Taas on kuukausi vaihtunut ja adventistit ovat ilmeisesti edelleen rukoilleet Jumalansa apua Nigerian kaapatuille tytöille, niin onkos rukoilu tuottanut tulosta?
Viitaten myös aiempaan keskusteluun:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12297324
Onko jo myönnettävä, että Jumala ei yksinkertaisesti välitä?
Vai eikö rukouksia vieläkään lausuta uskossa?
Vai eikö kukaan enää rukoile, kun usko ei ole riittävän kova, koska Jumala ei toimi pyynnöstä millään?
Vai onko tämä kenties maailmanlopun enne, sillä jos kerran Jumala ei ehdi vastata rukouksiin, lieneekö Hänellä jo piikkarit lähtökuopissa ja on pistänyt jo satulan hallavan hevosensa selkään ja kohta singahtaa pilvistä kuin Usain Bolt konsanaan?
Vai onko kenties tuo toinen Jumala pistänyt Jahven rautoihin ja kaappiin, kun Hän sai taas kaapattua monta uutta jäsentä ja mahdollista tuoretta asemiestä oman uskontonsa valtaa viemään alueella eteenpäin?
Onkos mitään arveluja siitä, että miksi Jumala on yhtä hiljaa kuin on ollut jo muutaman tuhat vuotta.
Ei enää mannaa taivaaasta, ei enää halkaise meriä, ei kurmoota vihollisiaan, ei tee yhtään mitään, ei vastaa edes rukouksiin.
Ja ne Nigerian kaapatut tytöt
21
74
Vastaukset
- Kiihkouskovainen#jesse
Jumala ei välitä koska sitä ei ole :P se on satuhahmo jotka ihmiset ottaa liian tosissaan...
- pyh!
Noinhan ne saatananpalvojat väittää ...
- pyh!
Taasko sinä alat lässyttää typeryyksiäsi?
>>> Taasko sinä alat lässyttää typeryyksiäsi? >>>
Koko adventtilahko rukoilee noiden tyttöjen puolesta ja mitään ei tapahdu, niin mikä mahtaa olla sinun selityksesi asialle?
Jumala ei välitä, ei kiinnosta vai on parempaakin tekemistä, kuten kytätä sapattina ettei vaan kukaan tee vääriä asioita?
- oiskohan näin?
Minä jostai luin että niitä tyttöjä oli saatu takaisin ainakin muutama, olisko busmannin rukous auttanut tuohon?
- juu pääs
Alkuvaiheessa taisi muutama päästä karkuun, mutta silloin ei vielä oltu edes rukoilemaan alettukaan.
>>> Minä jostai luin että niitä tyttöjä oli saatu takaisin ainakin muutama, olisko busmannin rukous auttanut tuohon? >
Miksikös Jumala päästi sieltä muutaman karkuun ja loput jäivät raiskattaviksi ja kidutettaviksi?
Jumalasi haluaa nähdä niiden jäljelle jäävien tuskan ja kauhun, kun he ymmärtävät, että muutaman pakenemisen ansiosta heitä valvotaan entistä tarkemmin ja luultavasti heihin kostetaan se, että muutama pääsi lähtemään?
Minä en rukoile tytöille apua yhdeltäkään satuolennolta, koska siitä ei ole mitään hyötyä.
Tietenkin toivon heidän vapauttamistaan, mutta ei siinä yksikään henkiolento tai satuolento tule apuna olemaan.
Mutta kun raamatun Jumalaa ei näy kiinnostavan, niin kokeilkaas rukoilla joulupukkia, maahisia tai vaikka yksisarvista avuksi. Ehkä niistä joku auttaa.- kyllä se näin on?
bushmanni kirjoitti:
>>> Minä jostai luin että niitä tyttöjä oli saatu takaisin ainakin muutama, olisko busmannin rukous auttanut tuohon? >
Miksikös Jumala päästi sieltä muutaman karkuun ja loput jäivät raiskattaviksi ja kidutettaviksi?
Jumalasi haluaa nähdä niiden jäljelle jäävien tuskan ja kauhun, kun he ymmärtävät, että muutaman pakenemisen ansiosta heitä valvotaan entistä tarkemmin ja luultavasti heihin kostetaan se, että muutama pääsi lähtemään?
Minä en rukoile tytöille apua yhdeltäkään satuolennolta, koska siitä ei ole mitään hyötyä.
Tietenkin toivon heidän vapauttamistaan, mutta ei siinä yksikään henkiolento tai satuolento tule apuna olemaan.
Mutta kun raamatun Jumalaa ei näy kiinnostavan, niin kokeilkaas rukoilla joulupukkia, maahisia tai vaikka yksisarvista avuksi. Ehkä niistä joku auttaa.Jos et usko Jumalaan niin miksi hänestä sanot mitään, taitaa siellä sielun sopukoissa olla vielläkin pienoinen kaipaus Jumalan puoleen, jos kerran olet ollut uskossa niin ei se kaipaus niin vain mene unholaan, vaikka kuinka yrittäisi tehdä Jumalasta satuolentoa. Ala vain rukoilemaan niiden tyttöjen puolesta kyllä Jumala kuulee myöskin sinun rukoukset, hän rakastaa meitä kaikkia vaikka me emme rakastaisi Jumalaa, hän on rakkaus ja rakkaus ei voi tehdä kenellekään pahaa.
kyllä se näin on? kirjoitti:
Jos et usko Jumalaan niin miksi hänestä sanot mitään, taitaa siellä sielun sopukoissa olla vielläkin pienoinen kaipaus Jumalan puoleen, jos kerran olet ollut uskossa niin ei se kaipaus niin vain mene unholaan, vaikka kuinka yrittäisi tehdä Jumalasta satuolentoa. Ala vain rukoilemaan niiden tyttöjen puolesta kyllä Jumala kuulee myöskin sinun rukoukset, hän rakastaa meitä kaikkia vaikka me emme rakastaisi Jumalaa, hän on rakkaus ja rakkaus ei voi tehdä kenellekään pahaa.
>>> Jos et usko Jumalaan niin miksi hänestä sanot mitään >>
Sitähän tässä ollaan etsimässä.
>>> Ala vain rukoilemaan niiden tyttöjen puolesta kyllä Jumala kuulee myöskin sinun rukoukset >>>
Miksi kuulisi minun rukoukset kun miljoonat ovat rukoilleet monta kuukautta, eikä mitään tapahdu?
Olisi aika itsekästä kuvitella, että juuri minun rukoukseni auttaisi. Se voisi olla jopa kuolemansynti kuvitella, että juuri minä olisi se, jonka rukous sitten kuultaisiin.
Tai olisihan se aika ironista.
>>> hän rakastaa meitä kaikkia vaikka me emme rakastaisi Jumalaa >>>
Rakastaako myös Nigerian kaapattuja tyttöjä?
Aika oudosti kyllä näyttää sen, vai miten sinusta?
Tässäkin minua ihmetyttää se, että miksi Jumala käyttäytyy niin, että moni menettää uskonsa tällaisissa tilanteissa?
Onko Jumalan suuri suunnitelma käyttäytyä niin, että ihmiset menettävät uskonsa tyystin, mutta onko se Jumalalta taas samanlainen sadistinen ansa kuin minkä Hän loi paratiisissa Aatamille ja Eevalle?
Brasilian Naymar rukoili kovasti ennen eilistä ottelua Jumalaltaan suojelusta ja niin vain selkänikama murtui, joten miten käynee Naymarin uskon, jos hän yhtään kykenee pohtimaan asioita loogisesti?
Vai keksiikö hän jonkin oudon selityksen tapahtumalle pitääkseen Jumalansa vielä hetken elossa?
- eräs lukija
Älä nyt bushmanni ala luomaan ajatusta kaiken kattavasta järjestyksestä loppuun olevasta.
Tiedät ihan tarkkaan miten elämässä asiat menee, eli ei ole mikään niin sanottu.
Vaikuttaa siltä, että et ymmärrä kaikkea. Nyt nojaudut kaikessa tieteen nimiin. Ok ja ymmärrettävää.. mutta edelleen meitä monia lukioita kiinnostaa se että mitä tämä elämä on ja ei myöskään ole pelkkää sattumaa( sama miltä kantilta ajattelee). Kaikki sinun oletus esim. jotain uskontokuntaa kohtaan viestittää sitä että olet puolueellinen kunnioittaen aina ja vain tieteitä, miksi?. Tiedäthän että tiede on itseään korjaavaa, joten eikös sinun pidä pitää nöyrempää katsomusta kaiken suhteen, jos oikea taitaja olet? - eräs lukija
Mitäs jos eräänä päivänä tiede toteaa että jumalasta löytyy tietoa. Etkös kaikkien aikaisempien kommenttien perusteella olisi sitten pelkkä satusetä. Heitän vain sitä ajatusta, että eikös ole olemassa nöyryys ja kunnioitus ihmisten uskomuksia kohtaan aina olemassa. Bushmanni itse en tiedä, että et tiedä sinäkään kaikkea. Koska tiedekin on itseään korjaavaa. Laiva liikkuu, joten jäitä hattuun. :)
---)Mitäs jos eräänä päivänä tiede toteaa että jumalasta löytyy tietoa.(---
Mutta kun sellaista päivää ei koskaan tule, samoin kuin ei joulupukkikaan poroineen tule taivaasta tuomaan sinulle lahjoja.
Jos nyt joku uskoo vakaasti esim. joulupukkiin, niin sellaiselle ihmiselle täytyy avoimesti kertoa, että se joulupukki poroineen on satua ja vain hauska tarina ja tunnelman luoja joulun ajaksi. Lapsellekkin voi ihan rehdisti kertoa, että se pukki on satuolento kuten se Raamatun Jeesuskin ja ne lahjat, jotka lapsi saa, ovat isän ja äidin ostamia tai jonkun ystävän / sukulaisen antamia, eikä Jeesuksen tai pukin tuomia?
Kuinka monessa uskovaisessa perheessäkin jouluaattona isä esim. vetää ylleen vaimonsa punaisen aamutakin tai vastaavan ja jonkun esim. vappuna hankkimansa tekoparran ja peruukin ja tulee sitten pelkäävien ja itkevien lastensa "iloksi" tuomaan mukamas pukiksi pukeutuneena uusia leluja? Irvokasta pelleilyä, kuten myös sekin, että vanhemmat lukevat lapselleen esim. Ellen Whiten teoksia tai Ikuisia Kertomuksia iltatarinoina? Ja jos nyt erehtyy vaikka sitten lukemaan esim. Ikuisia Kertomuksia, niin lapselle pitäisi kertoa heti alkuun, että kaikki mitä ko. kirjasta luetaan tai katsotaan kuvia perustuu vain satuihin ja kaskuihin. Ne tarinat ja kuvat ovat siis vain joidenkin ihmisten keksimiä.Kidnapatuista Nigerialaislapsista 219 on siis kateissa. Kaikenkaikkiaan samaan aikaan kidnapattuja oli 278, mutta 59 pääsi pakoon jo silloin kun heitä lastattiin kuorma-autoihin ja oltiin lähdössä kuljettamaan eteenpäin. Pako siis tapahtui aivan kidnappauksen alkuvaiheessa.
Todennäköisesti siepatut lapset on jo kaupattu Nigerian rajojen ulkopuolelle ja osa on myös raiskattu ja tapettu, ne ilmeisimmin, jotka eivät ole menneet heti kaupaksi.
Kuinkahan moni adventisti vielä rukoilee ko. lasten puolesta? Toivo ja usko on ilmeisesti mennyt ja nyt vain odotellaan uusia viestejä uusista kidnappauksista.
Usa mm. lähetti n. kuukausi sitten omat erikoisyksikkönsä, jotka yrittävät jäljittää siepattuja mm. lentokoneiden ja sateliittikuvien avulla, mutta tuloksetta.
Kristittyjen (vääräuskoisten) jumalat ja USA:n armeijan erikoisyksiköt eivät voi mitään asialle, sillä näiden Boko Haram liikkeen muslimitaistelijoiden hartaisiin rukouksiin on vastattu ja he ovat siis saaneet haluamansa "kauppatavaran" jumalansa suosiollisella avustuksella?- Rukousten voima?
8.7.2014
Lähes kolme kuukautta on kulunut ja yli 220 nuorta tyttöä on edelleen ääri-islamistien kynsissä jossakin Nigerian tai sen naapurimaiden alueella.
- Emme ole edelleenkään saaneet mitään tietoa kenestäkään heistä. Vanhemmat kuolevat suruun, mutta kylämme joutuu yhä Boko Haramin hyökkäysten kohteeksi, kertoi Chibokin asukas Guardianille sunnuntaina.
Tässäkö on lahkojen jumalan vastaus "hartaisiin rukouksiin" ja avunpyyntöihin?
Kummassa siis vika? Rukoilijoissa tai jumalassa/jumalissa, vai molemmissa?- Herra vastasi
Busmanni kyseli: "Taas on kuukausi vaihtunut ja adventistit ovat ilmeisesti edelleen rukoilleet Jumalansa apua Nigerian kaapatuille tytöille, niin onkos rukoilu tuottanut tulosta?"
ON! Kiitos Herran, yli 60 tyttöä kipitti karkuun koteihinsa, kun vartijat lähtivät taistelemaan Nigerian armeijaa vastaan.
Että nyt Busmankin kädet kyynärpäitä myöten ristiin kiittämään Herraa rukousvastauksesta!!! Herra vastasi kirjoitti:
Busmanni kyseli: "Taas on kuukausi vaihtunut ja adventistit ovat ilmeisesti edelleen rukoilleet Jumalansa apua Nigerian kaapatuille tytöille, niin onkos rukoilu tuottanut tulosta?"
ON! Kiitos Herran, yli 60 tyttöä kipitti karkuun koteihinsa, kun vartijat lähtivät taistelemaan Nigerian armeijaa vastaan.
Että nyt Busmankin kädet kyynärpäitä myöten ristiin kiittämään Herraa rukousvastauksesta!!!> ON! Kiitos Herran, yli 60 tyttöä kipitti karkuun koteihinsa, kun vartijat lähtivät taistelemaan Nigerian armeijaa vastaan. >>
Ihanaa, kiitos Herra Jeesus!
Entäpä ne loput?
Loppuiko Herralta voima heidän kohdallaan, vai miksi ihmeessä Hän jätti suurimman osan sinne raiskattaviksi, tapettaviksi sekä kidutettaviksi?
Ihanko hyvää hyvyyttään, vai onko taas Herran tiet tutkimattomat ja silleen?- Herra auttaa
bushmanni kirjoitti:
> ON! Kiitos Herran, yli 60 tyttöä kipitti karkuun koteihinsa, kun vartijat lähtivät taistelemaan Nigerian armeijaa vastaan. >>
Ihanaa, kiitos Herra Jeesus!
Entäpä ne loput?
Loppuiko Herralta voima heidän kohdallaan, vai miksi ihmeessä Hän jätti suurimman osan sinne raiskattaviksi, tapettaviksi sekä kidutettaviksi?
Ihanko hyvää hyvyyttään, vai onko taas Herran tiet tutkimattomat ja silleen?Heidän puolestaan voit jatkaa rukousta yöt ja päivät. Mutta kiitos, että kiitit ihanasti Jeesusta jo noista yli 60:stä vapautuneista. Niin sitä pitää : )
- Korjataan
Herra auttaa kirjoitti:
Heidän puolestaan voit jatkaa rukousta yöt ja päivät. Mutta kiitos, että kiitit ihanasti Jeesusta jo noista yli 60:stä vapautuneista. Niin sitä pitää : )
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan,niin ne 57 pakoon päässyttä karkasivat ihan alkuvaiheessa kun heitä alettiin siirtämään muualle.
Rukouskampanja alkoi paljon sen pakenemisepisodin jälkeen.
Rukousten aloittamisen jälkeen yhtään ei ole enää päässyt vapaaksi, vaan siepattuja on tullut vain lisää. Herra auttaa kirjoitti:
Heidän puolestaan voit jatkaa rukousta yöt ja päivät. Mutta kiitos, että kiitit ihanasti Jeesusta jo noista yli 60:stä vapautuneista. Niin sitä pitää : )
>>> Heidän puolestaan voit jatkaa rukousta yöt ja päivät. Mutta kiitos, että kiitit ihanasti Jeesusta jo noista yli 60:stä vapautuneista. Niin sitä pitää : ) >>
Tytöt pääsivät käsittäkseni pakoon, kun kyseiset sotilaat lähtivät tappamaan hallituksen joukkojen kristittyjä sotilaita, jossa he määrätyllä menestyksellä onnistuivatkin, joten kaikki pisteet Jumalalle siitä, että Hänen nerokas suunnitelmansa 60 tytön vapauttamiseksi onnistui hyvin.
Kiitos Herra Jeesus noistakin uusista kuolleista, jotka oikeudenmukainen suunnitelmasi sai taas aikaan ja uusista isättömistä lapsista, sekä leskistä.
Kiitos, kiitos ja Suuri on Sinun Nimesi kaikessa Viisaudessaan.
- ois kiire
Nyt tarvitaan bushmannin jumalan apua. Kysypä mistä jumalasi tulee ja pysäytä:
Yleensä hän sanoo: " Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta"!!
Pyydä bushmanni häneltä apua - hätä
älä hätäile
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1394386Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3422209Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32094Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071810
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561777Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571469Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4861355Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441326