Kunnioitusta edessä ajaville motoristeille!

Miksi autoilijat! niin pienillä kuin vähän suuremmillakin autoilla ajavat aina Motoristin takapuskurissa kiinni! Esim. Kun itse on laittanut vilkun päälle ja kääntynyt risteyksessä ja havainnut että ketään ei ole näköpiirissä! Ja asia muuttuu alle puolen minuutin kuluttua aiva toiseksi! Kun Taustapeilistä näkee kaahari autoilijan joka on kiihdyttänyt ja on ihan peräpeilissä kiinni! Tämä ottaa motoristin pattiin aika lujasti!!! Onko muut kokenut samaa koskaan saaden sitä Respektiä?
16158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Osaavat ne motoristitkin! Olen monta kertaa ihmetellyt, kun perässä ajavan motoristin on pitänyt hinkata eturengastaan takapuskuriini. Mitä jos hirvi olisi loikannut tielle ja olisin äkkiä polkaissut kunnolla jarrua? Silloin olisi hirven lisäksi nähty myös lentävä motoristi.

Äänestä

Missä olet nähnyt tuollaisia tapauksia? Omien kokemusteni mukaan moottoripyörä tulee takaa, vilahtaa ohi ja häipyy kaukaisuuteen. Ei niiden vauhdissa lainkuuliainen autoilija pysy.

Äänestä

Kyllä se motoristi jättää väliä kun pesee tuulilasin häähähähähähä. Polkupyöräilijöistähän tulee motoristeja kun ne aikuistuu, hhäähähähä

häähähäh

Äänestä

Itse en koskaan tee niin, kyllä mä huomioin sen että motoristi on
varsin haavoittuvainen, ei voi ottaa sitä riskiä että ajaisi päin.

Vaikka ramsayn rantatiellä maisemi ihailtiin eräs päivä ja hidasteltiin niin en
nyt mene siihen taakse hiillostamaan teitä, terveisiä sinne pariskunnalle
jonka takana istuvan selässä luki yamaha.

Äänestä

"Miksi autoilijat! niin pienillä kuin vähän suuremmillakin autoilla ajavat aina Motoristin takapuskurissa kiinni!"

Onko moottoripyörissä nykyään takapuskureita?

Lähelle tulee joskus ajauduttua aivan tahattomasti, koska se kaksipyöräinen peittää niin vähän näkyvyyttä. Ei tule ajatelleeksi sitä turvaväliä, kun edessä ei näytä olevan juuri mitään (autoon verrattuna).

Kun huomaan tilanteen, jätän heti väliä reilusti, sillä mp voi pysähtyä yllättävän äkkiä. Tai sitten menen ohi, jottei tarvitse hengittää sen moninkertaisesti autoja myrkyllisempiä pakokaasuja.

Voisiko motoristi vilkauttaa jarruvaloa varsinaisesti hiljentämättä, jotta autoilija heräisi huomaamaan liian lähellä ajamisen?

Äänestä
  • Suurinosa moottoripyöristä alittaa samat pakokaasuvaatimukset kuin autotkin. Poislukien kaksitahtiset mutta nekin alkavat olemaam väehenemään päin lukumäärältään. Katalysaattorit ovat olleet jo vuosia nelitahtisissa pyörissä. Motoristina kyllä joutuu toisinaan edessä ajavan auton käryissä ajamaan ja sen jälkeen kymlä haisee vaatteetkin ja pitkään.

    Äänestä

  • Mikä käryää ja mikä ei? kirjoitti:

    Suurinosa moottoripyöristä alittaa samat pakokaasuvaatimukset kuin autotkin. Poislukien kaksitahtiset mutta nekin alkavat olemaam väehenemään päin lukumäärältään. Katalysaattorit ovat olleet jo vuosia nelitahtisissa pyörissä. Motoristina kyllä joutuu toisinaan edessä ajavan auton käryissä ajamaan ja sen jälkeen kymlä haisee vaatteetkin ja pitkään.

    Uutisia vain 4 vuotta sitten:
    "Museoautoksi rekisteröityjen henkilöautojen osuus kaikista liikennekäytössä olleista henkilöautoista oli 0,6 %. Kaikista liikennekäytössä olevista moottoripyöristä museorekisteröityjen osuus oli sen sijaan 5,0%."
    http://www.trafi.fi/tietoa_trafista/ajankohtaista/1190/liikennekaytossa_olevien_ajoneuvojen_maara_vakaa

    "Komissio tahtoo moottoripyörävalmistajien ilmoittavan hiilidioksidipäästöistään ja polttoainetehokkuudestaan vuodesta 2013 eteenpäin."
    http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/eu+tahtoo+moottoripyorien+paastot+kuriin/a511393

    Äänestä

  • uusi poloilija kirjoitti:

    Mitä yrität kertoa? Vuosituhannen alusta, muistaakseni 2003 lähtien on kaikissa nelitahtisissa moottoripyörissä oltava katalysaattori. Päästöt siis samat kuin henkilöautoissa. Jos 5% kaikista moottoripyöristä on ilman päästörajoituksia niin on se radikaalisti vähemmän kuin pakokaasupäästörajojen ulkopuolella olevien autojen päästöt. Ja kun ajattelee miten paljon paremmin keskimäärin motoristit huollattavat ja säädättävät pyöränsä kuin vanhojen henkilöautojen omistajat ei jää epäselväksi kummista pahemmat käryt tulee autoista vai pyöristä.

    Äänestä

  • uusi poloilija kirjoitti:

    Uutisia vain 4 vuotta sitten:
    "Museoautoksi rekisteröityjen henkilöautojen osuus kaikista liikennekäytössä olleista henkilöautoista oli 0,6 %. Kaikista liikennekäytössä olevista moottoripyöristä museorekisteröityjen osuus oli sen sijaan 5,0%."
    http://www.trafi.fi/tietoa_trafista/ajankohtaista/1190/liikennekaytossa_olevien_ajoneuvojen_maara_vakaa

    "Komissio tahtoo moottoripyörävalmistajien ilmoittavan hiilidioksidipäästöistään ja polttoainetehokkuudestaan vuodesta 2013 eteenpäin."
    http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/eu+tahtoo+moottoripyorien+paastot+kuriin/a511393

    Henkilöautoja oli vuonna 2012 Suomessa n.3000000. Museoautoja siitä se 0.6% tekee 15000kpl museoautoja. Moottoripyöriä on rekisterissä n.245000kpl ja siitä museorekisterissä 5% tekee 12500kpl. Museoikäisiä autoja siis 15000 ja museopyöriä 12500kpl. Kummat saastuttaa enemmän? Ja kun vielä ottaa huomioon museoikäiset suuret V8-moottorit järkytyävine bensan-ja öljynkulutuksineen niin vai tekniikasta mitään ymmärtämätön ei käsitä miten paljon suurempi saastemäärä näistä museoautoista ilmaan tupruaa kuin museopyöristä. Ja pieni osa museoikäisistä autoista ajaa vieläpä ympäri vuoden. 70-ja 80-luvun autoja (museoikäisiä siis!) näkee talvellakin päivittäin.

    Minulla oli 80-luvun puolivälistä, 90-luvun lopulle autossani tuollainen mainitsemasi "museoikäinen suuri V8 moottori".
    Koko ajalta pidin kirjaa, johon jokaisen tankkauksen yhteydessä merkitsin tankatut litrat ja ajetut kilometrit.
    Tuon kirjanpidon mukaan, autoni keskikutus oli 14,7l/100km.
    Auto panoi n. 1800kg, 5,7l V8 moottori ja kolmivaihteinen automaatti, perävälitys 3,08.
    Öljyt vaihdoin n.5000-10000km:n välein ja öljynvaihtojen välissä, ei koskaan tarvinnut listätä öljyä.

    Vertailuksi otan minulla 5 vuotta olleen (ei ole enää) Audi A6 Avant Quattro 4,2l V8 Tiptronic. Audin kulutus oli ajotietokoneen mukaan suunnilleen sama, mutta mittauksien mukaan, ajotietokone kaunisteli kulutuslukemaa reilusti. Mitattu kulutus oli lähempänä 16l/100km.
    Öljyä ei kyllä Audikaan vienyt.

    Vain tekniikasta mitään ymmärtämätön voi väittää, että ehjä, säädöissä oleva moottori, voisi pelkästään siksi kuluttaa paljon, kun se on vanha.

    Äänestä

  • Mikä käryää ja mikä ei? kirjoitti:

    Henkilöautoja oli vuonna 2012 Suomessa n.3000000. Museoautoja siitä se 0.6% tekee 15000kpl museoautoja. Moottoripyöriä on rekisterissä n.245000kpl ja siitä museorekisterissä 5% tekee 12500kpl. Museoikäisiä autoja siis 15000 ja museopyöriä 12500kpl. Kummat saastuttaa enemmän? Ja kun vielä ottaa huomioon museoikäiset suuret V8-moottorit järkytyävine bensan-ja öljynkulutuksineen niin vai tekniikasta mitään ymmärtämätön ei käsitä miten paljon suurempi saastemäärä näistä museoautoista ilmaan tupruaa kuin museopyöristä. Ja pieni osa museoikäisistä autoista ajaa vieläpä ympäri vuoden. 70-ja 80-luvun autoja (museoikäisiä siis!) näkee talvellakin päivittäin.

    Todennäköisyys sille, että edessä ajava henkilöauto on museoajoneuvo on huikeasti pienempi todennäköisyys sille, että edessä ajava moottoripyörä on museoajoneuvo.

    Äänestä

  • uusi poloilija kirjoitti:

    Todennäköisyys sille, että edessä ajava henkilöauto on museoajoneuvo on huikeasti pienempi todennäköisyys sille, että edessä ajava moottoripyörä on museoajoneuvo.

    Jäi näköjään sana pois välistä. Yritetäänpä udestaan:

    Todennäköisyys sille, että edessä ajava henkilöauto on museoajoneuvo on huikeasti pienempi kuin todennäköisyys sille, että edessä ajava moottoripyörä on museoajoneuvo.

    Äänestä

Kunnioitus pitää ansaita.

Tässä viime vuosina on aika paljon näkynyt sellaistakin ilmiötä, että körötellään mopolla reilusti alle rajoituksen - joko maisemia katsellen tai sen vuoksi, ettei kustomilla viitsi olla niin pahasti tuulen riepoteltavana. Eli nopeus voi olla 70 kahdensankympin alueella tai 75-80 satasen alueella.

Pistää tuo vituttamaan, etenkin, kun letkaan osuu kakkoseksi joku matkailuauto tms. millä ei riitä paukut ohitukseen ja joka puolestaan peittää tehokkaasti näkyviä, joten jonosta on paha lähteä ohi taaempaakaan.

Ja viimeksi tuli vähän samaa, kun iso lössi moottoripyöriä köröttely hajanaisena muodostelmana. Lössin väliin ei sopinut, joten siitä olisi pitänyt päästä kerralla ohi, mikä taas on helpommin sanottu kuin tehty mutkaisella tiellä, jolla on paljon vastaantulijoita. Ja taas kerran se nopeus oli alkuun rajoitus -5 (80 -rajoitusalueella) ja siitä sitten koko ajan hidastettiin, kun rupesi satamaan ja jengi alkoi vissiin katsomaan paikkoja, mihin pysähtyä. Joo, sitähän ei kannata kerralla pysähtyä, vaan pitää hidastaa kuuteen kymppiin ja sitten pyörä tai 2 kerrallaan leveikkeille muutaman kilometrin matkalla...

Äänestä

Jaa että oikein puskurissa kiinni, missäs se sijaitsee, ei ole näkynyt, joten koittakaapas itse noudattaa turvavälejä ja palatkaa turhien ohitustenne jälkeen oikealle kaistalle hiukan myöhemmin, ei ihan puskurin eteen.

Äänestä

Nyky motoristeilla on oikean käden ranne kipsattu, ne loukkas sen rakentaessaan "lisäpitkiä". Nyt ne tarvii punavalon persieseenkin......muuten ei liivi pullistu.

Äänestä

Minä en anna yhtään kunnioitusta moottoripyöräilijöille, koska he ovat itse hakeutunet omilla pelleilyillä täysin vapaaehtoisesti sellaiseen tilanteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyttynen kirjoitti:

Miksi autoilijat! niin pienillä kuin vähän suuremmillakin autoilla ajavat aina Motoristin takapuskurissa kiinni! Esim. Kun itse on laittanut vilkun päälle ja kääntynyt risteyksessä ja havainnut että ketään ei ole näköpiirissä! Ja asia muuttuu alle puolen minuutin kuluttua aiva toiseksi! Kun Taustapeilistä näkee kaahari autoilijan joka on kiihdyttänyt ja on ihan peräpeilissä kiinni! Tämä ottaa motoristin pattiin aika lujasti!!! Onko muut kokenut samaa koskaan saaden sitä Respektiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu