Edelleen on niin, että Jeesus käski opettaa opetuslapsiksi ihmisiä. Ei esim. rikollisen kristinuskon piispoiksi, papeiksi jne.
Rikollisella kristinuskolla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
Joten
paavalilais-luterilaisuuden herra jumalan uskovaisiksi kastetuista ei ole Jeesuksen opetuslapsia vaan saatanaa palvelevia rikollisuuden uskovaisia.
Pahimpia eksyttäjiä ovat uskontunnustuksen antaneet ja pappilupauksen antaneet valehtelijat:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'
ja jos/kun tuollaisesta koulutetaan pappi, joka herra jumalalle ja sen opeille lupaa uskollisuuttaa näin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalialais-luterilaisuuden sopaskaa!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
Tuollaisilta koulutuksen saaneet uskovaiset uskontunnustuksen antaneina ovat samaa saatanaa palvelevia kuin herransa:
1.Korinttolaiskirje:
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Raamatun mukaan Paavali ei eroa saatanasta saanut!
herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Vaikka kuinka valehtelette, niin saatanasta ei tule muille jumalaa kuin eksytetyille uskovaisille!
Matt.25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

Vastaukset 1
Vanhimmat
SIIS:
tällaiseksi kastetaan:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'
Jeesuksen opetuslapsista tietoa kyhyesti:
Matt. 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen KÄSKENYT teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
opetuslapsien tehtäviä:
Matt. 10:8
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
Markuksen evankeliumi:
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Luukkaan evankeliumi:
10:19 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
Testatkaa seurakuntienne "herraa palvelevat opetuslapsenne" kävelyttämällä näin kesällä' veden päällä vaikka järven yli. Tai pyytäkää kauniisti heitä ruokkimaan muutamalla kalalla ja leivan palasella 5000 nälkeistä kylläisiksi ja kerätkää muruista saman verran jäljelle jäänyt ruokaa!!!
Jos ei onnistu, niin olette fariseuksienne; opettajien kaltaisia Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeö pilkkaavia valehtelijoita.
Kun JEESUS käski OPETTAA opetuslapsiksi
niin
miksi teitä tuli saatanaa palvelevia rikollisuuden uskovaisia?
Johannes 3:18 "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen."
SIIS:"Joka ei usko..." Jumalan ja Jeesuksen Lakia ja oppeja, ei pelastu.
Ketä uskovat ympäri maailmaa satoja miljoonia ihmisiä tappaneet, tapattaneet, raiskanneet, ryöstäneet jne rikollisen kristinuskon rikolliset/uskovaiset?
Matteuksen evankeliumi:23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?