Paikallisaviisis oli tieronanto jotta kepu valittoo kaharen väliltä eherokkahansa. Risto Lahti tai Seppo Pirttikoski puntaris.
Kumpiko on paree vaihtoehto?
Kumpiko on paree vaihtoehto?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kumpaako kannatamme. Risto Lahti on nuori mies ja kovasti ollut järjestötyössä ollut valtuutettuna ja mm. valtuuston varapuheenjohtaja. Pirttikoski taas on selvä pyrkyri ja oli kuulemma edellisellä kerralla pyrkimässä kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Sitä paitsi rattijuoppoustuomio ei ole kovin iso ansio.
Lainsäätäjäksikö sellainen joka itse ajelee juovuksissa lapsi kyydissä. Ei kyllä meiltä ,eme ääntä Pirtukuskille, on senverran epärehellinen ja mitä vielä paljastuukaan. Kunnan asiatkin ryssinyt pahasti. Oikeudessa moni asia ja kunta selvitystilassa, siksi Pirttikoski haluaa pois, kun on saanut Ilmajoen kunnan velan liki kolminkertaistettua 10vuoden aikana. Täys pelle, ja kahdesta huonosta vähemmän huono on Lahden Risto, jolla maitohampaat vielä.
Mies ajeli humalassa heti aamusta
10.07.2014
Ilmajokinen ajoi humalassa Seinäjoella torstaiaamuna kahdeksan aikaan.
Poliisi pysäytti 51-vuotiaan Rengastiellä. Mies puhalsi poliisin alkometriin 0,85 promillea.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Kannattas ottaa selville ennen kuin rupeaa perättömiä levittelee.Ettei vain puhuttais suuta suuremmalla.Taitaa olla oma sukus joka ratteja ajelee.Sut pitäs haastaa perättömien juorujen levittämisestä oikeuteen-vitun maalainen.Eihän tämä asianomainen ole edes tuon ikänen jos vähänki tunnet kuntas asioita.Joten hävitä ittes valehtelija.Jumala sua rankasee......idiootti.
PIRTTIKOSKEN SEPPO!!!!!
Niin, ja onhan siellä vielä Timo Kankaanpääkin, joka olis listoille tyrkyllä. Näin oon antanu ittelleni kertoa, jotta kolme nimeä on ilmajokelaisilla. Ja sitten tietysti vielä Paula Sihto, joka sanoo asuvansa Seinäjoella, mutta lienee kuitenkin valtaosan ajastaan kotonaan Ilmajoella.
Timohan on kyllä pystyvä ja tunnettu kaveri maakunnassa. Viljelijä., maaseutusihteeri ja MTK-aktiivi, mihin hyvin lisänä valtuuston puheenjohtajuus. Itse asiassa paras vaihtoehto.
Nyt on kuitenkin jossain päätetty, että ehdokasvalinta suoritetaan Risto Lahden ja Seppo Pirttikosken kesken. Keskustan jäsenillä on tästä mahdollisuus äänestää Herralassa 20.7. kello 10-18. Nyt joukolla äänestämään Risto Lahtea.
Kävinpä kuuntelemassa kun ehdokkaat esiintyi yleisölle tänään.
Kovin jäi laihaksi keskustelun tulos, mutta jos sen perusteella mitä kuulin pitää päätös tehdä, on Risto Lahti selvästi pätevämpi.
Seppo näytti juopon kasvot, taisi olla yhä krapulakin.
Kahdesta surkeasta vähemmän surkea on Risto, eikun Seppo, no olkoot ihan sama kun mumpikaan ei koskaan pääse läpi.
Kuitenkin, kun Ilmajoelta pitää saada yksi ehdokas, niin minun mielestäni se on Risto Lahti. Mitä meille ilimajokisille nyt sitten tänne tullut Pirttikoski, joka ei ole ilmajokinen, vaan on jostakin Perhosta, jossa hänellä on maatila. Eihän sellainen ihminen voi tosissaan meidän asioita ajaa.
Ei ole huono asia, että Risto Lahti ei vielä pääse eduskuntaan, mutta jatkossa pääsee. Toivottavasti Paula Sihto Seinäjoelta pääsöö. Hänellähän on vielä taloo Ilmajoella.
Matti Koivuniemellä oli Ilmajoki-lehdessä hyvä kirjoitus Risto Lahden puolesta.
Pirttikoskella keskeneräisiä oikusjuttuja, tuskin lienee odotettavissa muuta kuin rapaa keskustan rattaisiin eli valitkaamme Risto Lahti. Meidän perheestä Ristolle 4 ääntä, ja jos Ristoa ei nyt valita äänestämme jatkossa Mäenpäätä.
Mitä nämä keskeneräiset oikeusjutut on?
Ajokortitta, humalassa ja katsastamattomalla autolla liikkeellä
15.07.2014
Poliisi nappasi tiistaiaamupäivänä liikenneratsiassaan kiinni kuljettajan, joka puhalsi 1.55 promillea.
Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä ajoneuvorikkomuksesta, koska auto oli katsastamatta ja lapsi kyydissä.
Pirttikoski ehdolle??? Ei kai nyt sentään rattijuoppoja ehdolle aseteta?
Juoppo ja rikollinen
Hei.Toivon, että kaikki ne joilla on Keskustan jäsenyys Ilmajoella, menisivät äänestämään tulevana sunnuntaina Herralaan Risto Lahtea. Minusta olisi väärin, jos muualta tullut pyrkyri ryhtyisi meidän eduskuntaehdokkaaksemme. Hänen pitäisi keskittyä kunnan asioiden hoitoon. Siinä riittää kyllin tekemistä.
Kokoomuksen ehdokkaaksi oli lhdössä viimeksi. Lienee takinkäänäjä ja juoppohullu.
Ihan sama kummanko noista kepuleista valitsee, kummallakaan ei ole uraa politiikassa.
Maitohampaat toisella heiluu, ja vanhemmalla heiluu korvat kun valehtelee kokoajan.
Epärehellisiä ovat.
Kävin äänestämässä Seppoa, ihan vain siksi että Lahden Risto on vielä vaivaispoika.
Ei kukaan ota sellasta todesta vaikka se itseasias ois fiksumpi kuin Seppo jota rikostuomip rasittaa.
Demokratia on puhunut Pirttikoski on voittanut ylivoimaisesti Risto Lahden. Täten tästä lähtien kannustakaamme Pirttikoskea..
Eihän se Pirttikoski kelvannut kokoomuksellekkaan, vaikka kovasti sinne yritti ehdolle.
Kepua vietiin nyt kuin pässiö narussa kun tuon takinkääntäjän valitsivat ehdolle.
Ei piiri voi edes häntä hyväksyä kun tuore rattijuoppous alla ja muitakin epäselvyyksi vielä tulossa ilmi.
Miten siinä kepun vaalissa ny sitten kävi. Ei ole kepu tierootellut.
Se voitti jolla on isompi rikosrekisteri.
Itse täydelliset täälä huuteloo.Hävekkää jos osaatta.
Minäkin olen samaa mieltä, että äänestetään Paula Sihtoa. Hänellä on kokemusta ja valmiit verkostot ja tosiasiallisesti asuu Ilmajoella Kyrönjoen rannalla. Niin kuin täällä edellä on aivan oikein todettu Pirttikoski pyrki edellisellä kerralla Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi ja yritti päästä Terhi Pirilä-Porvalin tilalle. Nyt hän vaihtoi puoluetta ja pääsi ehdolle keskustan ehdokkaaksi. Minulle on kerrottu, että joku Ahola Jäpistä on kovasti tehnyt töitä Pirttikosken puolesta.Ei äänestetä mitään pyrkyriä. Ei mielestäni ole mitään demokratiaa, jos keskellä kesää helteisenä sunnuntaina kovan junttauksen tuloksena Pirttikoski onnistuu saamaa alle sata ääntä. Sehän on murto-osa Keskustan äänestäjistä.
Meiltä lähtee äänet Sihdon Paulalle, Ilmajoelta jo eduskunnassakin vaikuttaneelle naiselle.
Pysykööt Pirttikoski kunnanjohtajana. Paulasta saamme Ilmajoelle kaikkien luottamusta nauttivan kansanedustajan.
Höpöhöpö. Miten hyvin seinäjokinen kaupunginvaltuutettu ajaa Ilmajoen asiaa eduskunnassa?
Niin ja eihän se päässy viimeksikää.Oli menettäny suuren osan äänistään edellisiin vaaleihin verrattuna.Mistähän se kertoo...
Niin, ja että hyppää sitten Seinäjoelle ehdolle, vaikka oikeasti asuu Ilmajoella. Kun menee sukset siellä ristiin puolueen kanssa. Mikäs ilmajokisten asianajaja se on.
Åaulahan asuu Ilmajoelaa Pirttikoski Seinäjoen rajalla.
Paulalla on realistiset mahkut päästä läpi, toisin kuin tuntemattomalla Sepolla, jonka maakunnallinen tunnettuus perustuu Ilkka-lehden poliisi osastoon.
Paula on koko maakunnan ehdokas, näyttöjä on.
Paula Sihto eduskuntaan, Seppo Pirttikoski avustajaksi. Kunnanjohtajaksi Jorma Yli-Suomu, ja näin päätimme Huissin keskustan paikallisyhdistyksessä
Ilmajoella kunnallispoliitikot ovat antaneet vallan kunnan viranhaltijoille. Kunnan talous on alamäessä. Ainut keino selvitä - nostaa veroprosenttia. Käyttötalouden kustannusjahti ei onnistu nykyjohdolta. Uusia virkoja päätetään, kehittämisjohtaja, työnsuunnittelija jne. Turhia. Käyttötalous paisuu kuin pullataikina. Syyttely erikoissairaanhoidon suuntaan on harhauttavaa.
Minäkin olen samaa ihmetellyt, että perustetaan hallintoon uusia virkoja niin kuin tämä kehitysjohtaja. Pitää muistaa, että koko terveyssektori on oman hallinnon alla JIK:ssä. Tuntuu kummalliselta, kun toimintoja vähenee, niin hallintoon palkataan lisää väkeä. Tulee mieleen, että kunnanjohtajalla on ilmeisesti heikko asioiden hallinta, kun pitää olla vakansseja ympärillä.
Rattijuoppo ajoi pakettiautolla poliisia karkuun
29.07.2014
Kuuluisa mies ajoi päihtyneenä pakettiautolla poliisia karkuun tiistaina puoli kolmen aikaan aamuyöstä .
Mies ajoi poliisiautoa pakoon huomattavaa ylinopeutta Haapastentien, Saarentien ja Nopankyläntien kautta ja pysähtyi parin kilometrin ajon jälkeen Kalajaisissa päin.
Mies puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat. Ajelua tutkitaan myös törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
MAHTAVAA huomata kuinka hyvällä yhteishengellä yritämme saada omaa edustajaa Arkadianmäelle,näin tulemme varmasti onnistumaan.
perussuomalaisten Juha Mäenpää asettunee myös kansanedustajaehdokkaaksi. Hänhän on kirjoituksillaan tehnyt vaalityötä jo pitkään. Mielenkiintoista nähdä, kun Pirttikoski ja Mäenpää syövät toisiaan. Siinä kunnan asiat kärsivät.
Rehellinen ja epärehellinen, kunnalle antaa ääni, siinäpä helppo kysymys.
Risto Lahti osoitti epäkypsyneisyytensä tänään Ilmajoki-lehdessä.
Katkeroitunut kloppi asettui Antti Kurvisen taakse, todellisuudessa näin tehdään työtä Yli-Suomun ja Sihdon eteen ja Pirttikoski jää nuolemaan näppejään.
Paula Sihto saanee Seinäjokisten tuen nousten myös Ilmajoen kärkiehdokkaaksi.
Nyt täytyy toimia Sepon hyväksi, Paulahan on kirjoilla siskonsa asunnossa, ja näinollen Seinäjokinen.
on tärkeää saada Ilmajokineen kansanedustaja ja Paula on käytännössä Ilmajokinen mutta verotussyistä majailee Seinäjoella.
http://yle.fi/uutiset/ilmajoen_kunnanjohtaja_tuomittiin_rattijuopumuksesta/7048571
Seppo petti Ilmajokiset.
Suojatyöpaikkoja perustetaan ja taas on keskusta nostamassa veroja.
Toisen lompsalla elävät kepulaiset on syöpä joka pitää poistaa.
Kyllä on sipilällä kevään vaaleissa kuumat paikat,kun pitäisi löytää ministereitä hallitukseen. Väyrynen lykkää taas jalamökkiään hesaan ja pekkarinen kampaa jakaustaan kuntoon. Kyllä on suomi tuuliajolla,jos näitä vanhoja jääriä taas hallitukseen valitaan,entisetkin sotkut on selvittämättä. Jätevesilaki,kelkkatehdas ja talvivaarakin vetelee viimeisiään. Mistä saadaan järkeä kehiin?