Ei varmaan kovin monelle sano juuri mitään.
Kyseessä on viime vuonna valmistunut, tositapahtumiin perustuva tv-elokuva, jonka katselin Canal Digitalilta.
Erittäin mielenkiintoisesta aiheesta on mielestäni onnistuttu tekemään vähintäänkin hyvä elokuva.
Helmikuun 28. päivä vuonna 1997 kaksi miestä kävelee pankkiin . He ovat vuoranneet itsensä luotiliiveillä ja käsissään molemmilla AK-47:t. Poliisit piirittävät pankin. Lähtiessään pankista miehet tulittavat silmittömästi kaikkea näkemäänsä. Jälkeenpäin laskettiin, että ryöstäjät ampuivat yli 1100 laukausta. Käsittämätöntä, että ainoat uhrit olivat ryöstäjät itse.
Pääosissa nähdään mm. Michael Madsen, joka viimeksi veti loistoroolin elokuvassa Kill Bill vol.2, sekä Ron Livingston. Hänet muistetaan parhaiten mahtavasta Taistelutoverit- sarjasta.
Ohjaajana toimi Yves Simoneau, joka on ohjannut lähinnä televisiosarjoja ja-elokuvia.
Kaiken kaikkiaan erittäin toimiva paketti, jota suosittelen katsottavaksi, jos vain eteen osuu.
44 Minutes: The North Hollywood Shoot-Out
PeeVee
0
151
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696