Se oli sopupeli

Ei sitä voi muuten selittää, latinoihin ei voi luottaa, ne maat ovat korruptoituneimpia maita maailmassa. Suurempia roistoja kuin Suomen KEVAn tai muiden ketkujen konnat.
654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ajattele mies hieman lisää: Brasiliankin maajoukkue koostuu monimiljonääreistä, joilla ei ole tarvetta manipuloida otteluja saadakseen rahaa. Toiseksi, nyt olisi ollut kyseessä kerta kaikkisen ainutlaatuinen tapaus, jossa olisi saatu suostutelluksi koko joukkue pelaamaan täysin paskasti valmentajaa myöten. Kolmanneksi, FIFA maksaa järkyttävän suuret palkkiot loppuotteluun eteneville joukkueille.

Äänestä
  • Neljänneksi: brassit pelaavat kotikisoissa, jossa ei ole lupa hävitä edes lahjottuina. Maa kärsii vieläkin vuoden 1950 traumasta.

    Äänestä

Voi selittää muutenkin.... brassien puolustus on ollut heikkoa ja paniikkiin menevää tappiotilanteessa muutenkin. Kotiyleisön paine veti puolustuksen täydelliseen kipsiin Saksan maalin jälkeen.

Äänestä
  • Olet oikeassa, mutta enpä olisi laittamassa huonoja peliesityksiä yksin puolustuksen syyksi. Brasilian koko joukkueella on ongelmana se, että keskikenttäpelaajat ja hyökkääjät eivät osallistu puolustuspeliin. Nähtiinhän se Saksa-ottelussakin: kuonoon oli tullut jo 3-0 ja siitä huolimatta brassit laittoivat pallon alle vain 3-4 pelaajaa kun Saksa hyökkäsi. Sitä voidaan kutsua vaikka idiotismiksi, pääidioottina valmentaja. No miksi he sitten pelaavat noin, jos sen tuloksena tulee pataan oikein kunnolla vähänkään laadukkailta joukkueilta? No siksi kun maassa vallitsee kieroon kasvanut jalkapallokulttuuri, joka palvoo tähtiä, mutta ei huolehdi joukkueiden osaamisesta. Valmentajan on annettava tähdille erivapauksia ja mahdollisuuksia loistaa. Brasilia on elänyt tämän vuosituhannen viheriöillä menneisyytensä voimalla, mutta nyt tuli ympäri korvia niin, että luulisi uppiniskaisimmankin urpon siellä heräävän ajattelemaan, että tarttis tehrä jottain. Saksa on rakentanut tätä menestystä kymmenen vuotta, brassit kymmenen kuukautta, jos sitäkään. Se, mitä eilen näimme, oli itse asiassa pienoiskuva työelämästä yleensä. Työnsä voi hoitaa enemmän tai vähemmän ammattimaisesti, joukkueena tai sooloilijana. Jatkossa nähdään, kuinka virkamiesmäinen organisaatio brasseilla on, eli tuleeko vastuullisille isosti kenkää, vai jatkuuko touhu suojatyöpaikoissa vanhaan malliin.

    Äänestä

Brasseista tuli lammaslauma, kun kentällä oli kerrankin Tuomari, joka uskalsi puuttua brassien matsista toiseen harjoittamaan sääntöjen laitapuolella pelailuun.

Äänestä

Olishan tuo iso kehitysmaa ansainnu jatkoon pääsyn. Sen saadakseen olis pitänyt taistella jokaisesta pallosta kuin Amazonian villikissa.
Pronssikaan ei irtoa lepsulla pelillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies joka ajattelee kirjoitti:

Ei sitä voi muuten selittää, latinoihin ei voi luottaa, ne maat ovat korruptoituneimpia maita maailmassa. Suurempia roistoja kuin Suomen KEVAn tai muiden ketkujen konnat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu