Kysymys sheriffille

Kirjoitin eilen asiallisen mielipiteeni otsikolla Ihmisen kehityksestä. Aamulla kävin katsomassa mielipidekirjoitustani ja siihen oli tullut jo palautetta. Siitä olisi kehkeytynyt oiva keskustelu, mutta -nyt- tultuani tietokoneelle jouduin toteamaan harmikseni, että se oli poistettu.

Ymmärrän kyllä hyvin, että rasistisia tekstejä ei saa julkaista, mutta minun mielipiteeni ei todellakaan ollut rasistinen. Se oli vain toteava mielipide, jonka tarkoitus oli ilmaista kantani viime aikoina paljon puhuttuun asiaan älykkyyseroista. Tosin ilmaisin tämänkin kantani hyvin suppeasti kirjoitelman lopussa ja olin sijoittanut sen päättelyketjun loogiseksi ratkaisuksi. Suurin osa teksitiäkin koski aivan muuta asiaa.

Haluasin vain tietää, että millä perusteella harmiton mielipiteeni poistettiin? Minusta tuntuu, että motiivisi kirjoitusten poistamiseen tuskin ovat täysin puhtaat. Miten voi olettaa, että keskustelua syntyy vain eufeminisoimalla asioita?
16359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

vielä huomannut Neuvostoliiton uutta tulemista Suomeen. Et saa kirjoitella mitään mikä on epämielyttävää sheriffistä.

Äänestä

Viides kolonna vihaa valkoisia. T: Kadunlakaisija.

Äänestä
  • ihmisvihaaja. T. Polunpyyhkijä

    Äänestä

  • valehteleva kirjoitti:

    ihmisvihaaja. T. Polunpyyhkijä

    Valkoisia ihmisiä vihaavalta valehtelijalta saatu viesti lämmittää aina paatunutta sydäntä. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    Valkoisia ihmisiä vihaavalta valehtelijalta saatu viesti lämmittää aina paatunutta sydäntä. T: Kadunlakaisija.

    valehtelija. T. Tienhuiskija

    Äänestä

  • paatunut kirjoitti:

    valehtelija. T. Tienhuiskija

    Vihasi ihmisiä kohtaan on sysi mustaa. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    Vihasi ihmisiä kohtaan on sysi mustaa. T: Kadunlakaisija.

    mutta valkohehkuista katkera ihmisvihasi. T: Väyläsiivooja

    Äänestä

  • sysimustaa kirjoitti:

    mutta valkohehkuista katkera ihmisvihasi. T: Väyläsiivooja

    Olet ihmisvihaaja. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    Olet ihmisvihaaja. T: Kadunlakaisija.

    nyt on tullut aika paljastaa mitä kadunlakaisijana esiintyvä kaveri oikeasti tekee työkseen:

    "YK sekä monet kansainväliset tutkijaryhmät ovat päättäneet lopettaa ns. suvaitsevaistoksi kutsutun kansanryhmän etsinnät tuloksettomina. Etsintöjä johtaneen Jyväskylän yliopiston olkinukkeinstituutin mukaan näyttää erittäin todennäköiseltä, ettei kyseistä kansaa ole koskaan edes elänyt, vaan kyseessä voi olla pelkkä legenda.

    Etsintöihin ryhdyttiin, kun useilla keskustelupalstoilla kerrottiin jopa sadoista suvaitsevaistohavainnoista etenkin eri puolilla Suomea. Suvaitsevaiston kerrottiin muun muassa tehneen kaikkea tyhmää, olleen ihan eri tyhmiä, ja mä en ainakaan ala, miksen mä saa olla sananvapaus kun nuo muutkin on sananvapautta. "

    Kadunlakaisija on Jyväskylä yliopiston olkinukkeinstituutin johtaja.

    Äänestä

Jo kuvauksesi aikataulusta kertoo minulle, että enpä ollut ko. aikaan moderointihommissa. En siis osaa sen tarkemmin vastata kysymykseesi.

Kerron tuolla lukituissa aloituksissa, että esitän poistetusta mielipiteestä arvioni suomi24 -osoitteessani, jos vain saan siitä kopion.

Tämä on tietty pikkusen hankala käytäntö, kun pitäisi tähän varautuakseen tallentaa kaikki lähetettämänsä viestit. Mutta mahdollisuus kuitenkin.

Terv. Mover

Äänestä
  • poistelet täältä viestejä ja sitten vetoat siihen ettet muista, ollut paikalla tai ymmärätänyt mistä täällä keskusteltiin. toimintasi ala-arvoisuudellaan on ihmisoikeuksien silkkaa halvalla panemista.

    Äänestä

  • harrastelija biologi kirjoitti:

    poistelet täältä viestejä ja sitten vetoat siihen ettet muista, ollut paikalla tai ymmärätänyt mistä täällä keskusteltiin. toimintasi ala-arvoisuudellaan on ihmisoikeuksien silkkaa halvalla panemista.

    - se on tietysti oma asiasi. Minä - tietääkseni - olen joka tapauksessa ainoa, joka ko. "palvelua" tässä keskusteluportaalissa tarjoaa.

    Mutta nyt - hyvää yötä!

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - se on tietysti oma asiasi. Minä - tietääkseni - olen joka tapauksessa ainoa, joka ko. "palvelua" tässä keskusteluportaalissa tarjoaa.

    Mutta nyt - hyvää yötä!

    ja huomenna sitten lauletaan näin

    -no mutta ettekö te näe? minähän menin nukkumaan klo 01:38 kun öitä toivottelin. miten olisin voinut poistaa asiallisia viestejänne yön aikana?
    sähköpostiini voitte kuitenkin lähettää kopsuja kirjoitelmistanne, niin vastaan -jos vastaan- sitten sinulle tämän saman mitä edelläkin.

    hieman läpinäkyvää, etten sanoisi..

    Äänestä

  • 3+13 kirjoitti:

    Läpinäkyvää on vain yksi asia: Esim. sinä et niitä reklamaatioita postiini lähetä - ja suret sen jälkeen kaltoin kohdeltuna täällä.

    Sorry, en voi auttaa - konstini ovat tässä.

    Äänestä

mover ei koskaan tiedä aiheettomista poistoista mitään, mutta antaahan hän kuitenkin mahdollisuuden kysellä niistä spostin välityksellä. heh.

Äänestä
  • morkaa muuveria, hän suorittaa hyysäri-puolueen selittäjä opiston peruskurssia melkoisella menestyksellä.
    jo tässä vaiheessa hän pystyy käyttämään muistamattomuutta aina kun tilanne käy hankalaksi . valheetkin tulevat joustavasti pseudo-tieteellisen lässytyksen saattamina niinettä tyhmempi niihin uskoo . ihan niinkun oikeelta politiikoilta . ilmeisesti hänellä on edessään tuottava ura jonkun suunnan kellokkaana ja hän pääsee jakamaan meitin verorahoja yhdessä maahantuotujen muukalaisten kera .
    suosittelisin kuitenkin perusteellisempaa tutustumista esim. african asioihin sisältä päin eikä täälltä turvallisen välimatkan takaa somalituttujen opastuksella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

harrastelija biologi kirjoitti:

Kirjoitin eilen asiallisen mielipiteeni otsikolla Ihmisen kehityksestä. Aamulla kävin katsomassa mielipidekirjoitustani ja siihen oli tullut jo palautetta. Siitä olisi kehkeytynyt oiva keskustelu, mutta -nyt- tultuani tietokoneelle jouduin toteamaan harmikseni, että se oli poistettu.

Ymmärrän kyllä hyvin, että rasistisia tekstejä ei saa julkaista, mutta minun mielipiteeni ei todellakaan ollut rasistinen. Se oli vain toteava mielipide, jonka tarkoitus oli ilmaista kantani viime aikoina paljon puhuttuun asiaan älykkyyseroista. Tosin ilmaisin tämänkin kantani hyvin suppeasti kirjoitelman lopussa ja olin sijoittanut sen päättelyketjun loogiseksi ratkaisuksi. Suurin osa teksitiäkin koski aivan muuta asiaa.

Haluasin vain tietää, että millä perusteella harmiton mielipiteeni poistettiin? Minusta tuntuu, että motiivisi kirjoitusten poistamiseen tuskin ovat täysin puhtaat. Miten voi olettaa, että keskustelua syntyy vain eufeminisoimalla asioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu