Jokerit liian hyvä

Lätkäguru

Tämän vuoden SM-liiga alkaa olla pian jo tylsää seurattavaa, sillä mestari on selvillä jo tässä vaiheessa. Jo nyt on päivänselvää, että JOKERIT tulee voittamaan Suomen mestaruuden tänä vuonna. Pahin uhkaaja, Kärpät, on jo osoittanut, ettei siitä ole puolustamaan mestaruuttaan tällä kaudella, eiköhän jo Ässille kärsitty 5-4 tappio osoittanut sen. Ja Ässät on tunnetusti eräs SM-liigan heikoimmista ryhmistä yhdessä Pelicansin, SaiPan ja HIFK:n kanssa.

Minä ainakin pidin Kärppiä Jokerien pahimpana uhkaajana tällä kaudella, mutta nyt he ovat ainakin ulkona mestaruustaistosta. Sijoilla 3, 4 ja 5 ovat tällä hetkellä HPK, Ilves ja Ässät. Nämä joukkueet herättävät lähinnä hilpeyttä, jos niistä puhutaan samassa lauseessa Suomen mestaruuden kanssa, joten nuo joukkueet voi huoletta unohtaa, kun keväällä jaetaan mitalit. Sen sijaan TPS ja Tappara saattavat vielä nousta, mikäli saavat muutaman NHL-avun. Ainakin Saku Koivu voisi saattaa TPS:n uuteen nosteeseen. Itse pidänkin TPS:ää tällä hetkellä Jokerien ykköshaastajana, mutta kieltämättä olisi todella suuri ihme, mikäli Jokerit ei Suomen mestaruutta voittaisi.

Veikkaan, että Jokerit tulee voittamaan runkosarjan näytöstyyliin. Playoffeissa Jokerit tuskin sortuu häviämään otteluakaan, ja se voittaakin tammikuussa joukkueeseen liittyvän Teemu Selänteen johdolla Suomen mestaruuden ylivoimaisesti. Finaalissa kaatuu joko TPS tai Kärpät otteluvoitoin 3-0.

12

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • STADI

      JOKERIT ON MESTARI!

      • terrorizer

        ääliö. aivan sama miten joku naurettava rahajoukkue pelaa runkosarjan. play offit on täysin eri maailma.

        jokereilla on ollut muutamana viime kautena aina sama juttu. kesällä rahalla kovia hankintoja. syksyllä ei voittoja tule. sitten jouluna taas rahalla kovia hankintoja, menee vähän paremmin. mut play offeissa on taas löysää. ja jortikka keksii mitä tahansa tekosyitä kun ei menestystä tule vaikka paperilla on kova.

        naurettava remmi jokerit. yksikään todellinen lätkämies ei sellasta porukkaa kannata. vois verrata esim. nhl:ään. montreal tai toronto vs. anaheim...kaks ekaa on kunnon perinteikkäitä lätkäporukoita, viimenen on rahan avulla bisneksen takia luotu porukka. kuten jokerit. täysin perseestä.

    • Lämäri

      Eikö jokerit myös hävinnyt Ässille, vai miten on?
      Saanen epäillä Jokerien mestaruutta,kyllä sieltä vielä muutkin joukkueet tulevat.
      Jokerien vanhukset väsähtävät keväällä.
      Mutta toisaalta kannattaa ottaa ilo irti tällä hetkellä, joukkue on pelannut todella hyvin.

    • Jani 10vee

      Meidän Isi sanoo aina että Jokerit on Stadin Kingejä ja Isi on oikeassa kuten aina!

      Lisäksi Jaffa-halli on kivempi kuin Norresjöldinkadun halli koska jaffasta saa pyttipannua ja pinkviinituutteja.

      Katsomossa minä istun aina Isojen jokerifanien välissä. Äiti sanoo että minun pitäisi mennä jonnekkin muuhun katsomoon kun isotpojat huutelee rivouksia etenkin Jokerit-Hifki peleissä mutta minä tykkään istua niiden isojen poikien välissä.

      Jaffa-hallissa on kiska ja sieltä saa ässäarpoja mutta meidän Äiti ei tykkää jos tuhlaan viikkorahat ässäarpoihin.

      Sitten jaffassa on hieno viskipaari mutta minä en saa mennä sinne koska isotpojat polttelee siellä tupakkaa eikä Äiti tykkää jos vaatteet haisee tupakalle.

      Voi voi! Minä voisin jatkaa Jokereiden ja Jaffa-hallin kehumista vaikka kuinka pitkää mutta minun pitää ruveta opettelemaan kertotaulua. Kirjoittaa minä jo osaankin hyvin vai mitä?

      T.Jani 10vee

      • Grabthar

        Se tuleekin aika kalliiksi kirjoitella sinne tekstiteeveelle noita pinkviinijuttuja, täällä on halvempaa.

    • #62

      Kausi on ALKU VAIHEESSA! Ei kaikki vielä vireessä, ole enkä usko että loppu peleissä Jokerit pärjää.. Ja kun vertaa otteluita, sekä pisteitä, jokereilla on enemmän otteluita ollut, joten pian muut joukkueet saavat enemmän pelata, joten se saattaa nostaa muitakain. Sekä Kärpät tulee tiukasti Jokereiden perässä!!

    • BaxXxter

      Ei oo todellista!

      "Pahin uhkaaja, Kärpät, on jo osoittanut, ettei siitä ole puolustamaan mestaruuttaan tällä kaudella, eiköhän jo Ässille kärsitty 5-4 tappio osoittanut sen. Ja Ässät on tunnetusti eräs SM-liigan heikoimmista ryhmistä yhdessä Pelicansin, SaiPan ja HIFK:n kanssa. "

      Jos en aivan väärin muista niin Jokerit on myös hävinnyt tällä kaudella Ässille (taisi olla la 2.10.2004 Porissa). Muutenkin Lätkägurun mielipiteen täytyy olla provo, ei kai kukaan voi oikeasti olla tuota mieltä kun sarjaa on takana alle kymmenen kierrosta (vain Jokerit pelannut 10 ottelua, muut 8 tai 9).

      Jokerien piikkipaikka sarjataulukossa kestää niin kauan kuin pahimmilla uhkaajilla (tällä hetkellä lähinnä Kärpillä) on vähemmän otteluita. Piste.

      • Lätkäguru

        "vain Jokerit pelannut 10 ottelua, muut 8 tai 9"

        Ensinnäkin tämä väitteesi on aivan tuulesta temmattu. Jokerien lisäksi 10 ottelua ovat pelanneet Ässät, Tappara, HIFK, JYP, SaiPa ja Blues. Eli siis yli puolet joukkueista on pelannut 10 ottelua. Ja muilla joukkueilla on 9 ottelua, yhdelläkään ei ole 8.

        "Jokerien piikkipaikka sarjataulukossa kestää niin kauan kuin pahimmilla uhkaajilla (tällä hetkellä lähinnä Kärpillä) on vähemmän otteluita."

        Niinköhän? Kärpillä on tällä hetkellä yhdeksästä ottelusta 20 pistettä, Jokereilla sen sijaan kymmenestä ottelusta 23 pistettä. Vaikka Kärpät onnistuisikin voittamaan seuraavan ottelunsa, siltikään se ei pääsisi kuin tasapisteisiin Jokerien kanssa. Lisäksi Jokereilla on huomattavasti parempi maaliero ( 17) kuin Kärpillä ( 8), joten piikkipaikka säilyisi kaikesta huolimatta.

        Kaiken lisäksi Kärpillä tulee olemaan erittäin vaikea seuraava ottelu. Tänään sillä on TPS:aa vastaan vierasottelu Elysee-areenalla, ja TPS haluaa varmasti revanssin viime vuoden finaalitappiosta. Vastassa on siis ärsytetty ja voitonnälkäinen joukkue, jota on vaikea voittaa kotona - varsinkin Kärppien nykykunnolla, kun se häviää jopa Porin naurunaiheelle Ässille kotikentällään.

        Sen sijaan Jokereilla on tänään taas edessä helppo voitto, kun vastaan asettuu HPK vieraskaukalossa. Kerhon kaksi edellistä ottelua kertoo joukkueen heikosta vireestä: HPK voitti Pelicansin vaivalloisesti vieraissa 2-1 ja hävisi kotonaan Ässille 3-4.

        Totta on, että Jokerit myös hävisivät Ässille, mutta Jokerit hallitsi tuota ottelua mielin määrin. Jokerit voitti ottelun laukaukset ja loi selkeästi enemmän maalintekopaikkoja. Lisäksi ottelun tuomitsi Reijo Ringbom, jolla on tunnetusti jotain vihaa Jokereita kohtaan. Ja suora lainaus Suomen suurimmasta ja arvostetuimmasta urheilulehdestä, IS Veikkaajasta: "Tappio Ässille menee työtapaturman piikkiin."

        Tänään Rinkelinmäen sikakatsomo pysyy varmasti yllättävän hiljaisena.

      • Lämäri
        Lätkäguru kirjoitti:

        Alkuperäisessä viestissä jaoit jo tämän vuoden mitallit ja tässä viestissä aloit jo selittelemään :)
        Epäilen että, tänään tulee nälkäinen HPK ja Jokruja viedään.

        No joo, olin katellu vähän vanhaa sarjataulukkoa. Sori, mun moka.

        Mielipidettäni se ei silti muuta.

    • STADI

      KERRANKIN JOKU PUHUU ASIAA NÄILLÄ PALSTOILLA!!! NIIN GIMIS ON STADI!!!! JOKERIT ON STADI!!!

    • SportFreak

      1. Jokerit
      2.Kärpät
      3.HPK
      4.TPS
      5.HIFK

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7907
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      451
      2190
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      2092
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1668
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1224
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1205
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1075
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      829
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      724
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      715
    Aihe