Suomalaismies putosi helikopterista kuolemaan:

Suomalaismies putosi helikopterista kuolemaan: "Olemme todella pahoillamme"


Torstai 3.7.2014 klo 13.55



Norjassa tapahtui torstaina onnettomuus, jossa kuoli 37-vuotias mies.

Ulkoministeriöstä kerrotaan Iltalehdelle, että Norjan viranomaisilta saadun tiedon mukaan kyseessä oli Suomen kansalainen.

Asiasta on uutisoinut muun muassa Norjan TV2.

Uutisen mukaan helikopteri oli noin 600 metrin korkeudessa, kun mies toistaiseksi tuntemattomasta syystä putosi veteen. Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan, että heilläkään ei toistaiseksi ole tietoa tapaukseen johtaneista syistä.

Miehen löytämiseksi aloitettiin välittömästi etsinnät. Hänet löydettiin noin tunnin kuluttua.

Mies oli ilmeisesti ollut työskentelemässä Statoilin öljynporauslautalla ja helikopteri oli tuomassa häntä Bergeniin.




Helikopterikuljetusfirman CHC Helikopter Servicen edustaja Svein Thompson kommentoi Norjan TV2:lle, että he ovat tapauksesta shokissa.

- Tällaista tragediaa emme ole kokeneet koskaan aiemmin. Olemme todella pahoillamme. Ajatuksemme ovat miehen perheen luona, Thompson sanoi.

Statoilin edustaja Ørjan Heradstveit puolestaan kommentoi, että tapaus on tutkinnassa ja kyseessä on voinut olla sairauskohtaus. Heradstveit ei halunnut kommentoida Iltalehdelle tapausta enempää.
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Torstai 3.7.2014 klo kirjoitti:

Suomalaismies putosi helikopterista kuolemaan: "Olemme todella pahoillamme"


Torstai 3.7.2014 klo 13.55



Norjassa tapahtui torstaina onnettomuus, jossa kuoli 37-vuotias mies.

Ulkoministeriöstä kerrotaan Iltalehdelle, että Norjan viranomaisilta saadun tiedon mukaan kyseessä oli Suomen kansalainen.

Asiasta on uutisoinut muun muassa Norjan TV2.

Uutisen mukaan helikopteri oli noin 600 metrin korkeudessa, kun mies toistaiseksi tuntemattomasta syystä putosi veteen. Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan, että heilläkään ei toistaiseksi ole tietoa tapaukseen johtaneista syistä.

Miehen löytämiseksi aloitettiin välittömästi etsinnät. Hänet löydettiin noin tunnin kuluttua.

Mies oli ilmeisesti ollut työskentelemässä Statoilin öljynporauslautalla ja helikopteri oli tuomassa häntä Bergeniin.




Helikopterikuljetusfirman CHC Helikopter Servicen edustaja Svein Thompson kommentoi Norjan TV2:lle, että he ovat tapauksesta shokissa.

- Tällaista tragediaa emme ole kokeneet koskaan aiemmin. Olemme todella pahoillamme. Ajatuksemme ovat miehen perheen luona, Thompson sanoi.

Statoilin edustaja Ørjan Heradstveit puolestaan kommentoi, että tapaus on tutkinnassa ja kyseessä on voinut olla sairauskohtaus. Heradstveit ei halunnut kommentoida Iltalehdelle tapausta enempää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu