Haluaisin ostaa auton, mutten suostu maksamaan veroja

Olen katsellut pidemmän aikaa autoja, eri vaihtoehtoja, mutta törmään jatkuvasti esteisiin ostaa auto: päästövero, käyttövoimaverot, ajoneuvovero, liikennevakuutusmaksut. Pienellä palkalla ei ole varaa maksaa yhteiskunnalle liikkumisestani, eikä toisaalta ole kiinnostustakaan osallistua verojen maksamiseen. Nyt haen tapoja kiertää veroja ja jättää niitä maksamatta mahdollisimman pitkälle.

Auton suhteen nyt vaan joudun tulemaan siihen lopputulokseen, että taitaa jäädä auto ostamatta. En aio maksaa valtiolle minkäänlaista veroa ajamisistani. Valtion oikeus verottaa pitäisi muutenkin kyseenalaistaa ja sitten kieltää verojen kiskominen kansalaisten palkoista.

Mopoauton katsoin jossakin määrin mahdolliseksi hankkia, mutta niidenkin liikennevakuutusmaksut ovat nousemassa. Joku oli joutunut maksamaan 5000 euroa vakuutusmaksua uudelle mopoautolle. Itse suostun maksamaan maksimissaan 50 euroa vakuutuksesta jos sitäkään.

Autoveroa en suostu maksamaan euroakaan, käyttövoimaveroa en suostu maksamaan euroakaan, päästömaksuja en tule koskaan maksamaan euroakaan valtiolle. Ylipäätään tulen jatkossa kaikessa elämässäni nollaamaan verot mahdollisimman pitkälle, eli pyrin irti verotuksesta vaikka vippaskonstein ja pimeää työtä vääntämällä.

Mopoautoakaan en toisaalta aio ostaa, nuo nousevat vakuutusmaksut ja puheet niidenkin verottamisesta riittävät siihen että enpä osta. Kuljen kaupunkilaisena jatkossakin ilmaiseksi polkupyörällä ja jos pakko on niin jonakin oikein kylmänä päivänä menen töihin bussilla.

Haluan vain saada palkkani työstäni, pitää joka euron itse ja jättää verot valtiolle maksamatta. Ei kiinnosta osallistua yhteiskuntaan millään tavalla.

Autoilu pitäisi olla ilmaista, jotta ostaisin auton, eli valtion ei pitäisi saada euroakaan kenenkään liikkumisesta. Verotulot valtiolle nollaan.
778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jo Ruotsin vallan aikaan oli Suomessa laki ,,kellä ei ole hevosta se kävelköön.

Äänestä

Autoni käyttö kiellossa ajan työmatkat

Äänestä

Osta hevonen! Sillä on päässään enemmän vastuuntutoa kuin sinulla!
Taidat kuitenkin etuilla tukijonossa!

Äänestä

Ostaisin Lidlin maukasta kinkkumakkaraa, mutta sossutukeni vaan riittää lauantaimakkaraan.

Äänestä

Käy minulle, ettet maksa veroja. Jos katkaiset jalkasi, ambulanssi ei hae sinua. Jos joudut rikoksen kohteeksi, poliisi ei saavu paikalle. Kävelet ojassa, sillä verovaroin rakennetuille teille sinulla ei ole mitään asiaa. Jos sairastut, niin voi voi. Et saa eläkettä.

Äänestä
  • Ambulanssikuljetuksen joutuu maksamaan itse ja poliisi ei tule koskaan paikalle, koska pitää kytätä ylinopeuksia. Sairaalamaksut joutuu myös itse maksamaan. Eläke ei tule verosta, vaan sekin on otettu väkisin palkasta, mutta ei makseta koskaan takaisin täysimääräisenä.

    Äänestä

  • Tuota, en tiedä onko sinulle valjennut asia, mutta suomessa on tuhansia kuvaamasi kaltaisia henkilöitä...
    Ja HEILLÄ on kaikki oikeudet...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei veroille kirjoitti:

Olen katsellut pidemmän aikaa autoja, eri vaihtoehtoja, mutta törmään jatkuvasti esteisiin ostaa auto: päästövero, käyttövoimaverot, ajoneuvovero, liikennevakuutusmaksut. Pienellä palkalla ei ole varaa maksaa yhteiskunnalle liikkumisestani, eikä toisaalta ole kiinnostustakaan osallistua verojen maksamiseen. Nyt haen tapoja kiertää veroja ja jättää niitä maksamatta mahdollisimman pitkälle.

Auton suhteen nyt vaan joudun tulemaan siihen lopputulokseen, että taitaa jäädä auto ostamatta. En aio maksaa valtiolle minkäänlaista veroa ajamisistani. Valtion oikeus verottaa pitäisi muutenkin kyseenalaistaa ja sitten kieltää verojen kiskominen kansalaisten palkoista.

Mopoauton katsoin jossakin määrin mahdolliseksi hankkia, mutta niidenkin liikennevakuutusmaksut ovat nousemassa. Joku oli joutunut maksamaan 5000 euroa vakuutusmaksua uudelle mopoautolle. Itse suostun maksamaan maksimissaan 50 euroa vakuutuksesta jos sitäkään.

Autoveroa en suostu maksamaan euroakaan, käyttövoimaveroa en suostu maksamaan euroakaan, päästömaksuja en tule koskaan maksamaan euroakaan valtiolle. Ylipäätään tulen jatkossa kaikessa elämässäni nollaamaan verot mahdollisimman pitkälle, eli pyrin irti verotuksesta vaikka vippaskonstein ja pimeää työtä vääntämällä.

Mopoautoakaan en toisaalta aio ostaa, nuo nousevat vakuutusmaksut ja puheet niidenkin verottamisesta riittävät siihen että enpä osta. Kuljen kaupunkilaisena jatkossakin ilmaiseksi polkupyörällä ja jos pakko on niin jonakin oikein kylmänä päivänä menen töihin bussilla.

Haluan vain saada palkkani työstäni, pitää joka euron itse ja jättää verot valtiolle maksamatta. Ei kiinnosta osallistua yhteiskuntaan millään tavalla.

Autoilu pitäisi olla ilmaista, jotta ostaisin auton, eli valtion ei pitäisi saada euroakaan kenenkään liikkumisesta. Verotulot valtiolle nollaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu