Kela-taksi asiakkan kannalta

Jännä homma

Minut 'kotiutettiin' Peijaksesta viime viikolla. Hoitaja tilasi taksin Kela-keskuksesta, kertoi tarkan noutopaikan ( ovi ja osaston tunnus), kertoi määränpään osoitteen ja hetken päästä kerrottiin tilausnumero.
Menin alas pihalle niin kuin oli sovittu ja odottelin vartin taksia. Arvasin että auto on jollain toisella ovella, mutta en keppieni kanssa voinut lähteä etsimään autoa.
Ajattelin sitten soittaa ja kysyä missähän taksi on, ja olin jo Vantaan keskukseen soittamassa, kun hoitaja tuli alas ja sanoi että taksi oli soittanut pääovelta ja oli tulossa nyt nouto-ovelleni.
Taksi tuli ja kuljettaja pahoitteli, mutta ihmetteli miksi tarkempaa osoitetta ei oltu mainittu. Kerroin tilaustilanteen ja hän näytti ruudulta, ettei mitään tarkempaa osoitetta ollut.
No eikun menoksi ja kohti kotia.
Mihin asiakas voi soittaa jos Kela-kyytiä ei tule, taksi oli Helsingin eikä Vantaan, joten olisi pitänyt arvata oikea keskus?
Miksi keskus ei toimita tarkempia tietoja tilauksesta autolle?
Miksi keskus kysyi määränpäätäni, vaikka sitä ei välitetty kuljettajalle?
Miksi kuljettajan täytyy täyttää lomake ja minun antaa puhelinnumero, hänhän sai minulta Kela-lähetteen?
Miksi tällainen byrokratia?

Taidan ensi kerran tilata itse taksin ja hakea Kela-korvauksen jälkikäteen.

33

10697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satoja euroja rosvottu

      Kuule nyt toimit oikein ja saat mitä tilaat,,,,ja autoilija korvauksen! Kumpa teit fiksuja olisi yhä enemmän jotka toimivat järkevästi. Jää monta syöpäläistä välistä pois. Ps. Ei tilauskeskuksen kautta tullut kuljetus ole takuuta ,että saat korvauksen.

      • Anonyymi

        Olen haju allergikko ja mamu kuskit löyhkää partavedelle ja tupakalle. Olenko rasisti jos kieltäydyn mamun kyydistä. No en ole. Miksi mamut käyttää niin voimakkaita hajuja auto lemuaa. Ihan järkkyä.

    • Murheet ne on monia

      Miksi keskus ei toimita tarkempia tietoja tilauksesta autolle? YLEENSÄ VÄLITTÄÄ, VIRHE

      Miksi keskus kysyi määränpäätäni, vaikka sitä ei välitetty kuljettajalle? OLIKO KOVINKIN TYÖLÄSTÄ KERTOA MÄÄRÄNPÄ KULJETTAJALLE. AIHEUTTIKO TÄMÄ VOIMAKASTA MIELIPAHAA.

      Miksi kuljettajan täytyy täyttää lomake ja minun antaa puhelinnumero, hänhän sai minulta Kela-lähetteen? SIKSI ETTÄ AUTOILIJA VOI LASKUTTAA KELALTA AJETUN MATKAN POIS JA SIKSI ETTEI MATKALAPPUA KÄYTETTY VÄÄRIN ELI OLISIT VOINUT AJAA VAIKKA ROVANIEMELLE. NORMAALIA ASIAKASTA TÄMÄ MENETTELY EI HÄIRITSE.

      Miksi tällainen byrokratia SYY TUOLIKIN TUOSSA JO SELVILLE.

      • Ai kamala

        Stadin taksi on ollut lähin vapaa taksi. Ei mitään ihmeellistä.

      • Jännä homma

        Elä VIITTI HUUTAA!
        Hoitaja, joka tilasi taksin, ihmetteli määränpää-kyselyä, outo tilanne vakiotilaajalle.
        Kuljettaja saa lähetteen mukaan mkorvauksen, siiä oli lähtöpaikka- tulopaikka ja apteekin odotusaika määritelty. Miksi tämä lähete ei riitä?
        Miten olisin voinut matkustaa Vantaalta Rovaniemelle, kun lähetteessä on Vantaa - Vantaa. Älä nyt puppua huutele.
        Lomakkeessa oli nimeni sotuni ja osoitteeni, miksi vielä puhnro piti antaa?

        " SYY TUOLIKIN TUOSSA JO SELVILLE"
        Missä se tuoli tuli ilmi?
        Eikun normaali taksitilaus tästä eteenpäin.

      • Jännä homma
        Ai kamala kirjoitti:

        Stadin taksi on ollut lähin vapaa taksi. Ei mitään ihmeellistä.

        Ei tuossa stadin taksissa ollutkaan mitään ihmeellistä,
        kysyinpä vain että mihin asiakas ottaa yhteyden Kela-kyydin ongelmissa? Kela-keskuksella on varmaan jokin salainen palvelunumero?

      • ₩taxi

        Kun tilaus tulee autoo n siinä pitää olla määränpää muuten hylkään kyydi n

      • Anonyymi
        Jännä homma kirjoitti:

        Elä VIITTI HUUTAA!
        Hoitaja, joka tilasi taksin, ihmetteli määränpää-kyselyä, outo tilanne vakiotilaajalle.
        Kuljettaja saa lähetteen mukaan mkorvauksen, siiä oli lähtöpaikka- tulopaikka ja apteekin odotusaika määritelty. Miksi tämä lähete ei riitä?
        Miten olisin voinut matkustaa Vantaalta Rovaniemelle, kun lähetteessä on Vantaa - Vantaa. Älä nyt puppua huutele.
        Lomakkeessa oli nimeni sotuni ja osoitteeni, miksi vielä puhnro piti antaa?

        " SYY TUOLIKIN TUOSSA JO SELVILLE"
        Missä se tuoli tuli ilmi?
        Eikun normaali taksitilaus tästä eteenpäin.

        Kannattaa tarkistaa kela taxien veloitukset omavastuu osuudesta tiliotteelta. Minulta kelataxin omistaja veloitti 2x 25€ omavastuun ja vieläpä kahtena erillisenä päivänä kahdelle eri tilille. Suostui palauttamaan vasta kun uhkasin tehdä rikosilmoituksen. Että silleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele. Ei ole mahdollista kahtena eri päivänä, kummallekin on oma kelaid! Ei niissä voi vilunkia tehdä. Oma vastuussa, jos maksat käteisellä!

      • Anonyymi
        Jännä homma kirjoitti:

        Elä VIITTI HUUTAA!
        Hoitaja, joka tilasi taksin, ihmetteli määränpää-kyselyä, outo tilanne vakiotilaajalle.
        Kuljettaja saa lähetteen mukaan mkorvauksen, siiä oli lähtöpaikka- tulopaikka ja apteekin odotusaika määritelty. Miksi tämä lähete ei riitä?
        Miten olisin voinut matkustaa Vantaalta Rovaniemelle, kun lähetteessä on Vantaa - Vantaa. Älä nyt puppua huutele.
        Lomakkeessa oli nimeni sotuni ja osoitteeni, miksi vielä puhnro piti antaa?

        " SYY TUOLIKIN TUOSSA JO SELVILLE"
        Missä se tuoli tuli ilmi?
        Eikun normaali taksitilaus tästä eteenpäin.

        Minä olen matkustanut kela taksilla hki oulu väliä monia monia kertoja on todella mahdollista 😊 sekä kelan mutta myös vakuutusyhtiön maksamana. Vakuutusyhtiön parempi suosittelen 😊

    • Jännä homma typerys

      Olitkohan ihan oikeassa paikassa hoidossa? Hesperian osasto tuntuisi juttujesi perusteella oikealta paikalta.

      • Jännä homma

        Ja kun vastausta ei tule/keksi/tiedä, vedetään hihasta Hesperia-kortti.

      • Anonyymi

        Kyllä tuo kela taksi on vitsi,,olen itekki joutunut ongelmiin ja isoihi pyh.laskuihi.Eli meeppä ite sinne hesperiaan ,tänäänkin 6erisoittiii sinne tänne..kela taksin tilausnron tietää vaan! Kaikki muu onkin??!!

        Osa kuljettajista todella töykeitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa kuljettajista todella töykeitä

        Totta. Ja jokunen hämärä tyyppikin joukossa. Ihmettelen rekrytoijan ammattitaitoa.

    • 3+3

      Hyvä provo :) 1. HUS alueella ei ole Kela-keskusta mihin soittaa. 2. Vantaalla ei ole omaa keskusta. 3. Jos hoitaja on tilannut auton se on tilattu Lähitaksista. 4. Lähitaksista et 100% varmuudella saa Helsingin autoa joka näyttää ruudulta kyytisi tiedot, koska Lähitaksi ei välitä Helsingin autoja. 5. "Taidan ensi kerran tilata itse taksin ja hakea Kela-korvauksen jälkikäteen." suosittelen.

      • Jännä homma

        Voi voi 3 3
        1 Voi olla että HUS-alueella ei ole Kela-keskusta, hoitaja sanoi soittavansa Kela-keskuksesta taksin, valehtehteliko hoitaja?
        2 Vantaan keskus, mistäs Vantaalaiset tilaa taksin?
        3. Hoitaja tilasi taksin, ja se oli Helsingin taksi, saako niitä lähitaksista arkipäivänä?
        - miksi kuljettaja ensimmäisenä kysyi Kela-lomaketta?
        4. Komppaa edelliseen
        5. Näin teen

      • Näin se vaan menee

        1. HUS alueella ei edelleenkään ole Kela-keskusta, sellainen aloittaa HUS- alueella vasta 22.12.2014!
        2. Vantalaiset, Espoolaiset, Tuusulalaiset, Lohjalaiset, Keravalaiset, Järvenpääläiset, Sipoolaiset, Kauniaislaiset, Kirkkonummelaiset, Siuntiolaiset, Mäntsäläläiset, Keravalaiset ja Nurmijärveläiset tilaavat autonsa Lähitaksista www.lahitaksi.fi.
        3. Jos auto on oikeasti ollut Helsingin auto on hoitajan tilannut sen suoraan HTD:n keskuksesta. Lähitaksista ei saa Helsinkiläistä autoa mihinkään aikaan vuorokaudesta!
        4. Kuten aiemmin.
        5. En ota kantaa.

        On auto tilattu kummasta keskuksesta tahansa on hoitaja tilausta tehdessään maininnut, että kyseessä on Kela-kyyti. Siitä menee autolle tieto ja tästä syystä kuljettaja osasi kysyä Kela -lomaketta, ei mitään outoa. Kela -keskuksesta hoitaja sitä tilausta ole voinut tehdä. Oli niin tai näin pääasia on, että pääsit matkaan!

    • kestotilaaja

      Eikä niissä lapuis lue mistä-mihin kun se on tarkotettu kotimatkaa varten, muut menee esmes sairaalasiirtona..

    • Jännä Homma on ääliö

      Tauno kestotilaaja. Niissä lukeee usein kotiosoite. Arvaappa miksi?

      Jännä Homma, miten usein pääset lomalle? Viikonloppuisin?

      • Jännä homma

        Viikonloppuvapaa -kortti, onko se sama kuin Hesperia-kortti?

    • örveltäjä

      Taksissa näkyy aina kelatilauksessa haku osoite ja asiakkaan osoite minne ollaan menossa,ja yleensä myös asiakkaan puhelin numero.yhdensuuntaisessa kyydissä saa olla odotusta 15 min.Asiakkaalla on oikeus saada oman paikkakunnan taksi.Ja ei tarvitse mitään lappuja täytellä,riittää kun asiakkaan henkilötiedot kuittiin niin voi tarkista milloin kela maksaa minkäkin kyydin.kyytilaput jää asiakkaalle eikä tarvitse niitä leimoja hakea.

      • Anonyymi

        Kyllä ihmuset on ilkeitä! Ite oon menemättä mihkää lääkäreihin jos sinne pääse!eikä näköjään pääse ongelmitta..Oisin tarvinnut hesaan kyydin.Omaan hoitavaan sairaalaan matkaa n.23 km.Matkakorv.alle 10€ omaauto, bussi sama,ja kun hain korvausta 46km ees taa.Kelakorvaus 00,00€.Mutta se kuitenkin nostaa sitä maksukattoa. Halvempaa on kuolla..

    • Anonyymi

      Yhdensuuntaisen matkan omavastuu on max. 25€. Kelakorvausta et saanut, koska vuosittainen omavastuuosuutesi 300 € ei ole täynnä eikä yhden suuntaisesta matkasta aiheutunut yli 25 € kuluja.

      • Anonyymi

        Eiköhän se ollut 16€ vielä vuonna 2014?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se ollut 16€ vielä vuonna 2014?

        Kela määrää omavastuut. Ei taksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela määrää omavastuut. Ei taksi.

        En kyllä on mahtava, sutjakka ,nopea palvelu ollut.Alussa tosin junnasi tieto,miten kela taksiin pääsee.Nyt tehnyt muutaman reissun hki ja oma lähisairaala.Julkisilla en voi kulkea.Niin tosiii kiitollinen.Monesti näkee kaupoissa jne kuskeja auttavat kuljettamiaan ihmisiä.Pyörätuolia käyttäviä,kuski vie poleille jne.He on oikeita arjen enkeleitä.Jossain vielä näkyy sosiaalisuus, empaattisuus niin mukavissa palveluammatin kuskeissa arvostan!sanoin tänään että kuski se varmaan kuulee niin monenlaisia tarinoita,niin kaikesta..kukaan nykyään kuuntele keskustele,he kyllä,asiakaspalvelu asiakas se joka aloittaa jutustelut ,sama muualla palvelu ammateissa

        Mittari raksuttaa sinä aikana kun kuski kärräilee potilasta. Mutta kaikki eivät silti viitsi tehdä sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mittari raksuttaa sinä aikana kun kuski kärräilee potilasta. Mutta kaikki eivät silti viitsi tehdä sitä.

        Ei raksuta. Kela ei maksa sitä taksiyhtiölle. Kela maksaa vain auton liikkumisesta.

    • Anonyymi

      KYS Kuopio tilattu kela taksi Joensuun tilausnumerosta, ei näy taksia klob14:50, tuntuu ettei palvelu pelaa, Kys pihalla taksit odottaa kyytiläisiä, on taidettu valita halvin palvelu, ei ainakaan toimivaa.
      No asiakkaa joutaa odottaa Kiitos vaan

      • Anonyymi

        Kela kuljetukset ovat aiheuttaneet odotuksia koska kukaan ei halua ajaa lyhyitä kyytejä paikkakunnalla tai pienessä kylässä jossa on vain yksi taksi. Pienen paikkakunnan ainut taksi on odottamassa paluu kyytiä joka on ajanut aamusella.
        Isompien kaupunkien taksit saavat ajaa siirron kelan laskuun joilla on suhteet kelaan. Siirtoa maksua ei tarjota kaikille taksi firmoille vaan joutuvat omakustanneisisti i ajamaan lyhen kyydin pienellä paikkakunnalla jos haluavat.
        Kaikki ei ole tasavertaista ja asiakkaat joutuvat kärsimään.

    • Anonyymi

      Minulla oli vastaavanlainen tilanne ..

    • Anonyymi

      Kela on tehnyt virheen, eikä välitä korjata sitä. Laiskottelu ja pullan mussuttaminen kahviossa kiinnostaa kelan virkapellejä.

      Kelan hallintoa ja toimintaa valvoo 12 eduskunnan valitsemaa valtuutettua, joita ei kiinnosta sairaiden ihmisten asiat, eikä taksinkuljettajien palkkauksissa tapahtuvat rikokset.

      Täällä on valtuutetut, jotka eivät välitä kansalaisista.
      https://www.kela.fi/valtuutetut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2453
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1191
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1092
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe