Asun vanhassa kerrostalossa ja työhuoneeni ikkunan edessä komeilevat rivissä takapihan roskikset: neljä mustaa, kaksi ruskeaa, kaksi sinistä ja yksi vihreä.
Me talon ehkä noin sataa asukasta täytämme nämä roskikset päivittäin elämämme jätöksillä ja roska-auto tulee säännöllisin väliajoin tyhjentämään ne. Meilläpäin kaikki on siis hyvällä mallilla.
Paitsi että olen antaessani katseen harhailla ulos huomannut, että takapihallamme käy useita kertoja päivässä outoja vieraita.
Aina muutaman tunnin välein joku muukalainen avaa ja tonkii kaikkia roskiksia. Heillä on aina linkkuveitsi mukana, jolla he viiltävät jokaisen roskapussin auki pitkin pituutta. Sitten he huolellisesti tutkivat pussien sisältöä ja etsivät tottunein ottein jotain perunankuorten, kissanhiekan, lasinsirujen, kakkavaippojen ja homehtuneiden hillopurkkien seasta.
Vierailijamme ovat suhteellisen pienikasvuisia, hoikkia ja verrattain tummaihoisia ihmisiä, joilla on hiukan terävämmät kasvonpiirteet kuin Suomen etnisillä enemmistöillä.
En halua missään nimessä syyllistyä rasismiin tai muihin epäpuhtaisiin ajatuksiin, mutta minusta he näyttävät romanialaisilta tai bulgarialaisilta romaaneilta. Jos nyt yleensä saa silmämääräisesti harrastaa näin suurpiirteisiä etnograafisia luokitteluja.
Vaikka olen kuinka tarkkaavainen ja vaikka minulla on suora näköyhteys roskisriviin, yhtä asiaa en ole vielä pystynyt selvittämään: Mitä ihmeessä nämä ihmiset etsivät roskistamme? Mitä töölöläisen kerrostalon jäteissä voi olla niin arvokasta, että sitä kannattaa käydä etsimässä aamuin illoin, päivästä toiseen, kesät ja talvet, sateessa ja lumessa?
Tuskin kukaan dementoitunut yläkerran mummo heitä niin usein arvoesineitä tai käteistä rahaa pois, että tällaiset etsintäpartiot kannattaisivat.
Vaikka tämä ei olekaan köyhälistökortteli, täälläkään kukaan ei heitä panttipulloja tai tölkkejä roskikseen. Pitääkö minun tarkemmin katsoa, mitä heitän pois? Tuskin muukalaiset ovat identiteettivarkauksiakaan harrastamassa, eivät todennäköisesti edes pystyisi lukemaan pois heittämiäni dokumentteja.
Heillä täytyy olla jonkinasteinen organisaatio, heidän on täytynyt jakaa reviirejään keskenään, tutkia roska-auton aikatauluja ja reittejä – toiminta on mitä luultavimmin järjestäytynyt. Mutta ilmeisesti se ei ole laitonta. Kai vapaassa maassa toisen roskia saa tutkia ja kerätä, jos haluaa.
Dyykkarit eivät aiheuta sen kummempaa epäjärjestystä tai meteliä eivätkä levitä roskia ympäriinsä, vaan laittavat aina kaiken siististi takaisin roskiksiin.
Vaikka he yleensä saapuvat erittäin varastetun näköisillä polkupyörillä, vielä ei ole tietääkseni meidän pihaltamme hävinnyt yksikään pyörä, ainakaan vielä.
Tässä ei taidakaan olla kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta, vaan järjestäytyneestä köyhyydestä. Noilla ihmisillä ei ole asiaa suomalaiseen leipäjonoon. Siksi he etsivät syötävää vauraiden kaupunginosien talousjätteistä.
Ruokaa, se se on. Sitä he etsivät. Ruokaa.
Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja
Roman Schatz
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288710200908.html
Me talon ehkä noin sataa asukasta täytämme nämä roskikset päivittäin elämämme jätöksillä ja roska-auto tulee säännöllisin väliajoin tyhjentämään ne. Meilläpäin kaikki on siis hyvällä mallilla.
Paitsi että olen antaessani katseen harhailla ulos huomannut, että takapihallamme käy useita kertoja päivässä outoja vieraita.
Aina muutaman tunnin välein joku muukalainen avaa ja tonkii kaikkia roskiksia. Heillä on aina linkkuveitsi mukana, jolla he viiltävät jokaisen roskapussin auki pitkin pituutta. Sitten he huolellisesti tutkivat pussien sisältöä ja etsivät tottunein ottein jotain perunankuorten, kissanhiekan, lasinsirujen, kakkavaippojen ja homehtuneiden hillopurkkien seasta.
Vierailijamme ovat suhteellisen pienikasvuisia, hoikkia ja verrattain tummaihoisia ihmisiä, joilla on hiukan terävämmät kasvonpiirteet kuin Suomen etnisillä enemmistöillä.
En halua missään nimessä syyllistyä rasismiin tai muihin epäpuhtaisiin ajatuksiin, mutta minusta he näyttävät romanialaisilta tai bulgarialaisilta romaaneilta. Jos nyt yleensä saa silmämääräisesti harrastaa näin suurpiirteisiä etnograafisia luokitteluja.
Vaikka olen kuinka tarkkaavainen ja vaikka minulla on suora näköyhteys roskisriviin, yhtä asiaa en ole vielä pystynyt selvittämään: Mitä ihmeessä nämä ihmiset etsivät roskistamme? Mitä töölöläisen kerrostalon jäteissä voi olla niin arvokasta, että sitä kannattaa käydä etsimässä aamuin illoin, päivästä toiseen, kesät ja talvet, sateessa ja lumessa?
Tuskin kukaan dementoitunut yläkerran mummo heitä niin usein arvoesineitä tai käteistä rahaa pois, että tällaiset etsintäpartiot kannattaisivat.
Vaikka tämä ei olekaan köyhälistökortteli, täälläkään kukaan ei heitä panttipulloja tai tölkkejä roskikseen. Pitääkö minun tarkemmin katsoa, mitä heitän pois? Tuskin muukalaiset ovat identiteettivarkauksiakaan harrastamassa, eivät todennäköisesti edes pystyisi lukemaan pois heittämiäni dokumentteja.
Heillä täytyy olla jonkinasteinen organisaatio, heidän on täytynyt jakaa reviirejään keskenään, tutkia roska-auton aikatauluja ja reittejä – toiminta on mitä luultavimmin järjestäytynyt. Mutta ilmeisesti se ei ole laitonta. Kai vapaassa maassa toisen roskia saa tutkia ja kerätä, jos haluaa.
Dyykkarit eivät aiheuta sen kummempaa epäjärjestystä tai meteliä eivätkä levitä roskia ympäriinsä, vaan laittavat aina kaiken siististi takaisin roskiksiin.
Vaikka he yleensä saapuvat erittäin varastetun näköisillä polkupyörillä, vielä ei ole tietääkseni meidän pihaltamme hävinnyt yksikään pyörä, ainakaan vielä.
Tässä ei taidakaan olla kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta, vaan järjestäytyneestä köyhyydestä. Noilla ihmisillä ei ole asiaa suomalaiseen leipäjonoon. Siksi he etsivät syötävää vauraiden kaupunginosien talousjätteistä.
Ruokaa, se se on. Sitä he etsivät. Ruokaa.
Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja
Roman Schatz
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288710200908.html
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onneksi noilla ihmisillä on varaa matkustaa Euroopassa, toisin kuin leipäjonojen suomalais asiakkailla, matkustaa, se on se avainsana.
kyllä se niin on. Leipää pitää etsiä naapurin laatikoista, ei omista. Avainsana onkin raha! Rahalla voi matkustaa tyhmien laipälaatikolle! Mieluummin tietysti maalaisten leivän luokse.
Eikös tuo romankin ole tavallaan muukalainen.
Ei ne ruokaa etsi, vaan merkkejä siitä, että joku on erityisen varakas. Sitten katsotaan löytyisikö jostain kirjekuoresta, lehdestä tms. nimeä tai osoitetta, ja käydään visiitillä.
Ruoat nimittäin löytyvät helpommin ja tuoreempina kauppojen ja ravintoloiden roskiksista. Ei tuo punikki-Sats kykene tuotakaan tajuamaan, vaan kehitti tuossakin oman, ideologiaansa sopivan selityksen.
Kyllä ohjeet on, että roskat pitää olla suljetussa roskapussissa siellä pöntössä eikä niitä saa repiä auki. Minusta tuo on poliisiasia.
Nykyään kaikilla taloyhtiöillä on tuollaisia roskavarkaita varten lukot roskakatoksissa.
Raamattu sanoo: Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syödä. Tässä siis toimintakykyiset nuoret tekevät niin kuin raamattu opettaa. Se mihin ihminen tavoitteensa asettaa riippuu tietysti kunnianhimosta ,ahkeruudesta ja jne.
Tuo toiminta voi olla esiharjoittelua siihen ,miten avataan pakkauksia ruokatavarakaupoissa kuinka ne kätketään ja mitä sanotaan jos jää kiinni.Meidän eräs toinen vähemmistöryhmä ei koskaan alentuisi tuollaiseen . Siinä vaatteet likaantuisi.
Ei niihin roskalaatikoihin pidä viedä mitään sellaisia papereita tai muutakaan ,mistä ilmenee nimi ja osoite. jotkut etsivät niitäkin ja voivat käyttää hyväkseen. Nykyään on monenlaista väärentäjää ja rikollista .