Yle 1

On se kummallista , nyt kun saivat verorahoista ruveta ottamaan niin eiku sitte tulee tuutin täydeltä ruotsalaista p-kaa ja tietysti ilman edes tekstitystä. Kyllä kyr-ii..
On käynnissä joka ruotsalaistumis buumi vai mitä p-a.
Eräs tosi vit-uuntunut tähän Suomen touhuun.
458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Berus tele ?

Äänestä

.

Kertokaa ylen pölkkypäille ettei Suomi ole Ruotsi eikä tule koskaan olemaankaan


Yle määritteli kaksikielisyydelle uuden linjauksen

"Yle vahvistaa aktiivista rooliaan sillanrakentajana ja yhteistyökumppanina, tavoitteena on entistä elävämpi kaksikielinen Suomi.

Ylen hallitus teki kokouksessaan 31.1. päätöksen uusista toimintatavoista, joiden avulla kaksikielisyyttä rakennetaan Ylessä. Linjauksia ovat mm. että Ylen tarjonnassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan määrä pysyy nykytasolla ja että koko yhtiö tukee toimivaa ja aktiivista kaksikielisyyttä.

”Yhä useammat suomalaiset arvioivat itsensä kaksikielisiksi ja elävät kaksikielisessä ympäristössä. Julkisen palvelun yhtiönä ja Suomen suurimpana suomen- ja ruotsinkielisenä mediatalona Ylen pitää ottaa tämä huomioon”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

Uudet suuntalinjat pitävät sisällään selvän sisältötavoitteen ja selvän vision Svenska Ylestä. Svenska Ylen visio on tähän asti tarkoittanut läsnäoloa suomenruotsalaisella kielialueella.

Tulevaisuudessa Svenska Ylen toiminnan tavoitteena on läsnäolo ruotsiksi koko Suomessa.(!)"

Lisätietoa:
Lauri Kivinen, toimitusjohtaja, p. (09) 1480 5003
Gunilla Ohls, strategiajohtaja, p. (09) 1480 2836

http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/yle-maaritteli-kaksikielisyydelle-uuden-linjauksen

.

Äänestä
  • VOI HELVATA!

    AINA suomalaisia sorretaan!!

    Äänestä

Muuta pois Suomesta. Suosittelen Ukrainaa, siellä ei tiettävästi ole ruotsinkielistä TV-kanavaa. Muutenkin rauhallinen ja kodikas maa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vihainen maksaja kirjoitti:

On se kummallista , nyt kun saivat verorahoista ruveta ottamaan niin eiku sitte tulee tuutin täydeltä ruotsalaista p-kaa ja tietysti ilman edes tekstitystä. Kyllä kyr-ii..
On käynnissä joka ruotsalaistumis buumi vai mitä p-a.
Eräs tosi vit-uuntunut tähän Suomen touhuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu