Narinkkatorilla tapahtuu 31.7.2014

Siis sinne

Lauri ”Late” Johansson Narinkkatorilla 31.7.2014

Joukko entisiä rikollisia ja kovanaamoja esiintyy Ex-Criminal Day -tapahtumassa Narinkkatorilla Helsingissä 31.7.2014. Kello 12 alkavan tilaisuuden tunnetuimmat puhujat ovat elinkautista istuva kolmoismurhaaja Lauri ”Late” Johansson ja nyrkkeilyn raskaansarjan Suomen mestaruuden Tony Halmetta vastaan 1996 voittanut Jukka ”Käpylän Pyöveli” Järvinen.

Mielenkiintoisimpiin puhujiin lukeutuu pankkiryöstöjä tehtaillut Lasse Ainasoja, jonka aseella Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin. Ainasoja vapautettiin Ruotsissa kaikista syytteistä, kun hän kertoi poliisille Palmen murha-aseen sijainnin. Puhujat kertovat elämänmuutoksesta, jonka usko Jeesukseen on saanut aikaan.

Kello 18 asti kestävän Ex-Criminal Dayn musiikissa palvelevat kitaristilegenda Jukka Tolonen, Heidi Johansson, Petri Kammonen sekä Kuningaskalastaja Ilpo Salon johdolla.

Päivän iäkkäin puhuja on 87-vuotias Antti Sainio, joka yritti räjäyttää itsensä dynamiitilla, heräsi ruumishuoneella ja on sen jälkeen johtanut yli 2000 vankia uskoon. Kampissa Jumalan voimasta kertovat myös Ruotsin alamaailmaa paljon evankelioineet Raimo Rahnasto ja Heikki Lindqvist, entinen väkivaltarikollinen Martti Stenbacka, monta kertaa vankilassa istunut nuori romanijulistaja Leif Schwarz sekä muita entisiä ja nykyisiä linnakundeja ja -mimmejä.

Ex-Criminal Dayn järjestää Citymission, joka on Vapaa evankeliumiyhdistys ry:n toimintamuoto ja toimii yhteiskristillisesti eri seurakuntien ja kirkkojen kanssa. Tapahtuma kuvataan AlfaTV:lle. Lisätietoa Citymissionista löytyy osoitteessa www.citymission.fi.

Lisätietoa: Ali Niemelä Citymission / Vapaa evankeliumiyhdistys ry
045 873 9150 [email protected] www.citymission.fi
http://www.armo.info/blogi/tekijä/Keijo/

24

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hopi hopi hop

      Puskista huutelijat paikalle kuulemaan todistuksia elävästä Jumalasta, Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen muuttavasta voimastaan.

      • ...

        ...


    • -jarmo-

      MIelenkiintoinen setti jengii.. täytyy koittaa päästä katsomaan jos Herra suo.

      • KTS (Ei kirj.)

        Mennään jarmon kans käs käässä tonne ...:D


      • Mää ja mäkätä männes
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Mennään jarmon kans käs käässä tonne ...:D

        Sinä määt palestiinaan heittelemään pommeja Israelin kansalle ja kovaääniseen huutamaan, kuinka teitä raukkoja sorretaan. Hamasilta ja eappilta saat myötätuntoa ja tietysti exhellarilta.


    • Herra toimii

      Palstan häiriköt. Huomio.

    • totisesti toimii

      Sinne vain mukaan paikalle kaikki kynnelle kykenevät "epäilevät Tuomakset". :D Jos noin karskit hemmot on kääntyneet uskoon, niin miksei palstan "puskista huutelijatkin". Jeesus on suurin!

    • Täältä

      Kääntyykö riivatutkin?

      • totisesti toimii

        Kyllä, jos otat täydestä sydämestäsi Jeesuksen vastaan elämääsi ja anot syntisi anteeksi.


      • -lapsi-

        Raamattu ja mies nimeltä Armo

        Markuksen evankeliumi:
        5:1 Ja he tulivat toiselle puolelle järveä gerasalaisten alueelle.
        5:2 Ja kohta kun hän lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli saastaisen hengen vallassa.
        5:3 Hän asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa;
        5:4 sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään.
        5:5 Ja hän oleskeli aina, yötä ja päivää, haudoissa ja vuorilla, huutaen ja runnellen itseään kivillä.
        5:6 Kun hän kaukaa näki Jeesuksen, juoksi hän ja kumartui maahan hänen eteensä
        5:7 ja huutaen suurella äänellä sanoi: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua."
        5:8 Sillä hän oli sanomaisillaan sille: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki."
        5:9 Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta."
        5:10 Ja se pyysi pyytämällä häntä, ettei hän lähettäisi niitä pois siitä seudusta.
        5:11 Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella.
        5:12 Ja ne pyysivät häntä sanoen: "Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin."
        5:13 Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveen.
        http://www.youtube.com/watch?v=HphPbsCE0Co


    • Tarkennus

      Tarkennus, ettei tapahtuma tule suorana lähetyksenä AlfaTV:llä vaan joskus myöhemmin koosteena.

    • Kuinka on?

      Tämän muistamme ja tapaamme siellä. Onko meillä punainen neilikka rinnassa?

    • Häh

      Mistä tunnistamme toisemme?

      • åppåpåpå

        Kullä linnakundi toisensa tunnistaa. Koittakaa kuitenkin olla rähisemättä.


    • Hyvä päivä!

      Ja tämän hienon tapahtuman jälkeen suoraan Urheilutalolle, missä Herzogit viimeistä iltaa, tai sitten netin ääreen seuraamaan TV7 Plussan suoraa lähetystä. :)

    • Kerro,

      Moneltako ollaan netin ääressä?

    • ylistystä

      Klo 18.00 :)

    • Että näemme

      Jassoo. Aloitamme siis valmistautumisen illan viettoon.

    • Joko olet asemissa?
      • ylistystä

        Minä ainakin oon paikalla netin ääressä. Tosi hyvällä mielellä. Siunattua iltaa meille jotka tuota tilaisuutta taas katsotaan. :)


    • Mitähän erityisen erinomaista siinä on, että ei tee väkivaltarikoksia?

      Suurin osa maailman ihmisistä nimittäin ei tee väkivaltarikoksia.

      • ---

        Äläs nyt. Mitä siitä että tappaa muutaman ihmisen. Se on pientä, kunhan muistaa katua kaatumabileissä. Seurakunta on täysin polvillaan.


    • Ei ymmärtä

      Mistä sinä nyt puhut, ufoista vai?

    • Olitko mukana

      Oliko siellä narinkkatorilla jengiä. Kertokaa ihmeessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2555
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2213
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1917
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1635
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 76
      1484
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      112
      1397
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe