(En ole aivan varma, mille osastolle tämä
kuuluisi, mutta koska aihe liippaa
jälleensyntymää ja hyvän ja pahan suhdetta,
päätin, että tämä on oikea paikka)
Satuin tuossa tutkailemaan amerikkalaisen
psykologi Jose Stevensin kirjaa "Lohikäärmeiden
kesyttäminen - eli pelkoihin perustuvien
käytösmallien muuntainen voimaksi". Pääosin se
käsitteli seitsemää erilaista ihmisten omaksumaa
virheellistä käytösmallia, eli 'lohikäärmettä',
jotka olivat ylpeys, itsensä aliarviointi,
marttyyrius, kärsimättömyys, ahneus, itsetuho ja
itsepäisyys (näitä ei siis käsitelty synteinä,
vaan lähinnä ihmistä itseään rajoittavina
käytöstyyppeinä). Kirjassa puhuttiin kuitenkin
myös ns. henkisistä kypsyystasoista
(vastasyntynyt - konttausikäinen - lapsi -
nuori - aikuinen - vanhus). Nämä eivät suinkaan
jakaantuneet välttämättä ihmisen biologisen iän
mukaan; kirjassa kypsyystasot kuvasivat lähinnä
tiettyyn kypsyystasoon kiinnijäänyttä aikuista.
Eikä tällä tarkoitettu ääriesimerkkejä
täydellisesti lapsen tasolle jääneistä
aikuisista, vaan kenties älykkäistäkin, ehkä
työssäkäyvistä ihmisistä, jotka eivät
välttämättä hallitse tunne-elämäänsä, tai
saattavat olla hyvin itsekkäitä tai lapsellisia
tunnetasolla. Matalalle kypsyystasolle jääneet
aikuiset eivät siis olleet mitään
harvinaisuuksia; mm. lapsen asteella olevia
aikuisia arvioitiin olevan n. kolmasosa koko
maailman väestöstä.
Kirjassa ei suoraan puhuttu jälleensyntymisestä
ja sen vaikutuksesta henkiseen kypsyystasoon,
mutta uskon vahvasti, että esim. vanhuksen
kypsyystasolle pääsee vain monen elämän
kokemuksen kautta, ja vastaavasti ensimmäisiä
elämiään elävät omaksuvat helposti lapsen
tasolle kuuluvia käytösmalleja.
Mielestäni kirja tarjoaa myös hyvän vaihtoehdon
iänikuiselle paholais-ajattelulle; ihmisten
vääryydet johtuisivat kypsyystaso- ja
jällensyntymäoppeja silmälläpitäen siis lähinnä
tietämättömyydestä; eihän vauvaakaan syytetä,
jos hän tietämättään näpistelee pikkutavaroita.
Vaikkette siis olisikaan kyseistä kirjaa
lukeneet, kuulisin mielelläni kommentteja ja
mielipiteitä henkisiin kypsyysasteihin liittyen.
Henkisistä kypsyystasoista
8
342
Vastaukset
- matti-esko
Kaikki psykologiaan liityvä on paskaa,koska psykologia on påaskaa jonka tarkoitus on saada ihmiset tuhtemaan itsensä huonoksi ja mielenvikaiseksi jotenkin, ja sitten SOPEUTUMAAN psykologien yhteiskuntaan ,jossa ihmiset on tehty zombeiksi jollain psykologien latteuksilla,joilla maennetaan ihmiset ja tapetaan niiden ihmisoikeudet.Laajempi sovellutus psykiatria, joka jo suoraan tappaa ihmiset.
- Teemu23hki
Tuo kirja ei ole lähellekään psykologiaa. Se löytyy kirjastosta rajatieto osastolta. Kirjastossakin on omat psykologian kirjat joiden sisältö on sitä monimutkaista ja tuttua psykologiaa.
- Qadesha
Löytyy hyllystäni. Tämä(kin) kirja on sutaistu kasaan niistä opeista joita Michael-nimellä kulkeva useamman sielun (jotain 1000 kpl?) entiteetti on kanavoinut eri ihmisten kautta USAssa. Näihin oppeihin kuuluu oleellisena juuri reinkarnaatio, joten todellakin sielun kypsyystaso perustuu siihen kuinka monta kertaa tällä pallolla on ehtinyt palloilemaan. Tätä samaa Michael-sarjaa ovat mm. "Maasta Taoon" ja "Taosta Maahan" ja niin päin pois... En ole aivan mielettömän lääpälläni näihin kirjoihin, mutta tuo sinun mainitsemasi on aivan käyttökelpoinen ja ajatuksia herättävä.
Mitä tulee tähän Michael-entiteetin olemassaoloon, niin uskokoon ken tahtoo. - 12345
voisi kiinnostaa myös kirja ´Narsistinen Luonnehäiriö´ kirj. Hare en muista etunimeä aika äskettäin ilmestynyt, josta myös tunnistaa kuinka kehittymättömiä ja pikkulapsen tasolla suuri osa ihmisiä on.
- Mamaki
Valaistuttuaan Siddartha Gautamasta tuli Buddha ja hän näki näyn lootuslammikosta: osa ihmisistä on henkisesti vielä kuin nuppuja lammikon pohjan mudassa, osa on jo alkanut kasvaa pimeydestä kohti valoa, osa näkee jo totuuden valon loistavan kuten aurinko valaisee lammen pintaa, osa on jo pinnalla ja availee terälehtiään...
Mutta myös niillä mudassa vielä uinuvilla on täysi potentiaali kasvaa valoon, siinä mielessä olemme kaikki tasa-arvoisia.
Eli buddhalaisuus on siis jo alkumetreillään tajunnut idean ihmisten erilaisista henkisistä kypsyystasoista. - keskusteleva
Sanoit: "Kirjassa ei suoraan puhuttu jälleensyntymisestä
ja sen vaikutuksesta henkiseen kypsyystasoon,
mutta uskon vahvasti, että esim. vanhuksen
kypsyystasolle pääsee vain monen elämän
kokemuksen kautta, ja vastaavasti ensimmäisiä
elämiään elävät omaksuvat helposti lapsen
tasolle kuuluvia käytösmalleja."
Harmi vaan, että emme muista mitään oletetuista aiemmista elämistä. Joudumme siis suhtautumaan nykyiseen kuten ainoaamme. Kypsymistäkin pääsee sen vuoksi tapahtumaan vain tämän yhden ja ainoan elämämme puitteissa.- Eräs joka heräs
Muistan menneitä elämiäni, mutta en ala niitä tähän luetella kaikkien haukuttavaksi.
- Nasse
Joka siellä kyseli että:
Nasse taitaa olla homo!
Joten kypsyys on noin 6-7 v. lapsen tasolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727