipäissäni kannelmäessä bussiin ja kortti vanha. Jankutin siinä varmaan kolme minuuttia, kunnes kuski tuumas että mee nyt perkele istumaan ni päästään lähtemään.

Äänestä

Jos ne pääsee kerran läpi sillä, että pitää kovaa meteliä niin ne oppii sen tavan ja tulevat käyttämään sitä .

Kun heillä ei ole käytöstapoja niin heihin ei tehoa mikään ,paitsi suora toiminta. Se olisi pitänyt ottaa käyttöön jo varhaisessa vaiheessa, eikä sitten kun on jo pesäpuu löytynyt.

Äänestä

Joo joskus jouluna on suomalainenkin päässyt. Mutta useammin on lapsi heitetty pakkaseen - tämmöisiä on mediakin raportoinut.

Nykyään varsinkaan ei ilman rasismikorttia pääse rahatta matkustamaan, jos kuuluu vain alkuperäiskansaan eikä johonkin hienompaan.

Äänestä

Eläinkin oppii joko huonoille tai hyville tavoille riippuen siitä, miten ne koulutetaan. Sama asenne pätee myös somaleihin, miksi ei kouluteta.
Sen takia, koska somaleilla on taskussaan koko ajan rasismikortti, jota käyttää tarvittaessa.

Äänestä
Anonyymi00011

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hillokorva kirjoitti:

Näinpä tuossa töistä tullessa että kaksi somalia oli bussiin menossa. Niiden kortti ei kelvannut ja yrittivät kovasti jotain selittää kuskille. Kuski tuskastui ja näytti kädellään että menkää sitten. Eli somalien ei tarvinnut maksaa bussikyytiä kunniakansalaisina. Sen päälle saatiin vielä nauttia koko bussimatka henkevästä kovaäänisestä "keskustelusta" (joku rasisti saattaisi sanoa jopa karseaksi älämölöksi) näiden kahden välillä.

Siinä oli varmaan kaksi Suomeen tullutta tuoretta toimitusjohtaa tai lääkäriä. Ihailin noitä ylväitä elä... ihmisiä ja kuinka vähäiseksi, säälittäväksi tavalliseksi veronmaksajaksi itseni tunsinkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu