Olisiko oikeasti ihmiset reilua jos ministerien ja kansanedustajien palkat pudotettaisiin työttömyyskorvauksen tasolle, lisäksi poistettaisin kaikki taksi sun muut matkaedut, saavat jumalauta rueta maksamaan kuin normaalit ihmiset veronmaksajina..
Kansanedustajien ja ministerien palkat alas
KusiKuntaEdustaa
1173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joku eduskunta on pikkutekijä tässä asiassa, vaikka siellä onkin useita avustajiakin palkattu ministereille hyvillä ansioilla ja eläkkeillä.
Kukahan näistä poliitikoista uskaltaisi paljastaa sen pääongelman, joka aiheuttaa tämän järkyttävän jatkuvasti kasvavan verotuksen tarpeen ?
640 000 ihmistä on hyvin suojatussa työpaikassa julkisella sektorilla, lomaa 8 viikkoa puolitoistakertaisella palkalla. Palkkaukseen ilmoittavat niinsanotun tehtäväkohtaiset palkan, joka on vain 2/3 osaa todellisesta palkasta. 5000 €:n palkkaa kuukaudessa nauttii yllättävän moni näistä itseään alipalkatuiksi väitetyistä noin puolet tienaa vuodessa jo 60 000 € bruttona. Tästä sitten lasketaan eläkemaksut ym. Sivukulut prosentteina.
Kokoomus aloitti tämän julkisen sektorin hyysäämisen lupaamalla sairaanhoitajille 25 prosentin palkankorotuksen. Ääniä tuli ja valtaa, mutta jälki näkyy todella suurena verotuksen tarpeena, joka on viennyt ostovoiman.
Julkisella sektorilla on aivan omat etunsa esim. Viiden vuoden irtisanomissuoja kuntaliitostapauksissa ja palkkaharmonisointi jossa palkkoja pelkästään korotetaan.
6000 -7000 €uron kuukausipalkkaa nauttivia rehtoreita ja toimistopäälliköitä on julkisella sektorilla tuhansittain ja Persut parkuvat jostain EU:sta.
10 vuotta julkisen sektorin säästöt on tehty yrityksiä kilpailuttamalla ja suurimman työllistäjänä PK sektorin selkäranka on murrettu. Työvoimaa joudutaan irtisanomaan ja lomauttamaan, kun katteet ovat kuralla ja kassa tyhjä.
Miksi tässä piilo sosialistien maassa hyysätään pelkästään julkista sektoria, verotetaan ja kilpailutetaan yksityistä sektoria, eikö kukaan poliitikoista uskalla tätä lausua ääneen.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa on pulaa työnantajista ei tekijöistä. Lähes jokaisella yksityisen sektorin toimijalla on julkisen sektorin aivan oma kyttääjä, kuin pohjois-Koreassa.
Julkisen sektorin palkkaukseen olisi puututtava, Kreikan, Espanjan ja Portugalin malliin. Muuten verotuksen tarpeen lisääntyminen ei lopu koskaan.
Julkisen sektorin kilpailuttaja ei kilpaile itse laisinkaan, viiden tonnin kuukausipalkka juoksee tekee tai ei tee. Jotain on pahasti vialla.
Yhteiskunta on myös keksinyt piiloverotuksen julkisen sektorin työntekijöiden paikan turvaamiseksi. On rakennusvalvonta maksua, liikuntapaikkamaksuja, liittymämaksuina, tonttikeinottelua hintaa ylemmäs, terveyskeskusmaksua jne... Kuntien yhtiöt jylläävät markkinoilla syöden PK yrityksiä, voitot tuloutetaan kuntien kassaan.
Kunnallispoliitikot ovat täysin ulkona ja virkamiehet vievät laivaa, sekä korottavat palkkaansa, verraten muiden kuntien vastaavissa tehtävissäoleviin.
Veronmaksajaa viedään oikein kunnolla tässä maassa ja rahat otetaan julkisen sektorin palkkioihin köyhimmiltäkin eläkeläisiltä.
Sellainen hallitus meilläkin joka on äänestetty valtaa, herätkää ihmiset herätkää.
Vaikuttaa Kreikan mallilta, jota tässä takavuosina naureskeltiin ja kehuttiin Suomea Euroopan Japaniksi, ahkerien ihmisten maaksi.
Kolmen A:n Suomi on kohta mennyttä ja tulee kylmä.
"Paljon on puhuttu siitä, että Suomessa on liian suuri julkinen sektori, ja että sitä tulisi karsia. Tilastojen perusteella väite ei pidä paikkaansa. Julkisen sektorin menoja ovat kasvattaneet kuntien osalta ostopalveluiden lisääntynyt osuus - palkkamenot ovat laskeneet - ja valtion osalta EU:lle menevien rahamäärien kasvu."
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156946-eu28n-luottoluokitus-putosi-aan
Myös kasvava työttömyys on aiheuttanut julkisen sektorin kallistumisen, lisöksi Suomi on saanut uusia maksuja maksettavakseen esim EU määräyksellä. Tuolla linkissä hieman eri maksuja:
"Edes viranomaiset eivät tiedä tarkalleen, kuinka paljon suomalaista sosiaaliturvarahaa virtaa ulkomaille EU-lainsäädäntöön perustuen."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12015877/#comment-66221088
Kommentoijien kannattaisi lukea ensin.
"EUVOSTOLIITON KANSANTALOUS TUTUKSI.pdf"
https://docs.google.com/file/d/0B9TMDnzhBdvRa1hfMHlsTVE4RWs/edit?pli=1
Näin ollen euvostoliittolaiseen talouskuriin sitoutuminen on taloudellinen
itsemurha, joka aiheuttaa konkurssiaallon.
Konkurssiaalto on jo aiheutettu, kilpailuttamalla yritysten talous kuralle ja verottamalla niitä mielivaltaisesti, julkisen sektorin eduksi.
Työttömiä on tullut satoja tuhansia yksityiseltä sektorilta ja valtion työntekijät ovat muuttuneet palkkajohtajaksi.
Euvostoliiton opeilla ei tätä oravanpyörää pysty muuttamaan miksikään. Julkinen sektori on saneerattava ja mielummin palkan alennuksilla ja etujen leikkaamisella, kuin irtisanomisilla jotka aiheuttaisivat vain lisää ongelmia ja kuluja yhteiskunnalle.
Ostopalveluilla on saatu työn tuottavuutta runsaasti aikaiseksi, mutta myös samalla kova kilpailu on tuottanut yrityksille rahoitusongelmia. Kunnan palkollinen uupuu jo 7,5 tunnin työpäivissä, kun yksityisellä sektorilla yrittäjä tekee 12 tuntisia työpäiviä paljon kovemmalla työtahdilla uupumatta.
Kuntien palkkasummat ovat kasvaneet kovaa tahtia koko 2000 luvun ja lomat, sekä eläkemaksut tulevat prosenttikertoimena päälle. Kokonaisverotusaste on kiristynyt tämän verotuksen tarpeen vuoksi merkittävästi ja kaikki on tietysti pois ostovoimasta.
Ostopalvelut alkavat olla käännekohdassaan, enää ei voi tehdä halvemmalla ja konkurssien jälkeen hintataso kohoaa ja taas verotuksen tarve lisääntyy.
Markkinataloudessa hinnat eivät jatkuvasti laske ne voivat myös nousta ja siinä onkin seuraava julkisen sektorin miina.
PK yrittäjän konkurssi vain on tuskainen ja asuntokin voi mennä alta, kunnan työntekijän taloudellinen vastuu on nolla.
No näitten em. maailmanlopun enteitten valossa on edusmiestemme ja -naistemme
palkanalennusvaatimus sieltä mielettömimmästä päästä alakertaa.
Tätä samaa on jauhettu kunnallishistorian hämäristä aamuista saakka,ja tä-
mä asetelma luo edelleen opportunisteille mahdollisuuden oman hännän nostoon!
No Panic.Suomessa hallitus ei koskaan ole niin vahva että uskaltaisi uhmata
kuntahallintoa ja sen äänestäjiä.Nähtiinhän se jo kuntauudistuksen ja soten
osalta.Joten rahoitusongelmilla pelottelijat kyllä näkevät asian vain omana
poliittisena portaanaan,sillä hyvin meillä menee ja rahojakin riittää :)
Mikähän on ollut ongelman nimi: Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Porttugalissa, Latviassa jne... Lainahanat sulkeutuivat, eikä velaksi voinutkaan enää elää, ei tullut maailman lopua, vaan julkisen sektorin palkan alennus ja saneeraus.
Suomen velkakäyrät ovat sitä luokkaa nousuvauhdiltaan, että kyllä me tuohon samaan kohtaloon mennään vauhdilla.
Yksityissektorin alasajo on jo kaikessa traagisuudessaan toteutettu ja asuntojen arvonalennus käynnistynyt.
Yksityinen sektori on kaikissa maissa se rahantekokone, jolla rahaa sorvataan julkiselle sektorille jaettavaksi. Jos se yskii tulee ongelma pienellä viiveellä julkisen sektorin rahoittamiseen. Velalla hommaa voidaan jatkaa tietysti niin kauan kun sitä saa, mutta sehän on siirrettyä verotusta.
Suomi on yksi Euroopan kalleimmista maista ja se johtuu pääsääntöisesti verotuksesta, jolla ylläpidetään julkisen sektorin palveluita.
Sosdem tyylillä toistensa paitoja pesemällä ja kyttäämällä mitä kanssa elijät tekevät ei pitkälle pötkitä. Se näkyy jo Sossujenkin kannatuksessa.
Eerikeillä ei tässä maassa yleensä ole hätää ollut koskaan, RKP roikkuu hallituksissa kuin takiainen, vaikka olisi mukana kuinka typerissä päätöksissä tahansa. Eerikeistä suurin osa nauttii myös saaristolaislisiä ja oleskelee julkisen sektorin töissä.
Valtion talous ei ole sen kummempi kuin yksityistalouskaan nollia on vain enemmän perässä. On täysin selvää, että sellaisella ihmisellä menee heikosti, joka joutuu ruokansa kaupasta velaksi ostamaan.
Yrittäjille tosiaankin alkaa riittämään tämä kilpailuttaminen. On todella epäreilua kilpailuttaa vain yhden ammatin harjoittajia ja kupata kaikki säästöt sieltä.
Julkisen sektorin hyvine eläkeetuineen tulee myös kilpailla keskenään, kyllä kunnan insinöörin työt joku tekee viidellä tonnilla kuussa, ei siitä 7000 € tarvitse maksaa.
Yrittäjille syötetään nykyisin kaikkea kyttäämistä ja kurjistamista ja byrokratia on jo aivan käsittämätöntä. Esimerkiksi metsäkoneyrittäjät ja kuorma-autoilijat on kilpailutettu jo täysin kuralle, eikä neljäntoista tunninkaan työpäivä riitä. Eikö tämä sikakilpailuttaminen ole jo työpaikkakiusaamista, eihän kukaan tällaista työtahtia kestä ilman minkäänlaisia lomia.
Julkinen sektori vaan nostelee palkkojaan ja kunnat, sekä valtio ottavat velkaa palkkojen maksuun. Eikö tämä reipas hallitus voisi lopultakin puuttua todellisiin ongelmiin lillukan varsien sijaan.
Yrittäjät kantavat kaiken riskin terveytensä uhalla ja aina vaan vaaditaan lisää. Toivottavasti tästä tulee pian loppu.
Kansanedustajien palkkojen laskeminen työttömyyskorvausten tasolle on sinänsä väärä pyrkimys. Pitäisi pyrkiä siihen, että työttömyyskorvauksia ei tarvittaisi laisinkaan. Kaikilla olisi kunnon työtä ja palkallaan voisi elää.
Töiden pitäisi etupäässä olla tuottavampia, vientisektorille jne... Näin veroja voitaisiin perustellusti laskea ja ostovoima lisääntyisi.
Tämä kaiken tukeminen verorahoilla on ryöstäytynyt käsistä ja veroja tarvitaan aina vaan enemmän. Vihreä politiikka on saannut ylisuuren vallan ja asumisesta, sekä elämisestä muutenkin on tullut älyttömän kallista.
Edellä on puututtu eriarvoisuuteen , joka lisääntyy kovaa vauhtia omalla tavallaan. On totta että varmaankin yrittäjiltä vaaditaan jo liikaa työtä ja suurin osa koulutetusta nuoresta polvesta hakeutuu yhteiskunnan löysempiin ja turvatumpiin töihin.
Ahkerat vähenevät huolestuttavasti ja julkisen sektorin työ on tuottavuudeltaan heikko. Sitten ovat nämä laskutaitoiset tuilla eläjät, jotka osaavat laskea verotuksen jälkeen työstä käteenjäävän rahasumman.
Toinen puoli on sitten nämä julkisen sektorin isopalkkaiset tuomarit, lääkärit, rehtorit, johtajat sun muut jotka pitävät älyttömän suuria palkkojaan imago kysymyksenä. Suuri bruttopalkka antaa kuulemma arvostusta, vaikka yli puolet menee veroa jo palkasta ja taas puolet jos jotain ostaa. Ovat useasti todellisuudessa köyhiä ja velkaantuneita, mutta yhteiskunnalle erittäin kalliita.
Mielenkiintoinen ajatus oli, että kilpailutetaan nämä johtajat ja isopalkkaiset, varmasti palkkakulut laskisivat. Samalla tietysti laskisivat myös verotulot.
Tuskin tätä kuitenkaan uskaltaisivat edes Persut ottaa esiin, vaikka yhteiskunnan eriarvoistumisesta kovin paasaavatkin.
Jotain todella radikaalia pitäisi kyllä tehdä, jotta saataisiin nousu käynnistettyä. Yrittäjiä tulisi tietysti saada lisää ja tätä kautta työpaikkoja. Miten olisi yrittäjälle ensimmäinen 50 000 € verovapaasti, niin eiköhän yrityshaluja alkaisi löytyä. Verovapauden voisi vaikka sitoa myös työpaikkojen määrään, jolloin veronmenetyksiäkään ei käytännössä tulisi, kun työpaikat tuottaisivat veroa.
Jotain myös työmoraalia parantavaa tulisi keksiä ja intoa kansalaisille muutenkin, eläkekatto kolmeen tonniin olisi niitä ensimmäisiä eriarvoisuutta vähentäviä ja eläkerahoja säästäviä toimenpiteitä.