Ammattikorkeakouluopettajan tekevät jotain 20 tunnin työviikkoa. Viikon syysloma parin kolmen viikon joululoma, viikon hiihtoloma ja muut pääsiäis yms pyhät. neljän kuukauden kesäloma (touko-elokuu). Palkka jotain 50000e per vuosi. Tollanen työaika tulisi olla kaikilla ihmisillä. Monissa työpaikoissa ainakin vuorotyö nukutaan tunti pari yössä, jos mahdollista, osassa päivätyötäkin tekevät tekevät näin, jos mahdollista. Itse tiedän, kun olen kesäduunissa ollut monissa eri paikoissa.
opettajilla hyvät palkat
13
306
Vastaukset
- Köyhä opettaja
Muista, että opettajan työaika jatkuu vaikka oppitunti olisikin loppunut. Eivät ne kokeet korjaa itseään tai tunnit valmistele itseään kun edellinen loppuu. Lisäksi tuo palkkakin on yläkanttiin, joten en ymmärrä mistä olet sen vetänyt.
- ariari1
Palkka ei kyllä ole yläkanttiin, ei todellakaan. Moni opettaja tienasi ammattikorkeassa jo 15vuotta sitten 40-50te per vuosi. Kokemus tuo tullessaan ,ettai oppitunteja tarvitse ns. valmistella ja kodeinden korjaus vie aikaa vain 2,5-korkeintaan 5minuuttia per koe, joten aika lekkeriä on, jos on päässyt lukemaan itsensä amk-opettajaksi.
- ariari1
ps pari kirjoitusvirhettäni, kun nopeasti kirjoitin
- austerism1
"Kokemus tuo tullessaan ,ettai oppitunteja tarvitse ns. valmistella ja kodeinden korjaus vie aikaa vain 2,5-korkeintaan 5minuuttia per koe"
Riippuu ihan kokeesta, ja riippuu kurssista/opetettavasta aineesta. Harvan kokeen tarkastaa viidessä minuutissa ellei sitten ole monivalinta.
Työviikko ei ole 20-tuntinen. Lähiopetusta saattaa olla 20 tuntia, mutta työ sisältää paljon muuta, esim opetussunnitelmatyötä (opseja näet uudistetaan toisinaan), opiskelijoiden ohjaamista, hallintoon liittyviä palavereja ja tiimipalavereja, opinnäytetöiden ohjaamista / lukemista / tarkastamista, tehtävien ja kokeiden laadintaa ja tarkastamista (jatkuvasti kun ei voi samoja käyttää) ja oppimateriaalin laadintaa. Lisäksi esim. koearvosanat pitää syöttää tietojärjestelmiin tai vähintään lähettää hallintoon opintosihteerille kirjattavaksi. Kaikenlainen hallinnollinen työ vie melko paljon työajasta. Lisäksi jonkin verran on varattu työaikaa opiskelulle eli omaan alaan liittyvien asioiden seuraamislselle ja esim. omaan alaan liittyviin tapahtumiin osallistumiselle.
Otetaanpa vielä tarkasteluun vaikkapa tuo opiskelijoiden ohjaus, kokeet ja oppimateriaalin laadinta. Jos opettajalla on vaikkapa viisi 3 - 5 op:n opintojaksoa lukukaudessa, ja jokaisella opintojaksolla on keskimäärin 25 opiskelijaa (mikä on siis ihan realistinen määrä), yhteensä siis 125 opiskelijaa. Voit itse miettiä, millainen työmäärä on vastailla esim. opiskelijoilta tuleviin sähköposteihin, tai kun he tulevat kasvotusten kyselemään, tai kun heille pitää laatia ja kopioida kokeet ja tarkastaa ne, tai kun pitää laatia, kopioida ja tulostaa heille opiskeluun liittyvää materiaalia. Opettajan pitää siis hallinnoida tätä opiskelijamäärää omien kurssiensa suhteen. Tämä kaikki tapahtuu lähiopetuksen ulkopuolella ja on osa opettajan työtä.
Ja vaikka kokemusta olisikin, niin jokaisen opettajan - alasta riippumatta - on päivitettävä jatkuvasti osaamistaan, joten junnaaminen paikallaan ei käy laatuun. Kurssien sisältöjä on päivitettävä ja uudistettava - vain kaikkein leipääntyneimmät meistä eivät tällaiseen enää viitsi ryhtyä.
Opettamiseen tulee hiljalleen tuntuma, kun kokemus karttuu, mutta jokainen opetuskerta on aina erilainen, ja jokainen opetettava ryhmä on aina erilainen. Vaikka siis opettaisi vuodesta toiseen samoja opintojaksoja, opetusryhmät vaihtuvat ja materiaalia on ajoittain uudistettava. Opettajan on kyettävä jo pelkästään tämän takia sopeuttamaan opetustaan. Ja myös jokainen tunti vaati valmistelua, vaikka olisi kuinka tuttu aihe. Kuten edellä jo vihjaisin, yleensä täytyy vähintäänkin monistaa / tulostaa / kopioida jotain. Jos ei muuta, niin ainakin täytyy ladata jotain materiaalia verkkoon. Et takuulla tiedä, miten paljon tällaiseen voi tuhraantua aikaa.
Saatat myös kuvitella, että verkkokurssit ovat opettajille vielä lähiopetusta helpompaa kauraa. No, riippuu suoritustavasta toki, mutta varsin usein suoritustapana ovat erilaiset kirjalliset tehtävät. Sanotaan nyt vaikkapa, että verkkokurssilla pitää tehdä viisi 1 - 1,5 sivun mittaista kirjallista tehtävää ja opiskelijoita on 20. Yhden tehtävän tarkastus vie puoli tuntia, mikäli sen tekee huolella. Tähän työhön vierähtää siis 50 tuntia. Tämän lisäksi verkkokurssia pitää huoltaa ja päivittää, vaikka olisi vanha kurssi. Lisäksi kurssin aikana on pidettävä yhteyttä opiskelijoihin ja annettava ohjeita. Kurssin tehtävät pitää myös ladata kurssialustalta omalle koneelle, jotta ne voi tarkastaa. Lisäksi ne pitää palauttaa opiskelijoille, eli esimerkiksi ladata takaisin kyseiseen alustaan. Tähän kaikkeen vierähtää todella helposti toiset 50 tuntia.
Eikä amk-lehtorin palkka suinkaan ole 50 000 / vuosi. Tai siis alkupalkka about 3 700 kk eli about 44 000 / vuosi. Siihen sitten hiljalleen kertyy kokemuslisiä, joten jossain vaiheessa sitten pääsee 50 t tietämille. Eikä tämä ole akateemisesti koulutetulle ihmiselle mitenkään kummoinen palkka. Ei se huono ole, muttei mikään huippukaan. Tätä voi hahmottaa niin, että amk-lehtorin vuosityöaika on 1 600 tuntia, joten tuntipalkka jää 30 euron tietämille.
"Itse tiedän, kun olen kesäduunissa ollut monissa eri paikoissa."
Toisin sanoen sinulla ei ole kokemusta työelämästä juuri lainkaan.- ariari1
Kiitos, tosi hyvästä infosta!! Ihmetellä täytyy ,että miksei opettajilla ole palkat nousseet lainkaan 15 vuodessa. Kyllä heidänkin tulisi saada lisää liksaa.
Ala-asteen ope olisi hyvä homma. Niiden kokeiden korjaamisessa ei mene paljon aikaa, Kaikista paras olisi liikunnan opettaja. Ei ole mitään muuta kuin opetusta, ei kokeiden ja tuntien valmistelua. - huh hoi
ariari1 kirjoitti:
Kiitos, tosi hyvästä infosta!! Ihmetellä täytyy ,että miksei opettajilla ole palkat nousseet lainkaan 15 vuodessa. Kyllä heidänkin tulisi saada lisää liksaa.
Ala-asteen ope olisi hyvä homma. Niiden kokeiden korjaamisessa ei mene paljon aikaa, Kaikista paras olisi liikunnan opettaja. Ei ole mitään muuta kuin opetusta, ei kokeiden ja tuntien valmistelua."ei tuntien suunnittelua"..? Mistähän ne liikunnantunnit tupsahtavat, jos ei järjestelmällisen, tavoitteellisen ja innostavuuteen tähtäävän suunnittelun kautta? Jokainen tunti vaatii suunnitelman.
- opex
ariari1 kirjoitti:
Kiitos, tosi hyvästä infosta!! Ihmetellä täytyy ,että miksei opettajilla ole palkat nousseet lainkaan 15 vuodessa. Kyllä heidänkin tulisi saada lisää liksaa.
Ala-asteen ope olisi hyvä homma. Niiden kokeiden korjaamisessa ei mene paljon aikaa, Kaikista paras olisi liikunnan opettaja. Ei ole mitään muuta kuin opetusta, ei kokeiden ja tuntien valmistelua.Mahdatko olla aivan tosissasi?
Erityisesti liikuntatuntien on oltava huolellisesti valmisteltuja. Kenttä-, sali- ja uimahallivuorot on varattava hyvissä ajoin kuukausia ennen, samoin välineet. Kuka käy laittamassa vaikkapa suunnistusrastit maastoon ennen tuntia? Liikunnassakin on opetussuunnitelma, joka ei voi mitenkään toteutua ilman suunnittelua. Tunnit on suunniteltava jo senkin takia, että opettaja voi ohjeistaa oppilaitaan siitä, mitä varusteita tarvitaan tai missä tavataan. Ohjeistus annetaan yleensä viimeistään edellisellä tunnilla eli viikkoa ennen. Opettajan on lisäksi huolehdittava todella tarkasti turvallisuudesta. Liikunnanopettajat opettavat yleensä myös terveystietoa, jossa on myös niitä kokeita. He ovat yleensä lisäksi ryhmänohjaajia tai luokanvalvojia, joten he ovat vastuussa oman ryhmänsä opintojen seuraamisesta.
Liikunnanopeja ei yleensä kahvilla näe, koska he ovat koko ajan menossa tai tulossa ja heidän työpäivänsä lienee hektisemmästä päästä.
- austerism1
"Ihmetellä täytyy ,että miksei opettajilla ole palkat nousseet lainkaan 15 vuodessa."
Kyllä palkat vuosittain nousevat työehtosopimusten mukaisesti. Tuo 50 t voisi ehkä olla jonkun yliopettajan (suht alakanttiin menevä) alkupalkka, mutta peruslehtori / päätoiminen tuntiopettaja ei tuollaista alkuun tienaa - ei ilman kunnon kokemuslisiä.
"Ala-asteen ope olisi hyvä homma. Niiden kokeiden korjaamisessa ei mene paljon aikaa, Kaikista paras olisi liikunnan opettaja. Ei ole mitään muuta kuin opetusta, ei kokeiden ja tuntien valmistelua. "
En lähde arvioimaan, kun ei ole mitään käsitystä noista töistä. Tosin sen verran, että ainakin ala-asteen opettajat joutunevat pitämään yhteyttä vanhempiin ja sietämään usein ilmeisen hankaliksi heittäytyviä aikuisia. Ja onhan siinä myös aikamoinen vastuu, kun pitää toisten lapsista pitää huolta. - Veropros41puoli
Jos AMK-ope saa sen 40 tonttua vuodessa sillä 20 viikkotunnin opetuksella (jota ei kyllä kovin montaa kuukautta putkeen kenenkään järki kestä), niin joitain sivuhomma on painettava joka viikko paljon enemmän kuin se 20 tuntia, jotta välttäisi nälkäkuoleman. Alle 70 000 vuosiansioilla ei hengissä nykyään pysytä.
Joka muuta väittää ei ole vielä vinguttanut visaasa ihan tappiin. Palataan vuoden päästä... - kas kas
Wau mikkä tulot, opettajana...
- SivustaltaSeurannut
Moni amk-opettaja pyörittää paria-kolmea muuta bisnestä samalla, amk-palkka on vain perusosa, ei sillä pärjää.
- Kohtuutonta tosiaan
20 tuntia viikossa opiskelijoiden edessä on aivan liikaa, kun tarkoitus on valmistella opetus, pitää tehtävät ja omat tiedot aiheesta ajan tasalla, ohjata ja antaa palautetta harjoituksista, arvostella suoritukset jne. Lisäksi tulee projektivastuut ja opinnäytteiden ohjaaminen sekä tutkimus, jos aikoo edetä uralla.
- Anonyymi
Miksi et ryhtynyt opettajaksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3237678Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771866
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161402- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j581196Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029