Kehoitusta

Sanaa julistaessa, muistakaa aina tämä, että te vastaatte Herralle aina sanoistanne ja vastuunne tuntien julistakaa Sana aina sille tarkoitetulla arvolla ja pyhyydellä. Ja teitä myös kehoita, että olkaa rohkeita siinä, että te Jumalalle olette kuuliasia, ettekä ihmisiä, hedän sanojaa, tai ajatuksiaan pelkäisi ja sen mukaan sitten kulkis ja eksyisi. Mutta kukin kulkekoon, sen oman kutsumusksensa ja uskonsa mukaan, ottamatta itselleen tehtävää, johon ei usko riitä, muistaen, että pelkurikaan ei tule olla, jotta Jumalan tahdon mukaan pystyy elämään, jottei ahdistuksen tullessa Sanan vuoksi heti sitä jättäisi, kuten kalliolle kylvetty siemen, joka pian noustuaan oraalle, kuihtui, kun siinä ei ollut juurta. Olkaa siis rohkealla miellellä.

Lopuksi eläkää sovussa kaikkien ihmisten kanssa, jos teistä vain on kiinni ja kiittäkää aina Jumalaa.

Teitä kehoittaen

Mikko Ainasoja

http://hengensanaa.omablogi.fi/
484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aamenia.

Äänestä

Kiitos kehotuksesta. Siinä on meille miettimistäkin.

Äänestä

Mikään ei ole Herralta salattua.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikkoainasoja79 kirjoitti:

Sanaa julistaessa, muistakaa aina tämä, että te vastaatte Herralle aina sanoistanne ja vastuunne tuntien julistakaa Sana aina sille tarkoitetulla arvolla ja pyhyydellä. Ja teitä myös kehoita, että olkaa rohkeita siinä, että te Jumalalle olette kuuliasia, ettekä ihmisiä, hedän sanojaa, tai ajatuksiaan pelkäisi ja sen mukaan sitten kulkis ja eksyisi. Mutta kukin kulkekoon, sen oman kutsumusksensa ja uskonsa mukaan, ottamatta itselleen tehtävää, johon ei usko riitä, muistaen, että pelkurikaan ei tule olla, jotta Jumalan tahdon mukaan pystyy elämään, jottei ahdistuksen tullessa Sanan vuoksi heti sitä jättäisi, kuten kalliolle kylvetty siemen, joka pian noustuaan oraalle, kuihtui, kun siinä ei ollut juurta. Olkaa siis rohkealla miellellä.

Lopuksi eläkää sovussa kaikkien ihmisten kanssa, jos teistä vain on kiinni ja kiittäkää aina Jumalaa.

Teitä kehoittaen

Mikko Ainasoja

http://hengensanaa.omablogi.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu