Juhlatilaisuudet ahdistaa

No kyllä se kohta ohi on. Ja huomaan jälkeenpäin, että ei se niin hirveää ollutkaan.

Ite oon kerran häissä menettänyt kasvoni (ja selvinpäin) ja siitä johtuen kekshn vaikka MITÄ ettei tarvi osallistua mihinkään. T: antisosiaali

Pitää varmaan ottaa sopivat kännit niin on sitten helpompi olla siellä juhlassa.

Niin ehkä niin ja juoda sitten juhlassa vielä muutaman drinkin.

Moikka :-)

Mulla on kanssa juhlat ja jopa pienimuotoiset sukutapaamiset olleet jännityksen ja ahdistuksen paikka. Olen usein ruvennut "ihmisvibraattoriksi" eli tärisemään ja vapisemaan, maha tehnyt takaperinvoltteja, korkeaa verenpainetta (jälkeenpäin päänsärky) ynnä muuta mukavaa...Olen kieltäytynyt juomasta kahvia neuroosini takia...jotenkin ihmeellisellä tavalla olen kuitenkin aina selvinnyt noista tilanteista, tosin kohtalaisella menestyksellä. Olen potenut jopa kuitenkin huonoa omaatuntoa jälkeenpäin siitä, että olen turhaan jännittänyt ja mennyt lukkoon enkä ole saanut sanotuksi yhtään mitään. Näitä tunteita tulee etenkin isänpuoleisen suvun kohtaamisessa, tuntuu, että täytyy esittää vahvaa ja pitää yllä kulissia, ensinnäkin koska vaarini on narsisti...

Tunnustan, mulla on heikko itsetunto ja olen ristiriitainen ihminen, eräällä tavalla todella vahva, mutta toisaalta hauras. Se kuuluu epävakaaseen persoonallisuuteeni. Tuntuu aina, että mun täytyy jotenkin ylittää itseni, mutta tunteet ottaa vallan. Tää on aika paha ristiriita ja saa mut käyttäytymään omalla tavallani. Lisäksi tuntuu usein, että mulla täytyy olla jossain roolissa seuran vaihtuessa. En edes oikein tiedä olenko lintu vai kala...Rohkea ekstrovertti/ Herkkä introvertti. Vai molemmat?

Olen kuitenkin kontaktissa paikallisen mtk:n kanssa ja popsinut tämän vuoden ajan venlafaksiinia, joka on muuten hyvä lääke (kritisoijat valittakoon mitä valittaa) ja auttanut hieman pitämään mielen kasassa sosiaalisissa tilanteissa ja juhlallisuuksissa. Muutaman kerran olen romahtanut, olin kyllä tosiaan väsynyt tai muuten haluton noissa tilanteissa. Eilen kävimme mummamme serkun mökillä ja oli ihan mukava tavata, tosin en meinannut saada sanaa väliin
siinä tuoksinnassa. Mutta...

Kyllä siitä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja jännittämisestä selviää kun ei anna sen ottaa ylivaltaa. Meillä jännittäjillä on usein taipumusta ylianalysointiin ja mietiskelyyn kun pitäisi keskittää energia siihen sosialisoimiseen. Rentoutusharjoitukset voi olla hyvästä (itse en kokeillut), mutta ainakin omalla kohdallani ajatustyö ja itsensä ravisteleminen on tuottanut tulosta. Kerroin myös äidinpuoleiselle suvulle ongelmastani ja totesivat sen olevan perinnöllistä. Asun kaupungin keskustassa nykyään mikä on vaikuttanut positiivisesti asioihin ja uskallan mennä kaupungilla mieleni mukaan nykyään ylpeänä platinablondina :D Itsensä kohtuullinen palkitseminen ja hemmottelu sävyttää myös onnistumisen kokemusta :)

No mutta, enköhän mä jo puliseerannut tarpeeksi. Tsemiä kaikille jännittäjille, emme ole yksin :)

Ainakin minulla sosiaaliset fobiat aiheuttavat voimakasta ahdistusta joten nämä ongelmat kulkevat käsikädessä.

Tänä kesänä tiesin, että on juhlat. Luulin meneväni hakemaan eukkoa juhlapaikalta ennen, kuin varsinaiset juhlat olivat alkaneet. En ollut ottannut alproxia. Olikin yllätys, kun paikalla oli koko suku. No istuin paikalleni ja osallistuin keskusteluun. Seurasin toisia ja huomasin, että osa oli hermostuneita. Se helpotti myös minun olo tilaani. Ahdistus tuli aalloittain, mutta helpotti myös välillä. PPäätin, etten karkaa minnekkään. Selvisin tilanteesta kunnialla ja se nosti itseluottamustani.

Mulla myös ahdistaa ihan siraasti 😰