NIMET

----- Nimi

Sana tai sanaliitto,
jota käytetään ilmaisemaan mm. jotakin
- persoonaa,
-paikkaa,
-eläintä tai
-kasvia.

”Nimi” voi tarkoittaa myös jonkun mainetta tai häntä itseään.

”Jokainen suku taivaassa ja maan päällä on kiitollisuudenvelassa nimestään” Jehova Jumalalle (Ef 3:14, 15).

Hän perusti ensimmäisen ihmisperheen
ja salli Aadamin ja Eevan saada lapsia. Sen tähden maalliset suvut ovat kiitollisuudenvelassa nimestään hänelle.

Hän on myös taivaallisen perheensä Isä.
Ja samoin kuin hän kutsuu nimeltä lukemattomia tähtiä (Ps 147:4),
hän antoi epäilemättä nimet myös enkeleille (Tu 13:18).

Ihmeen välityksellä tuotettu manna on kiintoisa esimerkki siitä,
miten jollekin täysin uudelle annettiin nimi.
Kun israelilaiset ensi kerran näkivät sitä, he huudahtivat:
”Mitä se on?” (man huʼ?) (2Mo 16:15.)
Nähtävästi tästä syystä he nimittivät sitä ”mannaksi”,
joka luultavasti merkitsee ’mitä se on?’ (2Mo 16:31).

Kaikki tutkijat eivät ole samaa mieltä
eräiden nimien alkuperästä, juurista ja merkityksestä.
Tästä syystä Raamatun nimistä esitetyt merkitykset
vaihtelevat eri hakuteoksissa.
Raamatun nimet voivat koostua
yhdestä tai useammasta sanasta tai kokonaisista lauseista. ---------.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200003177
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pelkästään Raamatun 'elohim' sanasta on yli 30 sivua eri merkityksiä ja niille vaihtoehtoja eräässä Saksalaisessa kirjassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Babel Bibliassa kirjoitti:

----- Nimi

Sana tai sanaliitto,
jota käytetään ilmaisemaan mm. jotakin
- persoonaa,
-paikkaa,
-eläintä tai
-kasvia.

”Nimi” voi tarkoittaa myös jonkun mainetta tai häntä itseään.

”Jokainen suku taivaassa ja maan päällä on kiitollisuudenvelassa nimestään” Jehova Jumalalle (Ef 3:14, 15).

Hän perusti ensimmäisen ihmisperheen
ja salli Aadamin ja Eevan saada lapsia. Sen tähden maalliset suvut ovat kiitollisuudenvelassa nimestään hänelle.

Hän on myös taivaallisen perheensä Isä.
Ja samoin kuin hän kutsuu nimeltä lukemattomia tähtiä (Ps 147:4),
hän antoi epäilemättä nimet myös enkeleille (Tu 13:18).

Ihmeen välityksellä tuotettu manna on kiintoisa esimerkki siitä,
miten jollekin täysin uudelle annettiin nimi.
Kun israelilaiset ensi kerran näkivät sitä, he huudahtivat:
”Mitä se on?” (man huʼ?) (2Mo 16:15.)
Nähtävästi tästä syystä he nimittivät sitä ”mannaksi”,
joka luultavasti merkitsee ’mitä se on?’ (2Mo 16:31).

Kaikki tutkijat eivät ole samaa mieltä
eräiden nimien alkuperästä, juurista ja merkityksestä.
Tästä syystä Raamatun nimistä esitetyt merkitykset
vaihtelevat eri hakuteoksissa.
Raamatun nimet voivat koostua
yhdestä tai useammasta sanasta tai kokonaisista lauseista. ---------.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200003177

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu