Kirjoitin käsikirjoituksen nuorille lukijoille ja heitin sen eteenpäin useampaan kustantamoon. Monesta paikkaa tuli out-of-office -viestejä, enkä oletakaan saavani vielä mitään vastauksia näin kesällä.
Eräs pieni kustantamo tosin laittoi viestiä, että he haluaisivat tehdä kirjastani puolikustanteen. He julkaisevat n. 30 kirjaa/vuosi.
Tyrmäsin idean, sillä en halua ostaa omia kirjojani 2000€ edestä. Hän vetosi siihen, ettei tuntemattomien kirjoittajien kirjoja saa mitenkään myytyä kirjakauppoihin, eikä kirjastoonkaan niitä saa. Että onko minulla tuttuja, jotka niitä voisivat ostaa.
Itselleni kirjan julkaiseminen ei ole mikään elinehto. Olen jo vakituisessa ja hyväpalkkaisessa työssä, mutta alani ei ole kovinkaan luova. Kirjoitin lähinnä purkaakseni mielikuvitustani johonkin. Samalla toivoin, että nuorilla olisi mahdollisuus lainata teostani kirjastosta. Sukulaisille pakkomyyminen ei todellakaan kiinnosta.
Onkohan mitään muuta kautta mahdollisuutta saada kirjaa kirjastoihin?
Sitten mietin sitä Elisan e-kirjaa? Onko jolla kulla kokemuksia siitä?
Heitän ehkä käsikseni sinne joskus jouluna, jos yksikään kustantamo ei ole kiinnostunut tuon enempää.
Itse olen 100% varma, että se lukijakunta, jolle tämä on suunnattu, lainaisi sen kirjastosta heti kannen nähtyään. Mutta kai kaikki kirjailijanalut on aina varmoja omasta "mestari teoksestaan" ;)
Puolikustanne
12
1974
Vastaukset
- Tsekkaappa
Käypä katsomassa joidenkin viime keväänä julkaistujen esikoiskirjojen kappale- ja varausmääriä sekä lainausstatuksia esim. Helsingin kirjastojen Helmet-verkosta. Se antaa osviittaa siitä, miten paljon esikoiskirjoja luetaan. Ei aina kovin paljon. Esikoiskirjalistan saat kun googletat Helsingin Sanomat ja esikoiskirjat (tai vastaava haku, en jaksa alkaa hakeen sitä valmiiksi), jolloin löydät kyseisen lehden talvella/kevättalvella julkaiseman kirjalistan, jossa pitäisi olla kaikki sesongin kirjat.
Varsinkaan pienien ja/tai hyvämaineisten kustantamojen kirjoja ei edes osteta paljon kirjastoon. Esikoiselle 200 kpl on loistava kirjastomyynti koko Suomen alueella. Kirjakauppamyynnissä tuhannen kirjan myynti on huipputulos, vaikka taustalla olisi kustantamon hyvä nimi ja vankka markkinointipanos.
Toinen asia on sitten, mihin hintaan saisit ostaa omaa kirjaasi kyseisltä kustantamolta. Minun kustantajani myy minulle (20 tekijänkappaleen jälkeen) 50 prosentin tekijänalennuksella, jolla olisin saanut kirjaani 140 kappaletta. Mikäli he olisivat myyneet sen minulle ulosmyyntihintaan, olisin saanut rahalla vain vajaat sata. Eli hinta, jolla he myyvät sinulle kirjaa/kpl on tärkeä.
Ja sitten voit miettiä, että jos menestyvää esikoista menee kirjastoihin 200 kpl ja muuss myynnissa tuhat, kun kustantamolla on hyvät suhteet ja kanavat, mihin itse saisit menemään ne 100-140 kappaletta, jotka sinun pitäisi ostaa.
Kannustan sinua havittelemaan oikeaa kustannussopimusta.- Lisäyskorjaus
Pikku ajatusvirhe: toisessa kappaleessa tarkoitin että "varsinkaan pienien ja/tai heikkomaineisten"
- pieni korjaus
Hesarin listauksessa ei ole kuin murto-osa esikoisista.
- Puutaheinää
Kiitos kivasta palautteesta =)
Tiedän, että esikoiskirjoja ei lueta paljon.
Itse olen ahkera lukija, ja jos on aikaa, luen yhden kirjan päivässä tai parissa.
Saatan ehkä olla poikkeava tapaus siinä suhteessa, että minua ei kiinnosta kuka kirjan on kirjoittanut.
Kirjastossa tai kaupassa valikoin ensin parhaan kannen, jonka jälkeen avaan kirjan ja luen muutaman sivun kirjan keskeltä. Haluan tietää millä tyylillä kirja on kirjoitettu ja jaksanko sellaista loppuun saakka. Yleensä en lue takakannen tekstejä ollenkaan.
En tiedä, mutta epäilen, että nuoret tai lapsetkaan eivät ole niin kiinnostuneita kirjailijasta. Toki nämä tunnetuimmat tiedetään ja niistä joko pidetään tai ei pidetä.
Jotenkin uskon, että lapsia ja nuoria vetää kirjan visuaalinen ilme ja takakannen teksti. Ne olivat ainakin itselleni tärkeimmät tekijät nuorena lukutoukkana. Ts. nuoret ehkä tarttuvat ennakkoluulottomammin uusii tekijöihin kuin aikuiset. Näin ainakin toivon.
Mietin, että nuoret voisivat olla jo uutta ja innovatiivista sukupolvea ja olla kiinnostuneita enemmän e-kirjoista, mutta varmaksi en osaa sanoa. En ole tutkinut asiaa vielä tarpeeksi.- 298746
Nuortenkirjojen myynti on vielä heikompaa kuin aikuisten kirjojen muutamia hittikirjailijoita lukuunottamatta. Siksi myös kustannussopimuksen saaminen on vaikeaa. Kannustan kuitenkin minäkin yrittämään oikeita kustantamoja, ellet satu olemaan jossakin sellaisessa ammatissa, joka auttaisi myymään kirjoja. Kirjastot eivät pääsääntöisesti osta omakustanteita, ellet ole kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jolloin saattavat ostaa 1-2 kpl kirjaasi. Kirjakaupat eivät myöskään ota omakustanteita, joten myynti on kokonaan oman aktiivisuuden varassa.
E-kirjojen myynti on Suomessa erittäin heikkoa, tunnettujen dekkarinimien varassa. Mutta jos kirjan haluaa julki, niin miksei sitä voisi kokeilla, ei tule ainakaan itselle kuluja.
- 8+2
E-kirja on mahdollisuus.
Hyvin kirjoitettu myyntimenestys ohi kustannustoimittajien valvonnan. - retkuun mennyt
Näitä "omakustanne, puolikustanne, palvelukustanne, täyskustanne ja sopimuskustanne" firmoja tuli markkinoille imuroimaan kirjoitus- ja julkaisu halukkaiden rahat.
Digiaikana, kun pakotetaan osamaan oma kirja 200 kpl, niin se tarkoittaa, että koko ensipainos menee kirjoittajalle. Samalla kustantaja saa jo kulunsa pois. Lisäksi kirjoittaja pakotetaan maksamaan ilmaisesta ISBN-numerosta, markkinoinnista, joka tekee kustantajan näkyväksi kirjan jäädessä varjoon ja kaikki tukkuliikkeen kulut.
Lisäksi niillä lukee se mieletön tieto, että "varaston ollessa ale 50 kpl lakkaa tekijäpalkkioiden maksaminen" Sehän saadaan alle 50 pitämällä vuodesta toiseen 49 kirjaa ja painetaan se, mitä kirjatukut ostaa!
Laittakaa E-kirjaksi kässärinne mieluummin,kuin "puolipääkustanteiksi"! Oliko kenties Kustannus HD? Sain kaksi tuntia sitten juuri vastaavanlaisen tarjouksen omasta fantasiakirjastani, täysin samoin perustein.
- 258963
Ei ole mitään "puolikustannetta!" Siinä kirjoittajaparka maksaa jo kaikki kustannuskulut ja maksaa sellisestakin joka tulee ilmaiseksi kustantajalle mm. ISBN, tukkurin ilmestymisilmoitus ja BTJ:n palvelut.
Suuri tyhmyri maksaa "puolikustanteesa" 99 kirjaa a' 13€ kpl eli 1287€. Koko erän omakustannepainokulut eestläisisä firmassa ovat 300 kirjata n. 750 - 800€! Laskekaa siitä! Silloin kirja on liimasidottu ja valmistaittoisen atoimitettu eestiläiselle, kuvineen ja takakansiteksteineen.- ryhmynaura
mitä te puhutte että kustanne olisi saatavana samoin kuin muiden pullottaen rinta henkselien paukkuessa tms. humanismin elkeet, eihän täällä enää kuule kun omaa ääntään kukaan
- einaurata
olisi pitänyt tarkistella kustannusyhtiön taustoja, olen tehnyt juuri edellä mainitut virheet. Suurta kusetusta DH vai miten päin se oli. Varokaa firmaa
Kiinnostaa kuulla tästä koko tarina. Jos ei tee mieli laittaa koko juttua tänne, niin laita sähköpostia (löytyy linkistä profiilista).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898