Eurooppa tarvitsee uutta verta!

Kohti uutta Eurooppaa!

Väki vähenee Euroopasta jo vauhdilla! Seuraavan parinkymmenen vuoden aikana mm Euroopan Unionin, Yhdysvaltojen ja Japanin väestöstä jo puolet on eläkkeellä!


Koko länsimaista sivilisaatiota uhkaa demografinen katastrofi, jos väestöpyramidia ei jollain lailla saada korjattua! Aktiiviseen syntyvyyteen panostamisella tämä ei enää onnistu, sillä moni nainen ei kerta kaikkiaan halua lapsia parhaassa hedelmällisyysiässään, vaan keskittyvät sen sijaan oman uransa luomiseen, ja harkitsevat lastentekoa joskus 30-40vuotiaina. MM Tämän takia Eurooppa tarvitsee aktiivista maaanmuuttoa! Vanhat rasistiset ennakkoasenteet on kerta kaikkiaan syytä heittää romukoppaan! Karu tosiasia näet on, että Eurooppa tarvitsee nyt kipeästi uutta verta;sekä ulkomaisia huippuosaajia, että tavallisen työn tekijöiden luovuuden, innovaation ja työvoiman turvaamiseksi tulevaisuudessakin! On vihdoin viimein aika luopua vanhoista rasistisista ennakkoluuloista, jotka estävät Eurooppaa kansainvälistymästä, monikulttuuristumasta sekä uutta kasvua! Tulevaisuudessa Suomenkin kasvuveturina tulee pääasiassa toimimaan nimen omaan pääkaupungin kansainvälinen metropolialue! Vain ulkomaisia osaajia ja työntekijöitä houkuttelemalla voivat Euroopan maat selvitä tulevaisuuden jatkuvasti kovenevassa kilpailussa! Rasismi, sisäsiittoisuus ja nurkkakuntaisuus merkitsevät vain näivettymistä, väestön ikärakenteen huononemista, huoltosuhteen heikkenemistä entisestään, ja perimän muuttumista entistä köyhemmäksi! MM Yhdysvallat on hyvä esimerkki maasta, joka on rikastunut verrattomasti kiitos aktiivisen maahanmuuton, ja maata aiemmin uhkaava heikkenevä väestörakenne on nyt saatu korjattua! Euroopan Unionin ja mm Japanin on nyt vihdoin viimein aika herätä omasta eristäytyneisyydestään tämän päivän 2000-luvulle, jossa monikulttuurisuus, kansainvälisyys ja suvaitsevaisuus ovat osa jokapäiväistä elämää kehittyvissä osaamiskeskuksissa ja metropoleissa. Tiukka maahanmuuttopolitiikka maksaa kaikista eniten EU:lle itselleen sen ikärakenteen jatkuvasti huonotessa ja huoltosuhteen lopulta romahtaessa omaan mahdottomuuteensa! Samaan aikaan Eurooppalaiset yritykset tarvitsevat enemmän kuin koskaan aikaisemmin ulkomaalaista osaamista ja työvoimaa uuden kasvun kynnyksellä! Kumman tien Eurooppa siis tulee valitsemaan;näivettymisen ja ikääntymisen, vaiko taloudellisen ja kulttuurisen rikastumisen tien?

3

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • altgr

      Olen samaa mieltä. Se voisi tuoda myös pientä parannusta siihen tosiasiaan, että työpaikat karkaavat tällä hetkellä Euroopasta Aasiaan. Luulen, että Eurooppalaiset yhteiskunnat hyötyisivät tästä; Taloudellisesti ja kulttuurillisesti.

    • Eri mieltä

      Amerikka on hyvä esimerkki siitä että kaikki on riistäytynyt käsistä - kapitalismin hyväksi

      • altgr

        Kaikki on aikas laaja käsite. Mitä ihmettä tarkoitat?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2381
    2. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      344
      1971
    3. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1856
    4. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      10
      1663
    5. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1478
    6. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1022
    7. Nyt on sanottava että sattuu kipeästi

      Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu
      Ikävä
      17
      990
    8. Miksi rakastuit

      Kaivattuusi?
      Ikävä
      63
      855
    9. Teit asiat lopulta niin

      Ettei meillä ole ikinä mitään mahdollisuuksia toisiimme.
      Ikävä
      55
      840
    10. Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?

      Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?
      Maailman menoa
      2
      798
    Aihe